Teen viikoittain etätyötä. Kuinka ollakaan, juuri kansallisena etätyöpäivänä olen työreissussa. En siis työnantajan tiloissa, mutta en etäpäivälläkään.
Etätyömahdollisuus lisää merkittävästi elämänlaatuani. Säästän etätyöpäivinä lähes kaksi tuntia aikaa siihen verrattuna, että kulkisin julkisilla liikennevälineillä töihin ja takaisin. Voin aloittaa työasioiden hoitamisen jo silloin, kun muu perhe vielä nukkuu. Hiilijalanjälkikin kai vähän pienenee, vaikka kyllähän ne bussit ja junat kulkevat joka päivä riippumatta siitä, olenko minä kyydissä vai en. Etätyöpäivinä jää myös kokematta kotimatkan henkinen siirtymä työasioista kotiasioihin.
Etäpäivänä saan syödä aamupalan lasteni kanssa. Voin hurauttaa koneellisen tiskiä ja pari pyykkiä töiden lomassa -- koneiden täyttö ja tyhjennys ovat hyvää taukojumppaa päätetyöläiselle. Voin myös laittaa hyvissä ajoin uuniin hautumaan pidemmän valmistumisajan vaativia pataruokia. Iltapäivällä olen kuulemassa koulusta palaavien esiteinien tuoreimmat jutut.
Vaikka kotona tulee töiden ohessa tehtyä jotain kotihommiakin, syntyy tulosta myös työrintamalla. Työpäivä alkaa aikaisemmin ja loppuu myöhemmin kuin toimistopäivinä. Harvoin pidän myöskään puolen tunnin lounastaukoa, jollainen helposti hurahtaa toimistopäivinä salaatin hakuun ja syömiseen. En unohdu rupattelemaan työkavereiden kanssa niitä näitä -- puhelimessa ja sähköpostitse tulee keskityttyä asiaan. Minun ei tarvitse kytätä kelloa ehtiäkseni juuri tiettyyn bussiin, vaan voin viimeistellä päivän työt päivällistä valmistellessani tai vaikka sitä sulatellessani.
Etäpäivät helpottavat myös muita yksinkertaistamishankkeitani. Kotipäivinä en meikkaa edes sitä vähää kuin ihmisten ilmoille suunnatessani. En myöskään vaihda ylleni katseen kestäviä vaatteita, vaan vähän kauhtuneempi paita, verkkarit ja pohjistaan läpikuultaviksi kuluneet kotivillasukat ovat työunivormunani. Sitä kivemmalta tuntuukin muina päivinä kammata naama ja pukeutua asiallisesti.
Kaikissa töissä etätyömahdollisuutta ei tietenkään ole. Lastenhoitaja ei voi hiiren klikkauksella vaihtaa vaippoja, palomies on ihan kiva saada fyysisesti tulipalopaikalle ja ainakin toistaiseksi veturinkuljettajia tarvitaan junan ohjaamossa.
Omassakin työssäni on sellaisia osa-alueita, jotka on helpointa hoitaa olemalla "oikeasti" paikalla, mutta aika paljon asioita saadaan hoidettua myös puhelimitse tai verkon kautta. Monesti läsnäoloakin vaaditaan muualla kuin pääkallonpaikalla: seminaareissa, yhteityökumppaneiden luona, tapahtumissa tai muuten vain maailmalla.
Ihan työyhteisönkin kannalta minusta on kuitenkin hyvä välillä kokoontua samalle toimistolle. Fyysisestä yhdessäolosta kasvaa myös yhteishenki, joka helpottaa monia asioita silloin, kun ollaan eri paikoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti