Luomua viikko vai koko vuosi?

Jostain osui silmiini taas uusi teemaviikko: nyt vietetään luomuviikkoa. Hyvä ajatus tässäkin on takana, mutta ei yksi viikko mitään pelasta, jos luomu ei ole mielessä muina 51 viikkona.

Itselläni luomu on yksi niistä tekijöistä, joista annan lisäpisteitä ostopäätöksiä tehdessäni. Kuiva-ainekaappia olen "luomuistanut" jo vuosia ostamalla hiljalleen loppuneiden tarvikkeiden tilalle luomuvaihtoehtoja. Hivuttamalla ei hintakaan ole tullut esteeksi. Luomua on muun muassa jauhot, sokerit, myslit, riisit, kaakaojauheet, ruokaöljyt, monet mausteet sekä papusäilykkeet.

Harmikseni lähimarkettimme valikoimista näyttää poistuneen edullisin luomupasta, ja jäljellä olevissa luomupastoissa hinta on meidän ruokatottumuksillamme liian kova. Pastaa uppoaa varsinkin enemmän urheilevaan esiteiniin rajattomia määriä. Samasta syystä en osta tomaattimurskaa enkä maitoa luomuna.

Tuoretuotteista luomuna ostan vihanneksia ja hedelmiä sekä lihaa saatavuuden mukaan sekä joitain maitotuotteita. Lähimarketissamme on varsin usein alennuslaputettuna niin luomujauhelihaa kuin -kokolihaakin, ja ostankin niitä aina kohdalle osuessa pakastimeen. Toisessa käyttämässämme leipomossa on myös panostettu luomuun: saatavana on paria eri luomuleipää ja aina jotain makeaakin luomulaatuisena.

Viimeisin luomulöytöni on lasten evärasioihin sopivat Kotilihan minilihapullat. Kerrassaan mainioita arjen helpottajia, ovat saaneet tällaisen periaatteesta eineksiä karttavankin puolelleen.

Luonnollinen poistuma

Meillä on kesän ja syksyn aikana hajonnut poikkeuksellisen paljon astioita. Ei, meillä ei riidellä astioita paiskomalla. Lautasia, laseja ja uunivuokia on särkynyt tiskatessa, pöytää kattaessa ja muuten vaan kolautellessa. Kaikki särkyneet astiat olivat niitä, joita käytimme ahkerimmin. Päätin kuitenkin, että en säntää suoraan kauppaan ostamaan uusia, vaan katson, pärjäänkö ilman.

Lautasia meillä on edelleen arkikäyttöön riittävästi, pari vierastakin saadaan kestitettyä. Juomalaseista täytyy vähän useammin rakentaa "harkitun eriparisia" kattauksia, mutta niitäkin on riittänyt. Lempiuunivuokani olen korvannut piirakkavuoalla tai isommalla teräksisellä uunipannulla. Kumpikaan ei ole ihan täydellinen, mutta ajaa asiansa.

Samanlaista luonnolisen poistuman mallia sovellan myös vaatekaapissani. Jos joku vaate tulee käyttöikänsä päähän, en heti säntää ostamaan uutta tilalle, vaan tunnustelen jonkin aikaa, löydänkö sille vaihtoehtoja muista vaatteista. Usein on löytynyt, mutta ei aina. Mietintäajan voi käyttää myös siihen, että säästää rahaa ja ostaa uuden tuotteen vähän parempilaatuisempana ja kestävämpänä versiona sen sijaan, että nappaisi matkaan ensimmäisen vastaantulevan kelvollisen.

Tietenkään tällä tavalla tavaramäärä kotona ei hupene kovin nopeasti. Tavarat, joita ei tule käytettyä, eivät tietenkään myöskään kulu tai säry käytössä. Luonnollisen poistuman lisäksi pitäisi siis tehdä aktiivista karsintaa. Ei kuitenkaan riitä, että tavaroita virtaa kotoa pois, pitää myös saada katkaistua tai hillittyä kotiin tulevien uusien tavaroiden määrää.

Ohohups

Kävimme viikonloppuna markkinoilla. Tarkoitus oli mennä lähinnä tunnelmaa hengittämään, yksi suunniteltu hankinta meillä oli mielessä ja pullakahvit aioimme nauttia. Näillä markkinoilla tarjonta on vain käsitöitä, eli metrilakut ja pölynimuripussit puuttuvat täysin.

Juuri käsityön takia en loppujen lopuksi ollutkaan kovin harmissani tai nolostunut, kun kotona kaivoin kassista heräteostoksen toisensa jälkeen: uusi puinen paistinlasta, patasuti, puolison mieleinen piparimuotti, kierrätysnahkainen käsilaukku/pikkupussukka, tuoretta leipää ja suurimpana ohohupsina kolme eriväristä vyyhtiä värjäämätöntä, lampaantuoksuista villalankaa.

Käsilaukku korvaa keinonahkaisen edeltänsä iltalaukkuna, mutta kelpaa arkisempaankin menoon. Keittiövälineet pääsivät heti käyttöön ja leipä katsoi parempiin suihin samana iltana. Villalankaa minulla olisi kyllä ollut muutamankiin paitaan valmiina, mutta ei just tuollaista... Langat siis olivat se varsinainen ohohups, jota olisi ehkä ollut syytä harkita vähän pidempään ennen ostopäätöstä.

On kyllä hassua, miten harkintakyky katoaa tuollaisissa markkinatapahtumissa, ovat ne sitten kuinka lämminhenkisiä tahansa. Kuitenkin käsityöläisten ja pienyrittäjien tukeminenkin on tärkeää, joten yritän vaimentaa omatuntoni ja nauttia lampaantuoksuisista langoistani täysin siemauksin niin siliteltävinä kuin aikanaan neuloessani ja valmista vaatetta käyttäessänikin.

Matkakirjasto tiivistyy

Nykyiseen työhöni kuuluu päivän tai parin reissuja muutaman kerran kuukaudessa. Matkoille tarvitsen mukaan niin työhön liittyviä papereita kuin viihdettäkin. Aloin tuskastua mukana kannettavan paperitavaran määrään: työhön liittyvä kirja, nippu tulostettuja papereita, muistikirja, ajanvietekirja, neulekirja, mahdollisesti vielä sanoma- tai aikakauslehti sekä matkan varrelta mukaan tarttuneita esitteitä ja muita papereita.

Lopulta hoksasin, että voin karsia kirjapinon rutkasti pienemmäksi pienen teknisen apuvälineen avulla. Perheen it-kannassa tapahtuneiden muutosten jälkeen omin tablettitietokoneen, täppärin, kokonaan omaan käyttööni. Täppärini on 7-tuumainen, eli suunnilleen pokkarin kokoinen, mutta ohuempi.

Useimmat työpaperit talletan luettavaksi täppärille, vain harvoja tarvitsen lopultakaan paperiversioina. Ajanvietekirjan voin ladata e-kirjastosta. Valikoima ei ole suuren suuri, mutta koska olen lukemisen suhteen melko kaikkiruokainen, löydän yleensä aina jotain kiinnostavaa. Joskus suosituimpia kirjoja saa nopeammin luettavakseen sähköisenä kuin perinteisessä muodossa. Joitain aikakauslehtiäkin voin ladata kirjaston palvelun kautta. Sanomalehdistä riittää yleensä tien päällä verkkoversiot. Reissuneuleen tärkein valintaperuste on se, että ohje löytyy digitaalisessa muodossa – tarvittaessa skannaan ohjeen kirjasta ja talletan sen täppärille.

Lisäksi täppärillä pääsen surffaamaan netissä. Täppärissä ei ole omaa nettiliittymää, vaan surffailua varten tarvitsen siihen wi-fi-yhteyden. Niitä on onneksi nykyään laajasti käytettävissä, ja tarvittaessa käytän puhelimen verkkoyhteyttä – liittymässäni on pakettihintainen netti.

Opettelen hyödyntämään täppärin toimisto-ohjelmia, ainakin kalenterin ja muistiinpanojen osalta. Kalenteri synkkautuu puhelimen ja tietokoneen kalentereiden kanssa, ja näen siitä yhdellä vilkaisulla niin työmenot, henkilökohtaiset menot kuin muun perheenkin ohjelman. Muistiinpanosovellusta hyödynnän lähinnä tehtävälistojen ja mielenkiintoisten linkkien tallentamiseen, vaikka mahdollisuuksia olisi vaikka mihin.

Varsinaiseen kirjoitustyöhön 7-tuumainen täppäri on mielestäni liian pieni, mutta yleensä voin siirtää kirjoitustehtävät siihen, kunnes palaan reissuiltani. Lukemiseen sen sijaan tuo koko on sopiva, onhan se sama kuin tyypillinen kirjan sivu.

Etätyö helpottaa arkea

Teen viikoittain etätyötä. Kuinka ollakaan, juuri kansallisena etätyöpäivänä olen työreissussa. En siis työnantajan tiloissa, mutta en etäpäivälläkään.

