Muovia siellä, muovia täällä

Muoviton syyskuu meni, mutta muutosta käsieni läpi kulkeneissa muovimäärissä en huomannut. No, enpä tähän(kään) tempaukseni tosissani osallistunutaan, vaan tarkoituksenani oli van tarkkailla kulutustottumuksiani.

Vaikka keittiössä ei enää montaakaan muoviastiaa ole, siellä syntyy eniten muoviroskaa. Elintarvikkeita pakataan pääsääntöisesti muoviin, ja "märille" tuotteille se lieneekin yksi parhaista vaihtoehdoista keveytensä ja kestävyytensä takia. Onneksi muiden tuotteiden kohdalla kauppakin on alkanut pohtia muovipakkausten määrän järkevyyttä.

Hedelmäpusseja emme tainneet ottaa kertaakaan. Sen sijaan pari kertaa olisin voinut ostaa muoviin pakatun paprikatrion sijaan muutaman irtopaprikan kestopussiin. Pari kertaa kauppareissu tehtiin sellaiseen aikaan, että leikkeletiski oli kiinni, ja ostimme leikkeleet paperin sijaan muovipaketissa. Lasten toiveesta ostettiin myös muovipussiin pakattua paahtoleipää. Näihin valintoihin olisi ollut helpointa vaikuttaa.

Muovittoman syyskuun aikana huomasin myös uutisen kosmetiikassa käytetyistä muoveista ja tulin entistä tyytyväisemmäksi muutaman vuoden takaisesta päätöksestäni siirtyä täysin luonnonkosmetiikan käyttäjäksi. En haluaisi hieroa iholleni tai ikeniini mikromuovia. En myöskään halua huuhtoa sitä vesistöihin pesuaineistani. Myös keinokuituisista vaatteista irtoaa pestessä mikromuovia, joka päätyy vesistöihin. Useimmin pestävissä vaatteissani ei ole juurikaan keinokuitua, mutta muun perheen urheiluvaatteista sitä löytyy.

Kulutustottumuksiini tämä teemakuukausi ei siis suuremmin vaikuttanut ainakaan näin nopeasti, mutta tulin tietoisemmaksi valinnoistani. Ehkä sekin on jo askel parempaan.

Luomua viikko vai koko vuosi?

Jostain osui silmiini taas uusi teemaviikko: nyt vietetään luomuviikkoa. Hyvä ajatus tässäkin on takana, mutta ei yksi viikko mitään pelasta, jos luomu ei ole mielessä muina 51 viikkona.

Itselläni luomu on yksi niistä tekijöistä, joista annan lisäpisteitä ostopäätöksiä tehdessäni. Kuiva-ainekaappia olen "luomuistanut" jo vuosia ostamalla hiljalleen loppuneiden tarvikkeiden tilalle luomuvaihtoehtoja. Hivuttamalla ei hintakaan ole tullut esteeksi. Luomua on muun muassa jauhot, sokerit, myslit, riisit, kaakaojauheet, ruokaöljyt, monet mausteet sekä papusäilykkeet.

Harmikseni lähimarkettimme valikoimista näyttää poistuneen edullisin luomupasta, ja jäljellä olevissa luomupastoissa hinta on meidän ruokatottumuksillamme liian kova. Pastaa uppoaa varsinkin enemmän urheilevaan esiteiniin rajattomia määriä. Samasta syystä en osta tomaattimurskaa enkä maitoa luomuna.

Tuoretuotteista luomuna ostan vihanneksia ja hedelmiä sekä lihaa saatavuuden mukaan sekä joitain maitotuotteita. Lähimarketissamme on varsin usein alennuslaputettuna niin luomujauhelihaa kuin -kokolihaakin, ja ostankin niitä aina kohdalle osuessa pakastimeen. Toisessa käyttämässämme leipomossa on myös panostettu luomuun: saatavana on paria eri luomuleipää ja aina jotain makeaakin luomulaatuisena.

Viimeisin luomulöytöni on lasten evärasioihin sopivat Kotilihan minilihapullat. Kerrassaan mainioita arjen helpottajia, ovat saaneet tällaisen periaatteesta eineksiä karttavankin puolelleen.

Luonnollinen poistuma

Meillä on kesän ja syksyn aikana hajonnut poikkeuksellisen paljon astioita. Ei, meillä ei riidellä astioita paiskomalla. Lautasia, laseja ja uunivuokia on särkynyt tiskatessa, pöytää kattaessa ja muuten vaan kolautellessa. Kaikki särkyneet astiat olivat niitä, joita käytimme ahkerimmin. Päätin kuitenkin, että en säntää suoraan kauppaan ostamaan uusia, vaan katson, pärjäänkö ilman.

Lautasia meillä on edelleen arkikäyttöön riittävästi, pari vierastakin saadaan kestitettyä. Juomalaseista täytyy vähän useammin rakentaa "harkitun eriparisia" kattauksia, mutta niitäkin on riittänyt. Lempiuunivuokani olen korvannut piirakkavuoalla tai isommalla teräksisellä uunipannulla. Kumpikaan ei ole ihan täydellinen, mutta ajaa asiansa.

Samanlaista luonnolisen poistuman mallia sovellan myös vaatekaapissani. Jos joku vaate tulee käyttöikänsä päähän, en heti säntää ostamaan uutta tilalle, vaan tunnustelen jonkin aikaa, löydänkö sille vaihtoehtoja muista vaatteista. Usein on löytynyt, mutta ei aina. Mietintäajan voi käyttää myös siihen, että säästää rahaa ja ostaa uuden tuotteen vähän parempilaatuisempana ja kestävämpänä versiona sen sijaan, että nappaisi matkaan ensimmäisen vastaantulevan kelvollisen.

Tietenkään tällä tavalla tavaramäärä kotona ei hupene kovin nopeasti. Tavarat, joita ei tule käytettyä, eivät tietenkään myöskään kulu tai säry käytössä. Luonnollisen poistuman lisäksi pitäisi siis tehdä aktiivista karsintaa. Ei kuitenkaan riitä, että tavaroita virtaa kotoa pois, pitää myös saada katkaistua tai hillittyä kotiin tulevien uusien tavaroiden määrää.

Ohohups

Kävimme viikonloppuna markkinoilla. Tarkoitus oli mennä lähinnä tunnelmaa hengittämään, yksi suunniteltu hankinta meillä oli mielessä ja pullakahvit aioimme nauttia. Näillä markkinoilla tarjonta on vain käsitöitä, eli metrilakut ja pölynimuripussit puuttuvat täysin.

Juuri käsityön takia en loppujen lopuksi ollutkaan kovin harmissani tai nolostunut, kun kotona kaivoin kassista heräteostoksen toisensa jälkeen: uusi puinen paistinlasta, patasuti, puolison mieleinen piparimuotti, kierrätysnahkainen käsilaukku/pikkupussukka, tuoretta leipää ja suurimpana ohohupsina kolme eriväristä vyyhtiä värjäämätöntä, lampaantuoksuista villalankaa.

Käsilaukku korvaa keinonahkaisen edeltänsä iltalaukkuna, mutta kelpaa arkisempaankin menoon. Keittiövälineet pääsivät heti käyttöön ja leipä katsoi parempiin suihin samana iltana. Villalankaa minulla olisi kyllä ollut muutamankiin paitaan valmiina, mutta ei just tuollaista... Langat siis olivat se varsinainen ohohups, jota olisi ehkä ollut syytä harkita vähän pidempään ennen ostopäätöstä.

On kyllä hassua, miten harkintakyky katoaa tuollaisissa markkinatapahtumissa, ovat ne sitten kuinka lämminhenkisiä tahansa. Kuitenkin käsityöläisten ja pienyrittäjien tukeminenkin on tärkeää, joten yritän vaimentaa omatuntoni ja nauttia lampaantuoksuisista langoistani täysin siemauksin niin siliteltävinä kuin aikanaan neuloessani ja valmista vaatetta käyttäessänikin.

Matkakirjasto tiivistyy

Nykyiseen työhöni kuuluu päivän tai parin reissuja muutaman kerran kuukaudessa. Matkoille tarvitsen mukaan niin työhön liittyviä papereita kuin viihdettäkin. Aloin tuskastua mukana kannettavan paperitavaran määrään: työhön liittyvä kirja, nippu tulostettuja papereita, muistikirja, ajanvietekirja, neulekirja, mahdollisesti vielä sanoma- tai aikakauslehti sekä matkan varrelta mukaan tarttuneita esitteitä ja muita papereita.

Lopulta hoksasin, että voin karsia kirjapinon rutkasti pienemmäksi pienen teknisen apuvälineen avulla. Perheen it-kannassa tapahtuneiden muutosten jälkeen omin tablettitietokoneen, täppärin, kokonaan omaan käyttööni. Täppärini on 7-tuumainen, eli suunnilleen pokkarin kokoinen, mutta ohuempi.

Useimmat työpaperit talletan luettavaksi täppärille, vain harvoja tarvitsen lopultakaan paperiversioina. Ajanvietekirjan voin ladata e-kirjastosta. Valikoima ei ole suuren suuri, mutta koska olen lukemisen suhteen melko kaikkiruokainen, löydän yleensä aina jotain kiinnostavaa. Joskus suosituimpia kirjoja saa nopeammin luettavakseen sähköisenä kuin perinteisessä muodossa. Joitain aikakauslehtiäkin voin ladata kirjaston palvelun kautta. Sanomalehdistä riittää yleensä tien päällä verkkoversiot. Reissuneuleen tärkein valintaperuste on se, että ohje löytyy digitaalisessa muodossa – tarvittaessa skannaan ohjeen kirjasta ja talletan sen täppärille.

Lisäksi täppärillä pääsen surffaamaan netissä. Täppärissä ei ole omaa nettiliittymää, vaan surffailua varten tarvitsen siihen wi-fi-yhteyden. Niitä on onneksi nykyään laajasti käytettävissä, ja tarvittaessa käytän puhelimen verkkoyhteyttä – liittymässäni on pakettihintainen netti.

Opettelen hyödyntämään täppärin toimisto-ohjelmia, ainakin kalenterin ja muistiinpanojen osalta. Kalenteri synkkautuu puhelimen ja tietokoneen kalentereiden kanssa, ja näen siitä yhdellä vilkaisulla niin työmenot, henkilökohtaiset menot kuin muun perheenkin ohjelman. Muistiinpanosovellusta hyödynnän lähinnä tehtävälistojen ja mielenkiintoisten linkkien tallentamiseen, vaikka mahdollisuuksia olisi vaikka mihin.

Varsinaiseen kirjoitustyöhön 7-tuumainen täppäri on mielestäni liian pieni, mutta yleensä voin siirtää kirjoitustehtävät siihen, kunnes palaan reissuiltani. Lukemiseen sen sijaan tuo koko on sopiva, onhan se sama kuin tyypillinen kirjan sivu.

Etätyö helpottaa arkea

Teen viikoittain etätyötä. Kuinka ollakaan, juuri kansallisena etätyöpäivänä olen työreissussa. En siis työnantajan tiloissa, mutta en etäpäivälläkään.

Etätyömahdollisuus lisää merkittävästi elämänlaatuani. Säästän etätyöpäivinä lähes kaksi tuntia aikaa siihen verrattuna, että kulkisin julkisilla liikennevälineillä töihin ja takaisin. Voin aloittaa työasioiden hoitamisen jo silloin, kun muu perhe vielä nukkuu. Hiilijalanjälkikin kai vähän pienenee, vaikka kyllähän ne bussit ja junat kulkevat joka päivä riippumatta siitä, olenko minä kyydissä vai en. Etätyöpäivinä jää myös kokematta kotimatkan henkinen siirtymä työasioista kotiasioihin.

Etäpäivänä saan syödä aamupalan lasteni kanssa. Voin hurauttaa koneellisen tiskiä ja pari pyykkiä töiden lomassa -- koneiden täyttö ja tyhjennys ovat hyvää taukojumppaa päätetyöläiselle. Voin myös laittaa hyvissä ajoin uuniin hautumaan pidemmän valmistumisajan vaativia pataruokia. Iltapäivällä olen kuulemassa koulusta palaavien esiteinien tuoreimmat jutut.

Vaikka kotona tulee töiden ohessa tehtyä jotain kotihommiakin, syntyy tulosta myös työrintamalla. Työpäivä alkaa aikaisemmin ja loppuu myöhemmin kuin toimistopäivinä. Harvoin pidän myöskään puolen tunnin lounastaukoa, jollainen helposti hurahtaa toimistopäivinä salaatin hakuun ja syömiseen. En unohdu rupattelemaan työkavereiden kanssa niitä näitä -- puhelimessa ja sähköpostitse tulee keskityttyä asiaan. Minun ei tarvitse kytätä kelloa ehtiäkseni juuri tiettyyn bussiin, vaan voin viimeistellä päivän työt päivällistä valmistellessani tai vaikka sitä sulatellessani.

Etäpäivät helpottavat myös muita yksinkertaistamishankkeitani. Kotipäivinä en meikkaa edes sitä vähää kuin ihmisten ilmoille suunnatessani. En myöskään vaihda ylleni katseen kestäviä vaatteita, vaan vähän kauhtuneempi paita, verkkarit ja pohjistaan läpikuultaviksi kuluneet kotivillasukat ovat työunivormunani. Sitä kivemmalta tuntuukin muina päivinä kammata naama ja pukeutua asiallisesti.

Kaikissa töissä etätyömahdollisuutta ei tietenkään ole. Lastenhoitaja ei voi hiiren klikkauksella vaihtaa vaippoja, palomies on ihan kiva saada fyysisesti tulipalopaikalle ja ainakin toistaiseksi veturinkuljettajia tarvitaan junan ohjaamossa.

Omassakin työssäni on sellaisia osa-alueita, jotka on helpointa hoitaa olemalla "oikeasti" paikalla, mutta aika paljon asioita saadaan hoidettua myös puhelimitse tai verkon kautta. Monesti läsnäoloakin vaaditaan muualla kuin pääkallonpaikalla: seminaareissa, yhteityökumppaneiden luona, tapahtumissa tai muuten vain maailmalla.

Ihan työyhteisönkin kannalta minusta on kuitenkin hyvä välillä kokoontua samalle toimistolle. Fyysisestä yhdessäolosta kasvaa myös yhteishenki, joka helpottaa monia asioita silloin, kun ollaan eri paikoissa.

Tuliko hävikkiä?

Selvisin Hävikkiviikosta kohtuullisesti. Kerran heitin kompostiin kaksi perunaa, toisena päivänä yhden kolhiintuneen tomaatin. Kun tähän aikaan vuodesta iso osa kasviksista on itse kasvatettuja, niitä arvostaa tavallistakin enemmän ja tulee käyttäneeksi loppuun saakka.

Yhtenä iltana kävimme lähelle avatussa pizzeriassa. Pizzoissa oli meidän makuumme liikaa juustoa, ja niistä jäi osa syömättä. Emme halunneet rasvaa valuvia lättyjä edes mukaamme. Kerroimme kyllä henkilökunnalle, mistä kiikasti.

Toisaalta porkkanannaatit, kurkunpäät ja nuukahtaneet salaatit maistuvat taas pupulle mainiosti. Pari päivää vanhat leivänkantit tuli syötyä balsamicoon ja oliiviöljyyn dippailtuna viinilasillisen seurana lauantai-iltana.

Myöhäiset aamut vai vapaat illat?

Monet ovat tänä syksynä kommentoineet, että lasten koulupäivien aloittaminen kahdeksalta ei ole hyvästä. Perheemme esiteineillä on tänä vuonna sellaiset lukujärjestykset, että vain yhtenä aamuna yksi lapsi menee kahdeksaksi, muuten koulu alkaa yhdeksältä tai kymmeneltä. Varsinkin aamu-unisempi lapsista arvostaa.

Kolikon kääntöpuolena ne aamusta poisjääneet tunnit siirretään luonnollisesti iltapäiviin. Toisella koulu päättyy kerran neljältä, kerran kolmelta, kerran kahdelta ja kahdesti yhdeltä. Toisella taas kerran neljältä, kerran kahdelta ja kolmesti kolmelta. Noita neljän päiviä on onneksi vain jouluun saakka, jolloin valinnaisaineiden kaksoistunnit loppuvat. Kouluruokailu on yhdentoista aikaan, joten välipaloja on pakko pakata lähes joka päiväksi mukaan, jotta lapset jaksavat iltapäivään saakka.

Aamun vapaita tunteja ei voi käyttää läksyjen tekoon tai kavereiden kanssa hengailuun, vaan ne nukutaan. Hyvähän sekin toisaalta on, mutta koska ainakaan meidän perheessämme ei olla silti venytetty kotiintulo- tai nukkumaanmenoaikoja, on koulunjälkeinen vapaa-aika vähentynyt huimasti.

Toinen esiteini käy kahdessa harrastuksessa, kummassakin kerran viikossa. Toisella taas on yksi harrastus, jossa käy kolmena arki-iltana. Vapaaehtoisia lisätreenejäkin olisi, mutta kun ne alkavat jo kolmelta, ei esiteinin ole lukujärjestyksensä puitteissa mahdollista niihin ehtiä. Noiden pakollistenkin treenien kanssa on välillä aikamoista kellopeliä: kotiin, ruokaa, treenit, läksyt... Ei siinä montaa hetkeä jää kavereille ja levolle.

Itse sanoisin nyt muutaman viikon kokemuksella, että jos lasten halutaan ehtivän koulun ohella harrastaa ja lisäksi viettää vapaa-aikaa, olisi parempi, jos koulupäivät alkaisivat viimeistään yhdeksältä ja ainakin alakoululaisilla loppuisivat pääsääntöisesti kahdelta.

Ruokaa roskiin?

Tänään alkoi valtakunnallinen hävikkiviikko. Mistä näitä teemapäviiä/viikkoja/kuukausia oikein tuleekaan? No, tärkeään asiaan tälläkin kertaa kiinnitetään huomiota.

Meidän keittiössämme pyritään käyttämään syötäväksi kaikki, mikä sinne kannetaankin. Hyvin vähän heitämme bioroskikseen sellaista, joka olisi alunperin ollut syömäkelpoista. Joskus toki pääsee leivänloppu kuivahtamaan tai joku purkinpohja pilaantumaan, mutta noin periaatteessa syömme kaiken, mitä kotiin ostamme.

