Koulurauhaa

Pari viikkoa on kohistu koulujen järjestysongelmista. Iltapäivälehdessä väännetään jo otsikoita niinkin päin, että opettajat käyttäytyvät asiattomasti ja kaivataan kokemuksia kaameimmista opettajista. Kyllähän jokaiseen ammattikuntaan mahtuu monenlaisia tyyppejä, mutta opettajan työssä on kyse ennenkaikkea vuorovaikutuksesta.

Itse olin kouluaikani lähinnä kiltti tyttö -kategoriassa, enkä joutunut kahnauksiin opettajien kanssa. Ala-asteella opettajallani oli tapana nakata liidunpätkällä oppilaita, jotka eivät keskittyneet opetukseen eivätkä reagoineet kehotuksiin. Kovin monta kertaa ei samaa oppilasta pitänyt liidulla heittää, mutta toisaalta muistan ainakin kerran luokassa lentäneen myös taulusienen samassa tarkoituksessa. Nykykoulussa tämä taitaisi olla jo pahoinpitelysyytteen paikka.

Sama opettaja katkaisi kerran myös karttakeppinsä iskiessään sillä pöytään kesken kurinpidollisen saarnansa. Näistä tilanteista ei ainakaan minulle kuitenkaan jäänyt traumoja. Oikeastaan päinvastoin: tuntui siltä, että opettaja puolustaa työrauhaa tarvittavin välinein. Tietääkseni noista liituja otsaan saaneistakin kavereista tuli ihan yhteiskuntakelpoisia.

Koulun työrauhassa ei ole kyse vain opettajien työrauhasta, vaan myös oppilaiden oikeudesta ja mahdollisuudesta saada keskittyä koulupäivän aikana oppimiseen. Keskittyminen on vaikeaa, jos luokassa joku pitää jatkuvasti omaa showtaan, tulee ja menee miten sattuu ja käy jopa fyysisesti kimppuun.

Kriisitilanteessa opettajien tulisi kutsua paikalle toinen opettaja samalla kun oppilaat ottavat esiin kännykkänsä, jotta voivat myöhemmin jakaa videoita netissä.Tilanteet teinien kanssa saattavat kuitenkin kärjistyä hyvinkin nopeasti, harkinta-aikaa ei välttämättä ole. Naapuriluokasta apua hakeva opettaja on nuorten silmissä helposti pelkuri ja häviäjä, jonka auktoriteetin rippeetkin rapisevat lattian rakoihin.

Opettajien ei pitäisi provosoitua, kun provosoidaan. He ovat aikuisia lasten keskellä, heidän tulisi toimia esimerkkeinä myös käytöksellään, ei vain opetuksellaan. Opettajatkin ovat kuitenkin vain ihmisiä. Kenelläpä ei joskus tunteet kuohahtaisi ja tilannetaju pettäisi? Sellaisten tilanteiden jälkeen pitää kuitenkin suoraselkäisesti tunnustaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja paikata, mitä paikattavissa on. Pelkällä räjähtävällä temperamentillakaan ei auktoriteettia hankita.

Opettajien ei pitäisi olla koulussa poliiseja, vaan opettajia. Kurinpitotehtävien pitäisi olla poikkeuksia arjessa, ei rutiinia. Opettajien yleisin rangaistuskeino on laittaa merkintä Wilmaan. Se ei monen kohdalla aiheuta mitään jälkiseuraamuksia kotona - päinvastoin, opettajaa saatetaan kotona arvostella turhasta niuhottajaksi. (Tunnustan!) Jälki-istuntokaan ei tunnu juuri missään, kun se on mahdollista suorittaa vaikkapa välitunnin aikana. Kasvatusvelvollisuutta sysätään opettajille, mutta kuitenkaan laki ei salli mahdollisuutta käyttää esimerkiksi jälki-istuntoa käyttäytymisen perussääntöjen tukiopetukseen.

Omat lapseni käyvät yhtenäiskoulua, jossa on oppilaita eskarista ysiluokkalaisiin. 6-vuotias on kovin pieni rippikoululaisen rinnalla. Opettajat joutuvat koulupäivän aikana tekemisiin monenikäisten lasten kanssa, koulun tapahtumissa pitää ottaa huomioon eri-ikäisten kyvyt ja kiinnostuksen kohteet. Joulujuhlissa nähdään peräjälkeen tip-tapit ja musiikkivideoiden tyyliin tehdyt tanssiesitykset. Koulussa vallitsee pääsääntöisesti kiva yhteisöllisyys. "Isot" esimerkiksi järjestävät "pienille" välituntitoimintaa ja saavat sillä suoritettuja kurssejaan. Lähes kaikki tuntevat toisensa.

Se ei silti tarkoita sitä, etteikö ongelmiakin suuressa koulussa joskus olisi. Kuulemani mukaan ainakin kiusaamisen ja lintsaamiseen on puututtu asianmukaisesti. Vanhempana toivon, että koulun henkilökunnalla on ammattitaito, rohkeus ja tarvittavat oikeudet puuttua riittävän vahvasti häiriökäyttäytymiseen, jottei muutaman oppilaan riehuminen pilaa oppimisrauhaa muilta liki 400 oppilaalta.