Etätyömahdollisuus lisää merkittävästi elämänlaatuani. Säästän etätyöpäivinä lähes kaksi tuntia aikaa siihen verrattuna, että kulkisin julkisilla liikennevälineillä töihin ja takaisin. Voin aloittaa työasioiden hoitamisen jo silloin, kun muu perhe vielä nukkuu. Hiilijalanjälkikin kai vähän pienenee, vaikka kyllähän ne bussit ja junat kulkevat joka päivä riippumatta siitä, olenko minä kyydissä vai en. Etätyöpäivinä jää myös kokematta kotimatkan henkinen siirtymä työasioista kotiasioihin.

Etäpäivänä saan syödä aamupalan lasteni kanssa. Voin hurauttaa koneellisen tiskiä ja pari pyykkiä töiden lomassa -- koneiden täyttö ja tyhjennys ovat hyvää taukojumppaa päätetyöläiselle. Voin myös laittaa hyvissä ajoin uuniin hautumaan pidemmän valmistumisajan vaativia pataruokia. Iltapäivällä olen kuulemassa koulusta palaavien esiteinien tuoreimmat jutut.

Vaikka kotona tulee töiden ohessa tehtyä jotain kotihommiakin, syntyy tulosta myös työrintamalla. Työpäivä alkaa aikaisemmin ja loppuu myöhemmin kuin toimistopäivinä. Harvoin pidän myöskään puolen tunnin lounastaukoa, jollainen helposti hurahtaa toimistopäivinä salaatin hakuun ja syömiseen. En unohdu rupattelemaan työkavereiden kanssa niitä näitä -- puhelimessa ja sähköpostitse tulee keskityttyä asiaan. Minun ei tarvitse kytätä kelloa ehtiäkseni juuri tiettyyn bussiin, vaan voin viimeistellä päivän työt päivällistä valmistellessani tai vaikka sitä sulatellessani.

Etäpäivät helpottavat myös muita yksinkertaistamishankkeitani. Kotipäivinä en meikkaa edes sitä vähää kuin ihmisten ilmoille suunnatessani. En myöskään vaihda ylleni katseen kestäviä vaatteita, vaan vähän kauhtuneempi paita, verkkarit ja pohjistaan läpikuultaviksi kuluneet kotivillasukat ovat työunivormunani. Sitä kivemmalta tuntuukin muina päivinä kammata naama ja pukeutua asiallisesti.

Kaikissa töissä etätyömahdollisuutta ei tietenkään ole. Lastenhoitaja ei voi hiiren klikkauksella vaihtaa vaippoja, palomies on ihan kiva saada fyysisesti tulipalopaikalle ja ainakin toistaiseksi veturinkuljettajia tarvitaan junan ohjaamossa.

Omassakin työssäni on sellaisia osa-alueita, jotka on helpointa hoitaa olemalla "oikeasti" paikalla, mutta aika paljon asioita saadaan hoidettua myös puhelimitse tai verkon kautta. Monesti läsnäoloakin vaaditaan muualla kuin pääkallonpaikalla: seminaareissa, yhteityökumppaneiden luona, tapahtumissa tai muuten vain maailmalla.

Ihan työyhteisönkin kannalta minusta on kuitenkin hyvä välillä kokoontua samalle toimistolle. Fyysisestä yhdessäolosta kasvaa myös yhteishenki, joka helpottaa monia asioita silloin, kun ollaan eri paikoissa.

Tuliko hävikkiä?

Selvisin Hävikkiviikosta kohtuullisesti. Kerran heitin kompostiin kaksi perunaa, toisena päivänä yhden kolhiintuneen tomaatin. Kun tähän aikaan vuodesta iso osa kasviksista on itse kasvatettuja, niitä arvostaa tavallistakin enemmän ja tulee käyttäneeksi loppuun saakka.

Yhtenä iltana kävimme lähelle avatussa pizzeriassa. Pizzoissa oli meidän makuumme liikaa juustoa, ja niistä jäi osa syömättä. Emme halunneet rasvaa valuvia lättyjä edes mukaamme. Kerroimme kyllä henkilökunnalle, mistä kiikasti.

Toisaalta porkkanannaatit, kurkunpäät ja nuukahtaneet salaatit maistuvat taas pupulle mainiosti. Pari päivää vanhat leivänkantit tuli syötyä balsamicoon ja oliiviöljyyn dippailtuna viinilasillisen seurana lauantai-iltana.