Ensimmäinen askel hävikkiä vastaan otetaan siis jo kaupassa ostopäätöksiä tehdessä. Ostan tuoretuotteita vain sellaisia määriä, jotka tiedän meidän varmasti kuluttavan alle viikossa tai joita voin tarvittaessa pakastaa odottamaan myöhempää käyttöä. Kuivatavaraa, pakasteita ja säilykkeitä ostan usein varsinkin tarjouksista enemmän, joten niitä löytyy kotoa silloinkin, jos tuoretuotteet pääsevät loppumaan kauppareissujen välillä.

Toinen askel otetaan ruokaa laittaessa. Minun kompastuskiveni tässä vaiheessa on yleensä pastan, riisin, perunan tai vastaavien määrässä. Vaikka keittäisin niitä joka kerran millilleen tai grammalleen saman määrän, ruokapöydässä määrä todetaan lähes aina liian suureksi tai liian pieneksi. Tälle mysteerille en ole vielä keksinyt ratkaisua. Muut aterian osaset osaan yleensä mitoittaa kohtuullisen hyvin niin, ettei perhe jää nälkäiseksi ja joskus ruokaa jää jopa seuraavan päivän lounaseväiksi jommalle kummalle aikuiselle.

Kolmas askel otetaan ruokapöydässä. Olen opettanut lapsia pienestä pitäen arvioimaan omaa nälkäänsä ja ottamaan mieluummin ensin liian pienen annoksen kuin liikaa. Useimmiten mahdollisuus santsikierrokseen on olemassa, kun lautanen on kertaalleen saatu tyhjäksi. Näin ei lautasilta päädy useinkaan syömätöntä ruokaa hukkaan.

En ole erikseen laskenut, paljonko meillä loppujen lopuksi heitetään syömäkelpoista tavaraa biojätteeseen. Kasvisten kuoria, luita, kalannahkaa, kananmunankuoria ja kahvin- ja teenpuruja sinne ainakin päätyy, mutta ne eivät ole alunperinkään syötäväksi tarkoitettuja. Talvella täytämme taloyhtiön biojäteastiaa, mutta suunnilleen vapusta halloweeniin viemme suurimman osan kasviperäisestä jätteestä palstalle kompostoriin, josta se päätyy tulevien satojen ravinteeksi.

Kuivahtaneet leivänloput yleensä kerään talteen ja jauhan korppujauhoksi. Pupulle maistuvat porkkanoiden ja kurkkujen naatit sekä vähän nuupahtaneetkin salaatit ja yrtit. Vähän pehmenneet hedelmät uppoavat smoothieen. Pari päivää parasta ennen -päiväyksen ohittaneet maitotuotteet käytän ruuanlaittoon tai leivontaan, mikäli ne läpäisevät aistinvaraisen tarkistuksen.

Tahdon uskoa, että hävikkimme on vähemmän kuin keskimääräinen 20--30 kiloa henkeä kohti, eli nelihenkiseltä perheeltä noin sata kiloa vuodessa. Uskomaton määrä! Ainakin tämän viikon kiinnitän tähän erityistä huomiota.

P333 vol3

Starttasin syksyn Project 333 -kauden muutaman päivän myöhässä, koska kotona flunssaisena velour-housut ja -huppari tuntuivat parhaalta ratkaisulta. Tällä kolmannella kierroksella vaatekaapin koostaminen tuntui vaikeammalta kuin aikaisemmin. Tein myös aika monta poistoa: vaatteita, jotka ovat vääränmuotoisia, värisiä, mallisia tai jotenkin muuten epäsopivia nykyisiin tarpeisiini.

Kenkien ja takkien kohdalla pysähdyin taas miettimään. Ne jos mitkä ovat sidoksissä syksyn vaihteleviin säihin. Ballerinat, nilkkurit, kumpparit, korkkarit... Trenssi, sadetakki, villakangastakki, toppatakki... Päätin, että lasken käytössä olevan kerralla kaksi takkia ja kaksi paria ulkoikenkiä, joita voin vaihtaa kelien kylmetessä lämpöisempiin. Edustustilaisuuksia varten listalla on korkokengät, sellaiset aika perustylsät mustat nahkaiset, jotka menevät lähes kaiken kanssa lähes ikuisesti.

2 housut
5 hametta
3 mekkoa
2 kuviollista kauluspaitaa
3 lyhythihaista trikoopaitaa
4 pitkähihaista trikoopaitaa
3 neulepaitaa/takkia
1 bleiseri
2 takkia
2 kengät
1 korkokengät

Uusia ostoksia on tähän mennessä farkkuhame. Myöhemmin syksyllä tarvitsen ainakin yhteen tilaisuuteen pikkumustan tai vastaavan juhlallisemman vaatteen. Arkipukeutumista helpottaisi pari yksiväristä kauluspaitaa ja muutaman itkähihainen trikoopaita joko täydentämään tai korvaamaan nykyisiä, jo elinkaarensa loppupäässä olevia.

Minun ei tarvitse ostaa myöskään sukkahousuja, koska denierejä 15--60 on tullut hamstrattua aiempina vuosina riittävästi myös tälle syksylle. Villasukkia, huiveja ja kämmekkäitäkään en juuri nyt tarvitse lisää (tosin lankatarpeita niihinkin löytyy), mutta joku kevyt syysmyssy saattaisi tulla tarpeen. Tätä asusteosastoa en edelleenkään laske mukaan projektiin, mutta haluan pitää myös niiden määrän kurissa.

Bonusraidoiksi olisi tyrkyllä pari paitaa ja yksi liivi, jotka ovat keskeneräisten neulomusten korissa odottamassa viimeistelyvaiheita: langanpäiden päättelyä, kappaleiden kiinnittämistä ja sen sellaista viheliäistä puuhaa. Jos neulemojo sattuisi palaamaan kesälomaltaan, niin odottamassa on langat muutamaankin neulepaitaan tai -takkiin.

Näillä sovelletuilla säännöillä uskon pysyväni 33 vaatteen rajoissa myös seuraavat kolme kuukautta.

Melkein muoviton syyskuu

Facebookissa huomasin, että nyt pitäisi viettää muovitonta syyskuuta. Ajatus on periaatteesssa hieno ja houkutteleva, mutta käytönnössä huomasin, että en tulisi kuitenkaan onnistumaan. Muovia on kaikkialla! Ajattelin kuitenkin osallistua hang-aroundina ja tarkastella kuukauden ajan omia muovinkäyttötottumuksiani.

Olen jo parin vuoden ajan pyrkinyt vähentämään muovia elämässäni. On kuitenkin käyttötarkoituksia, joissa kevyt, kestävä, vedenpitävä ja tarvittaessa joustavakin materiaali on paikallaan. Esimerkiksi näin syksyllä sadetakki, kumisaappaat ja sateenvarjo ovat lyömättömiä -- en ainakaan minä jaksaisi käsitellä varusteitani vedenpitäviksi mehiläisvahalla tai lampaanrasvalla.

Syksyisiin puuhiin kuuluu myös sadonkorjuu, ja kun pääasiallinen säiköntätapani on pakastaminen, en selviytyisi siitäkään ilman muovirasioita ja muovipusseja. Rasiat sentään voi pestä ja käyttää uudestaan, osa rasioistani on jo toistakymmentä vuotta vanhoja. Muovipussit säästävät pakastimessa tilaa, mutta ainakaan vielä en ole niin valveutunut, että pesisin ja kuivattaisin niitä uusiokäyttöön.

Muovin särkymättömyys ja vedenpitävyys on paikallaan myös kylpy- ja kodinhoitohuoneissa. Pesu- ja siivousaineet säilyvät turvallisimmin muovisissa purkeissa ja pulloissa. Jo pienestä eteerisen öljyn lasipullosta tulee laattalattialle pudotessaan hurja määrä sirpaleita, joten tällaisessa tohelotaloudessa en isompia lasiastioita halua märkätiloissa käyttää. Näistäkin tuotteista syntyvää muovijätettä voisi vähentää käyttämällä uudelleen täytettäviä pulloja, nyt kun Tukeskin ymmärsi sen sallia.

Konkreettisia pieniä tekoja muovin vähentämiseksi teen jokaisella kauppareissullani. Minulla on mukanani ostoskori ja kylmäkassi sekä pari pientä harsokankaista hedelmäpussia. Esimerkiksi banaaneja tai yksittäiskappaleina ostettavia vihanneksia, kuten kukka- ja parsakaalia en yleensä pakkaa pieneen pussiin, koska eivät ne kotimatkalla ehdi merkittävästi enempää nuhjaantua kuin lojuttuaan ilman käärettä koko siihen astisen taipaleensa. Ja se pakasteet pieneen pussiin -juttuhan nyt on joka tapauksessa ihan älytön!

Leikkeleet ja lihatuotteet pyrin ostamaan tiskiltä irtomyynnistä, jossa ne kääräistään paperiin. Taloudellisista ja arjenhallinnallisista syistä ostan kuitenkin myös jonkin verran valmiiksi pakattua lihaa, etenkin jos siinä on punainen alehintalappu tai luomuleima, parhaassa tapauksessa molemmat. Yllättävän monia tuotteita ostan kuitenkin muovipakkauksessa: luomujugurttia litran ämpärissä, voileipämargariinia, juustoja, ketsuppia, lapsille välipala/evästuotteita...

Jos kahdella tuotteella ei ole muuta minulle merkityksellistä eroa, ostan mieluummin pahviin kuin muoviin pakatun. Esimerkiksi myslimerkki on valikoitunut tällä perusteella. Joidenkin tuotteiden kohdalla valinta on vaikeampaa: ostaako luomua reilun kaupan riisiä muovipussissa vai "tavallista" pahvilaatikossa? Yksi ratkaisu voisi olla hakea irtomyyntikaupasta luomuriisiä paperipussiin, mutta taas tullaan siihen, että arjenhallinnan kannalta arvostan sitä, että saan tehtyä kaikki tarpeelliset ostokset yhdestä kaupasta.

Mielenkiintoista on nähdä, muuttuvatko kulutustottumukseni tämän kuukauden aikana, kun mietin entistä tarkemmin, missä, milloin ja ennenkaikkea millaista muovia ostan, käytän ja heitän pois.

Yhteisomistus vähentää varastoitavaa tavaraa

Ihan kaikkia tavaroita ei tarvitse omistaa itse, jos voi sopia lainauskäytännöistä ystävien tai naapureiden kanssa. Vielä viime kesänä naapurimme lainasivat ruohonleikkuriamme, mutta tänä kesänä he olivat ostaneet oman.

Itse lainaan paljon asioita äidiltäni, joka on ehtinyt vuosien varrella tehdä paljon hankintoja, joille hänellä ei välttämättä enää ole niin paljon käyttöä. Me vastavuoroisesti tarjoamme hänelle säännöllisen epäsäännöllisesti autokyytiä hankalien yhteyksien päähän tai esimerkiksi painavien ostosten kotiinkuljetukseen.

Äidilläni on esimerkiksi tikkaat, joita tarvitsen pari kertaa vuodessa köynnösruusun kiinnittämisessä. Lainaan häneltä myös ruohosaksia kukkapenkkien reunojen siistimiseen muutaman kerran kesässä. Äidin mehumaija on jo muuttanut kokonaan meille, vaikka itsekin käytän sitä vain pari kertaa vuodessa. Samoin äidin (ihanan retrokuvioinen) pumpputermos asuu meillä, kun sille on käyttöä pari kertaa vuodessa lasten syntymäpäiväkutsuilla. Viemme sen aina mennessämme siskoni juhliin ja tuomme taas meille säilytykseen.

Samalla tavoin olemme lainailleet kakku- ja piirakkavuokia, tarjottimia ja muffinssitelineitä juhlien alla. Viime jouluna äitini ja siskoni perheineen vietti aaton meillä. Meillä ei ollut tarpeeksi lautasia, laseja ja aterimia koko porukalle. Onneksi sekä minä että äiti olemme päätyneet tylsääkin tylsempiin Teema-lautasiin ja Aalto-laseihin, joten saimme kasattua niistä yhdessä toimivan kokonaisuuden. Perustylsiä Savonia-veitsiä ostin entisten lisäksi paketillisen, mutta niille on käyttöä jatkossakin.