Myöhäiset aamut vai vapaat illat?

Monet ovat tänä syksynä kommentoineet, että lasten koulupäivien aloittaminen kahdeksalta ei ole hyvästä. Perheemme esiteineillä on tänä vuonna sellaiset lukujärjestykset, että vain yhtenä aamuna yksi lapsi menee kahdeksaksi, muuten koulu alkaa yhdeksältä tai kymmeneltä. Varsinkin aamu-unisempi lapsista arvostaa.

Kolikon kääntöpuolena ne aamusta poisjääneet tunnit siirretään luonnollisesti iltapäiviin. Toisella koulu päättyy kerran neljältä, kerran kolmelta, kerran kahdelta ja kahdesti yhdeltä. Toisella taas kerran neljältä, kerran kahdelta ja kolmesti kolmelta. Noita neljän päiviä on onneksi vain jouluun saakka, jolloin valinnaisaineiden kaksoistunnit loppuvat. Kouluruokailu on yhdentoista aikaan, joten välipaloja on pakko pakata lähes joka päiväksi mukaan, jotta lapset jaksavat iltapäivään saakka.

Aamun vapaita tunteja ei voi käyttää läksyjen tekoon tai kavereiden kanssa hengailuun, vaan ne nukutaan. Hyvähän sekin toisaalta on, mutta koska ainakaan meidän perheessämme ei olla silti venytetty kotiintulo- tai nukkumaanmenoaikoja, on koulunjälkeinen vapaa-aika vähentynyt huimasti.

Toinen esiteini käy kahdessa harrastuksessa, kummassakin kerran viikossa. Toisella taas on yksi harrastus, jossa käy kolmena arki-iltana. Vapaaehtoisia lisätreenejäkin olisi, mutta kun ne alkavat jo kolmelta, ei esiteinin ole lukujärjestyksensä puitteissa mahdollista niihin ehtiä. Noiden pakollistenkin treenien kanssa on välillä aikamoista kellopeliä: kotiin, ruokaa, treenit, läksyt... Ei siinä montaa hetkeä jää kavereille ja levolle.

Itse sanoisin nyt muutaman viikon kokemuksella, että jos lasten halutaan ehtivän koulun ohella harrastaa ja lisäksi viettää vapaa-aikaa, olisi parempi, jos koulupäivät alkaisivat viimeistään yhdeksältä ja ainakin alakoululaisilla loppuisivat pääsääntöisesti kahdelta.

Ruokaa roskiin?

Tänään alkoi valtakunnallinen hävikkiviikko. Mistä näitä teemapäviiä/viikkoja/kuukausia oikein tuleekaan? No, tärkeään asiaan tälläkin kertaa kiinnitetään huomiota.

Meidän keittiössämme pyritään käyttämään syötäväksi kaikki, mikä sinne kannetaankin. Hyvin vähän heitämme bioroskikseen sellaista, joka olisi alunperin ollut syömäkelpoista. Joskus toki pääsee leivänloppu kuivahtamaan tai joku purkinpohja pilaantumaan, mutta noin periaatteessa syömme kaiken, mitä kotiin ostamme.

Ensimmäinen askel hävikkiä vastaan otetaan siis jo kaupassa ostopäätöksiä tehdessä. Ostan tuoretuotteita vain sellaisia määriä, jotka tiedän meidän varmasti kuluttavan alle viikossa tai joita voin tarvittaessa pakastaa odottamaan myöhempää käyttöä. Kuivatavaraa, pakasteita ja säilykkeitä ostan usein varsinkin tarjouksista enemmän, joten niitä löytyy kotoa silloinkin, jos tuoretuotteet pääsevät loppumaan kauppareissujen välillä.

Toinen askel otetaan ruokaa laittaessa. Minun kompastuskiveni tässä vaiheessa on yleensä pastan, riisin, perunan tai vastaavien määrässä. Vaikka keittäisin niitä joka kerran millilleen tai grammalleen saman määrän, ruokapöydässä määrä todetaan lähes aina liian suureksi tai liian pieneksi. Tälle mysteerille en ole vielä keksinyt ratkaisua. Muut aterian osaset osaan yleensä mitoittaa kohtuullisen hyvin niin, ettei perhe jää nälkäiseksi ja joskus ruokaa jää jopa seuraavan päivän lounaseväiksi jommalle kummalle aikuiselle.