Myös kirjat soveltuvat hyvin yhteiskäyttöön. Pokkarit ja aikakauslehdet kiertävät lähipiirissäni useamman lukijan käsissä ennen kuin ne "unohdetaan" jonnekin sopivaan julkiseen tilaan seuraavan napattavaksi. Varsinaiseen bookcrossingiin en ole vielä innostunut, mutta tällaista pienimuotoista kierrätystä kuitenkin.

Neulova ystäväni muuttaa syksyn aikana kävelymatkan päähän. Hänellä on pari sellaista neulekirjaa, jotka ovat olleet omalla toivekirjalistallani. Nyt kirjat tulevat "ulottuvilleni", joten en välttämättä tarvitse niitä omaan hyllyyni. Uskoisin, että vastavuoroisesti ystäväni löytää lainattavaa minun neulekirjoistani.

Kirjojen yhteiskäyttöä parhaimmillaan on tietysti kirjasto. Tällä hetkellä minulla on lainassa parikymmentä kirjaa ja varauksessa puoli tusinaa. Muilla perheenjäsenillä on toki omat lainansa. Saan kirjastosta niin työhön kuin harrastuksiin liittyviä tietokirjoja sekä kiinnostavimmat kaunokirjallisuuden uutuudet. En välttämättä ihan heti, mutta yleensä kohtuullisella odotuksella. Toki aina on joku sellainenkin kirja, jonka olen varannut pari kuukautta sitten, ja yhä olen jonossa sijalla kaksisataajotain... Mutta onhan tuota muutakin luettavaa ennen kuin saan kyseisen kirjan käsiini.

Olisi hienoa keksiä lisää tällaisia satunnaisemmassa käytössä olevia tavaroita, joita voisi pitää yhteisomistuksessa tai lainailla ystävien ja naapureiden kesken ja vähentää sitä kautta kaikkien varastoissa käyttöönpääsyä odottavaa tavaramäärää.

Vaatehuollon ratkaisuja

Pyykinpesussa olen hionut systeemin lähes täydelliseksi. Kaikki alkaa lajittelusta: minulla on viisi pyykkikoria, joihin olen opettanut muun perheen toimittamaan käytetyt tekstiilinsä. Tummaa ja vaaleaa on 40- ja 60-asteiset, viides kori on punaiselle pyykille, johon lasketaan myös pinkit ja oranssit vaatteet. Kolme koria on pyykkikaapissa, kaksi kylpyhuoneen tason alla. Korit ovat sen kokoisia, että kun ne alkavat olla täynnä, tulee pesukonekin aika lailla täyteen. Lisäksi kerään pieneen koriin käsinpesuohjelmaa vaativia neuleita.

40-asteisen pyykin pesen pääsääntöisesti EcoBallseilla. Rasvatahroihin ne eivät oikein pure, joten tahrat pitää muistaa käsitellä etukäteen sappisaippualla. 60-asteisen pyykin pesen Erisanilla. Valkoiselle pyykille saatan heittää mukaan pienen annoksen Vanishia väriä kirkastamaan. Annostelen pesuaineita yleensä noin puolet valmistajien ohjeistamasta määrästä, ja puhdasta on pääsääntöisesti tullut. Huuhteluainetta en ole käyttänyt koskaan. Tai no, lasten kestovaippa-aikoina käytin etikkaa.

Kuivaan pyykin pääsääntöisesti narulla ja henkareissa mahdollisimman sileäksi ripustettuna. Meillä on myös kuivausrumpu ja taloyhtiön kuivaushuone käytettävissä. Rummutan aina pyyhkeet, joista tulee ihanan pehmeitä ja kuohkeita. Myös urheilevien perheenjäsenten loputtomasti tuottama sukka-, kalsari- ja t-paitapyykki päätyy joskus kiireen keskellä kuivuriin. Kuivurissa käytän DryerBallseja, joiden pitäisi nopeuttaa kuivumista. En pidä silittämisestä, ja arkivaatteemme ovatkin "silittämättä siistejä", tai ainakin meidän kriteeriemme mukaan riittävän siistejä. Juhlien alla puoliso silittää kauluspaidat ja suorat housut, minä mekot.

Pyykinpesu on perheessämme pitkälti minun vastuullani. Olen myös opettanut lapsia pesukoneen käytössä, ja varsinkin nuorempi välillä laittaa sen itsekin päälle halutessaan jonkun tietyn vaatteen seuraavaksi päiväksi käyttöön. Kenenkään vaatteita en kuitenkaan suostu kuljettelemaan ympäri asuntoa, eli pesen vain ne vaatteet, jotka ovat päätyneet pyykkikoreihin ja jokainen saa hakea omat viikatut vaatepinonsa kylpyhuoneesta omiin kaappeihinsa.

Tiedän passaavani perheeni pilalle ja välillä pyykkirumba tuntuu loputtomalta. Toisaalta minä vien hyvin harvoin roskia, vielä harvemmin imuroin ja kanihäkkiä siivoan tuskin koskaan. Työnjako siis toimii melko tasapuolisesti, kun katsoo kokonaiskuvaa.

Toisen esiteinin kapselivaatekkaappi

Alkuun pieni päivitys edelliseen: ensimmäiselle lapselle löydettiin gore-kengät ja tilattiin netistä farkut. Totesimme myös Marimekon taskumekon mahtuvan vielä päälle, joten sekin pääsee käyttövaatteiden listalle.

Myös toisen lapsen kanssa syysvaatteet saatiin shopattua reilun tunnin täsmäiskulla: 3 farkut, 3 kauluspaitaa, 2 hupparia, takki+ulkoiluhousut, gore-kengät. Pari hupparia, iso kasa t-paitoja ja skeittikengät on ennestään. Vajaa 30 vaatetta tulee näistäkin. Asustepuolella tärkeitä ovat lippalakit, joita lapselle on kertynyt lähes kymmenen. Ja ihan oikeasti se käyttää niitä kaikkia säännöllisesti, vaikka olenkin joskus ihmetellyt, miksi niitä pitää niin monta olla.

Tämä lapsi harrastaa enemmän urheilua, joten hänelle on syksyn aikana ostetu niin lajiin tarvittavia varusteita kuin seuran logoilla varustettuja t-paitoja, college- ja ulkoilupukuja. Logottomiksi urheiluvaatteiksi riittääkin lenkkarit, parit verkkarihousut ja t-paidat.


Huvitti huomata, miten sukupuoli vaikuttaa lastenkin kohdalla shoppailun kestoon ja siihen tarkkuuteen, jolla vaatteita valitaan. Toisen kanssa vietettiin kaupoilla kokonainen päivä ja vielä toinen iltapäiväkin, toisen kanssa tehtiin tarvelista, käytiin kahdessa kaupassa ja oltiin tyytyväisiä.

Näin varusteltuina lasten pitäisi pärjätä ainakin siihen saakka, kunnes on toppavaatteiden aika. Kun nyt näin sanon, niin varmasti iskee toiselle tai molemmille kasvupyrähdys, joka jättää nilkat ja ranteet paljaiksi jo ensi kuussa.

Esiteinin kapselivaatekaappi

Juttelin kesällä esiteinini kanssa syksyn vaatehankinnoista ja kerroin omista ajatuksistani peruspuvuston, kapselivaatekaapin ja Project 333:n suhteen. "Ei ikinä, ihan kamalaa!" kommentoi esiteini.

Koska kasvuvauhti on tässä kohtaa lähes yhtä huimaa kuin vauva-aikoina, pitää vaatevarastoa uusia vähintään puolivuosittain, mieluummin neljän kuukauden välein. Luonnollinen kohta vaatevaraston päivittämiselle on juurikin tässä kesän taittuessa syksyyn, kun kouluun ei enää voikaan mennä niissä mekkosissa, joissa koko kesä on juoksenneltu ja viimekeväiset housut eivät enää yllä nilkkoihin saakka.

Vietimme äidin ja lapsen laatuaikaa läheisessä ostoskeskuksessa hankintoja tehden. Lapsella oli selkeä käsitys siitä, millaisia vaatteita olemme etsimässä, ja onneksi tämä käsitys oli myös äidin hyväksyttävissä. Voisin tässä kohtaa avautua aiheesta lasten/esiteinien vaatteiden mitoitus, mutta en taida jaksaa. Totean vain, että välillä piti käydä rauhoittumassa sushin äärellä (Apua! Vauvani on kasvanut ohi Hesburgereista, hän haluaa mieluummin sushia!!) ja lopulta löysimme kahdet farkut, jotka istuivat vähän muodokkaammalle, mutta täysin normaalipainoiselle esiteinille.

Kotimatkalla mietin itsekseni, että taisipa lapsi sittenkin koota itselleen vahingossa kapselivaatekaapin. Värimaailmakseen hän koosti valkoisen, harmaan, beigen ja (farkun)sinisen vanhalla roosalla ja turkoosilla piristettynä. Tällä hetkellä hänen vaatekaapistaan löytyy

• 2 farkut
• 5 pitkähihaista trikoopaitaa
• 2 paitapuseroa
• 3 lyhythihaista paitaa
• 1 puuvillaneule
• 2 ohutta neuletakkia
• 3 hupparia/college-takkia
• 1 mekko/tunika
• 1 tennarit
• takki ja ulkoiluhousut

Listaa on tarkoitus täydentää vielä kolmansilla farkuilla, mahdollisesti parilla neulemekolla sekä vedenpitävillä syyskengillä. Saldo jää alle kolmenkymmenen.

Huiveja, koruja ja muita asusteita en lähde laskemaan, mutta ei niitäkään ihan tolkutonta määrää ole. Sports ja lounge wearia edustavat lenkkarit, muutamat trikoot, college-housut ja t-paidat. Kuvataidekoulukäyttöön on yksi isommalta lapselta peritty paita, jonka sotkeutumista ei tarvitse varoa, mutta jota lapsi ei missään muissa olosuhteissa suostuisi laittamaan päälleen.

Näillä pärjättänee muutama kuukausi, kunnes jäävät taas pieniksi tai sääolosuhteet pakottavat tekemään lisähankintoja. Toivon, että kohtuullinen vaatemäärä opettaa esiteinille vaatteista ja ylipäänsä siisteydestä huolehtimista sekä ympäristön ja eettisten näkökohtien huomioimista myös vaateostoksilla. Tahtoisin hänen myös oppivan, että tärkeintä ei ole se, millaisiin vaatteisiin hän pukeutuu vaan se, millainen ihminen hän on.

Kodinkonekuume

Tämän syksyn oudoin vaiva on kodinkonekuume. Lähinnä himoitsen uusia keittiön pienlaitteita. Olen mielestäni keksinyt oikein hyviä perusteitakin uusille hankinnoille.