Kolmas askel otetaan ruokapöydässä. Olen opettanut lapsia pienestä pitäen arvioimaan omaa nälkäänsä ja ottamaan mieluummin ensin liian pienen annoksen kuin liikaa. Useimmiten mahdollisuus santsikierrokseen on olemassa, kun lautanen on kertaalleen saatu tyhjäksi. Näin ei lautasilta päädy useinkaan syömätöntä ruokaa hukkaan.

En ole erikseen laskenut, paljonko meillä loppujen lopuksi heitetään syömäkelpoista tavaraa biojätteeseen. Kasvisten kuoria, luita, kalannahkaa, kananmunankuoria ja kahvin- ja teenpuruja sinne ainakin päätyy, mutta ne eivät ole alunperinkään syötäväksi tarkoitettuja. Talvella täytämme taloyhtiön biojäteastiaa, mutta suunnilleen vapusta halloweeniin viemme suurimman osan kasviperäisestä jätteestä palstalle kompostoriin, josta se päätyy tulevien satojen ravinteeksi.

Kuivahtaneet leivänloput yleensä kerään talteen ja jauhan korppujauhoksi. Pupulle maistuvat porkkanoiden ja kurkkujen naatit sekä vähän nuupahtaneetkin salaatit ja yrtit. Vähän pehmenneet hedelmät uppoavat smoothieen. Pari päivää parasta ennen -päiväyksen ohittaneet maitotuotteet käytän ruuanlaittoon tai leivontaan, mikäli ne läpäisevät aistinvaraisen tarkistuksen.

Tahdon uskoa, että hävikkimme on vähemmän kuin keskimääräinen 20--30 kiloa henkeä kohti, eli nelihenkiseltä perheeltä noin sata kiloa vuodessa. Uskomaton määrä! Ainakin tämän viikon kiinnitän tähän erityistä huomiota.

P333 vol3

Starttasin syksyn Project 333 -kauden muutaman päivän myöhässä, koska kotona flunssaisena velour-housut ja -huppari tuntuivat parhaalta ratkaisulta. Tällä kolmannella kierroksella vaatekaapin koostaminen tuntui vaikeammalta kuin aikaisemmin. Tein myös aika monta poistoa: vaatteita, jotka ovat vääränmuotoisia, värisiä, mallisia tai jotenkin muuten epäsopivia nykyisiin tarpeisiini.

Kenkien ja takkien kohdalla pysähdyin taas miettimään. Ne jos mitkä ovat sidoksissä syksyn vaihteleviin säihin. Ballerinat, nilkkurit, kumpparit, korkkarit... Trenssi, sadetakki, villakangastakki, toppatakki... Päätin, että lasken käytössä olevan kerralla kaksi takkia ja kaksi paria ulkoikenkiä, joita voin vaihtaa kelien kylmetessä lämpöisempiin. Edustustilaisuuksia varten listalla on korkokengät, sellaiset aika perustylsät mustat nahkaiset, jotka menevät lähes kaiken kanssa lähes ikuisesti.

2 housut
5 hametta
3 mekkoa
2 kuviollista kauluspaitaa
3 lyhythihaista trikoopaitaa
4 pitkähihaista trikoopaitaa
3 neulepaitaa/takkia
1 bleiseri
2 takkia
2 kengät
1 korkokengät

Uusia ostoksia on tähän mennessä farkkuhame. Myöhemmin syksyllä tarvitsen ainakin yhteen tilaisuuteen pikkumustan tai vastaavan juhlallisemman vaatteen. Arkipukeutumista helpottaisi pari yksiväristä kauluspaitaa ja muutaman itkähihainen trikoopaita joko täydentämään tai korvaamaan nykyisiä, jo elinkaarensa loppupäässä olevia.

Minun ei tarvitse ostaa myöskään sukkahousuja, koska denierejä 15--60 on tullut hamstrattua aiempina vuosina riittävästi myös tälle syksylle. Villasukkia, huiveja ja kämmekkäitäkään en juuri nyt tarvitse lisää (tosin lankatarpeita niihinkin löytyy), mutta joku kevyt syysmyssy saattaisi tulla tarpeen. Tätä asusteosastoa en edelleenkään laske mukaan projektiin, mutta haluan pitää myös niiden määrän kurissa.

Bonusraidoiksi olisi tyrkyllä pari paitaa ja yksi liivi, jotka ovat keskeneräisten neulomusten korissa odottamassa viimeistelyvaiheita: langanpäiden päättelyä, kappaleiden kiinnittämistä ja sen sellaista viheliäistä puuhaa. Jos neulemojo sattuisi palaamaan kesälomaltaan, niin odottamassa on langat muutamaankin neulepaitaan tai -takkiin.

Näillä sovelletuilla säännöillä uskon pysyväni 33 vaatteen rajoissa myös seuraavat kolme kuukautta.

Melkein muoviton syyskuu

Facebookissa huomasin, että nyt pitäisi viettää muovitonta syyskuuta. Ajatus on periaatteesssa hieno ja houkutteleva, mutta käytönnössä huomasin, että en tulisi kuitenkaan onnistumaan. Muovia on kaikkialla! Ajattelin kuitenkin osallistua hang-aroundina ja tarkastella kuukauden ajan omia muovinkäyttötottumuksiani.

Olen jo parin vuoden ajan pyrkinyt vähentämään muovia elämässäni. On kuitenkin käyttötarkoituksia, joissa kevyt, kestävä, vedenpitävä ja tarvittaessa joustavakin materiaali on paikallaan. Esimerkiksi näin syksyllä sadetakki, kumisaappaat ja sateenvarjo ovat lyömättömiä -- en ainakaan minä jaksaisi käsitellä varusteitani vedenpitäviksi mehiläisvahalla tai lampaanrasvalla.

Syksyisiin puuhiin kuuluu myös sadonkorjuu, ja kun pääasiallinen säiköntätapani on pakastaminen, en selviytyisi siitäkään ilman muovirasioita ja muovipusseja. Rasiat sentään voi pestä ja käyttää uudestaan, osa rasioistani on jo toistakymmentä vuotta vanhoja. Muovipussit säästävät pakastimessa tilaa, mutta ainakaan vielä en ole niin valveutunut, että pesisin ja kuivattaisin niitä uusiokäyttöön.

Muovin särkymättömyys ja vedenpitävyys on paikallaan myös kylpy- ja kodinhoitohuoneissa. Pesu- ja siivousaineet säilyvät turvallisimmin muovisissa purkeissa ja pulloissa. Jo pienestä eteerisen öljyn lasipullosta tulee laattalattialle pudotessaan hurja määrä sirpaleita, joten tällaisessa tohelotaloudessa en isompia lasiastioita halua märkätiloissa käyttää. Näistäkin tuotteista syntyvää muovijätettä voisi vähentää käyttämällä uudelleen täytettäviä pulloja, nyt kun Tukeskin ymmärsi sen sallia.

Konkreettisia pieniä tekoja muovin vähentämiseksi teen jokaisella kauppareissullani. Minulla on mukanani ostoskori ja kylmäkassi sekä pari pientä harsokankaista hedelmäpussia. Esimerkiksi banaaneja tai yksittäiskappaleina ostettavia vihanneksia, kuten kukka- ja parsakaalia en yleensä pakkaa pieneen pussiin, koska eivät ne kotimatkalla ehdi merkittävästi enempää nuhjaantua kuin lojuttuaan ilman käärettä koko siihen astisen taipaleensa. Ja se pakasteet pieneen pussiin -juttuhan nyt on joka tapauksessa ihan älytön!

Leikkeleet ja lihatuotteet pyrin ostamaan tiskiltä irtomyynnistä, jossa ne kääräistään paperiin. Taloudellisista ja arjenhallinnallisista syistä ostan kuitenkin myös jonkin verran valmiiksi pakattua lihaa, etenkin jos siinä on punainen alehintalappu tai luomuleima, parhaassa tapauksessa molemmat. Yllättävän monia tuotteita ostan kuitenkin muovipakkauksessa: luomujugurttia litran ämpärissä, voileipämargariinia, juustoja, ketsuppia, lapsille välipala/evästuotteita...

Jos kahdella tuotteella ei ole muuta minulle merkityksellistä eroa, ostan mieluummin pahviin kuin muoviin pakatun. Esimerkiksi myslimerkki on valikoitunut tällä perusteella. Joidenkin tuotteiden kohdalla valinta on vaikeampaa: ostaako luomua reilun kaupan riisiä muovipussissa vai "tavallista" pahvilaatikossa? Yksi ratkaisu voisi olla hakea irtomyyntikaupasta luomuriisiä paperipussiin, mutta taas tullaan siihen, että arjenhallinnan kannalta arvostan sitä, että saan tehtyä kaikki tarpeelliset ostokset yhdestä kaupasta.

Mielenkiintoista on nähdä, muuttuvatko kulutustottumukseni tämän kuukauden aikana, kun mietin entistä tarkemmin, missä, milloin ja ennenkaikkea millaista muovia ostan, käytän ja heitän pois.