• Mikroaaltouuni. Edellinen mikromme sanoi poks reilut kaksi vuotta sitten. Päätimme silloin, että emme osta uutta ennen kuin todella tarvitsemme sitä. Muutaman kerran olisin halunnut lämmittää lasten kaakaot tai kauratyynyn lämpöhauteeksi, mutta ilmankin on pärjätty. Tähän saakka. Kuten aikaisemmin kerroin, tästä syksystä ja talvesta on tulossa hektinen, ja yhteisten perheaterioiden sijaan saatamme joutua arkisin syömään päivällisen jokaisen omien aikataulujen mukaan. Tällaisina päivinä on kätevämpää ja energiataloudellisempaa lämmittää aikaisemmin valmistettua ruokaa annos kerrallaan kuin koko vuoallinen tai kattilallinen useampaan otteeseen.
• Vedenkeitin. Olen jo pari vuotta etsinyt laiskasti uutta vedenkeitintä, jossa olisi lämpötilan säätö ja muoviton sisäosa. Kivasta ulkonäöstä ja kohtuullisesta hinnasta saa plussaa. Edellinen keittimemme on viitisen vuotta vanha, eikä sen kansi pysy enää kunnolla kiinni. Löysin kriteerit täyttävän keittimen, jossa on myös teenhaudutustoiminto, joten vedenkeittimen lisäksi voisin hankkiutua eroon erillisestä teenkeittimestäni.
• Sähkövatkain. Meillä on käytössä vatkain, jonka äitini osti minulle ennen kuin edes olin tavannut nykyistä puolisoani, reilusti viime vuosituhannella siis. Parin kermadesin vatkaamiseen menee melkein yhtä kauan kuin käsipelillä, ja kolmen munan sokerikakkutaikina saa vatkaimen kuumenemaan kahvaa myöten. Hassua on, että äidilläni on samanmerkkinen, ahkerasti käytetty vatkain, jolla ei reilut 30 vuotta tunnu missään.
• Sauvasekoitin. Saimme sauvasekoittimen häälahjaksi 13 vuotta sitten, ja sitä vaivaa vähän samat ongelmat kuin sähkövatkaintakin. Lisäksi sen varsi on kokonaan muovia, vain terät metallia, ja ainakin sosekeittojen ja muiden kuumien ruokien kanssa minua on alkanut arveluttaa sen käyttö. Olen miettinyt, että voisin ostaa sellaisen sauvasekoittimen, jossa tulee lisäosina silppuri ja vatkain. Vatkaimella selviäisin pienistä kermanvaahdotuksista ja sen sellaisista, isommat taikinat sekoitan joka tapauksessa yleiskoneella. Eli sijoittamalla vähän enemmän rahaa sauvasekoittimeen voisin jättää yhden laitteen ostamatta.
• Monitoimikone. Minulla on Kenwood Chef -yleiskoneeseen runsaasti lisäosia: tehosekoitin, pari erilaista raastinta, tuplavatkaimet ja jäätelökone. Osan lisäosista ja yhden varakulhon olen saanut anopiltani, joka ei tällä hetkellä käytä 80-luvun Kenwoodiaan. On kuitenkin joitain asioita, joista näillä vehkeillä ei selviydy, vaan tarvitsisin monitoimikoneen esimerkiksi kalamureketaikinan tekoon. Meillä ei oikein olisi tilaa tälle, ja olenkin miettinyt, että voisinko korvata tämänkin tarpeen riittävän tehokkaan sauvasekottimen silppuriosalla.
• Smoothie-blenderi. Minä, puolisoni ja toinen lapsistamme tykkäämme smoothieista aamupaloina. Lomalla teimmekin monena aamuna yhteisen kannullisen smoothieta yleiskoneen tehosekoittimella. Meillä on kuitenkin omat makumieltymyksemme, emmekä arkisin ole välttämättä yhtä aikaa aamupalalla. Puoliso ehdotti, että voisimme hankkia smoothie-blenderin, jolla jokainen voisi surauttaa aamuisin mieleisensä sekoituksen itselleen sopivalla hetkellä. Hyvä lisäominaisuus olisi se, että smoothie olisi valmiiksi mukaan otettavassa pullossa. Varsinkin minä harrastan lentäviä aamulähtöjä termosmukin, vesipullon ja eväsrasian kanssa. Kyllähän siinä yksi smoothiepullo menisi vielä sopivasti.
• Rikkaimuri. Tällä saisi nopeasti ja helposti pikasiivottua kodin kriittiset pisteet -- keittiön, eteisen ja pupuhuoneen -- vaikka päivittäin. Jostain syystä ison imurin esiin ottaminen tuntuu kovin työläältä. Harja ja kihveli voisi toimia myös ja olisi ainakin esteettisempi vaihtoehto. Miksi rikkaimureiden pitää näyttää avaruusromulta ja olla niin räikeän värisiä?

Yleiskonetta ja kahvinkeintintä ei tarvitse vaihtaa. Leivänpaahdin on yhtä vanha kuin vedenkeitin ja silloinkin nopeasti hankittu enemmän hinnan kuin ominaisuuksien ja ulkonkönsä perusteella, mutta sitä käytämme sen verran harvoin, että perusteellinen puhdistus saa tähän hätään riittää.

Isommat kodinkoneet, imuri, pesutorni, tiskikone, hella ja kylmälaitteet, ovat vielä toimivia. Tai no, pesukoneen puoliso joutui kesällä korjaamaan, mutta nyt sen pitäisi taas toimia kuin uuden.

Laukunmetsästystä

Minulla on käynnissä kahden laukun metsästys. En ole laukkuihmisiä siinä mielessä, että seuraisin niidenkään suhteen muotia, vaan laukut ovat minulle välttämättömyystarvikkeita tavaroiden kuljettamiseen.

Ensimmäinen, jo useamman kuukauden mielen perukoilla ollut kohde on ajaton, vähäeleinen musta nahkalaukku itselleni lähinnä työhön, mutta myös vapaa-aikaan. Laukun pitäisi siis olla asiallinen, mutta rento. Siihen pitäisi mahtua A4-kokoiset paperit, mutta ei välttämättä mappikaupalla tavaraa. Plussaa saisi jaetusta pääosiosta ja muutamista sivutaskuista, jotta tavarat löytyisivät laukusta helpommin. Laukkua pitäisi pystyä kantamaan vähintään kädellä ja olalla. Toisinaan voisi olla hyvä, että olkahihna yltäisi myös vartalon poikki.

Olen löytänyt pari vaihtoehtoa, jotka täyttäisivät ainakin suurimman osan asettamistani ehdoista, mutta koska kyseessä on tähän mennessä kallein laukkuhankintani ikinä ja toivon olevani laukkuun tyytyväinen ainakin vuosikymmenen eteenpäin, en halua tehdä hätiköityjä päätöksiä.

Toista laukkua etsin aivan eri lähtökohdista. Esiteinini on toivonut syntymäpäivälahjaksi nahkaista olkalaukkua, kun nykyiset ovat kuulemma liian lapsellisia. Tämän laukun käyttäjä on siinä iässä, että oma tyyli on vielä haussa ja saattaa muuttua moneenkin kertaan. En siis ole valmis sijoittamaan tähän laukkuun yhtä paljon kuin omaan, "ikuiseksi" toivomaani laukkuun. Lähinnä hintasyistä saatan siis lahjalaukun kohdalla päätyä tekonahkaan -- uskon sen kelpaavan esiteinille ihan yhtä hyvin kuin aitokin ja kestävän käytössä juuri sen aikaa, kun laukku on tyyliin sopiva.

Tärkeä kriteeri on myös laukun koko. Lapsella iso laukku on hankala ja voi näyttää pienen käyttäjänsä olalla koomiselta. Laukkuun ei tarvitse mahtua esimerkiksi koulukirjoja, koska sitä on tarkoitus käyttää vain vapaa-ajalla. Puhelin, lompakko, nenäliinat, aurinkolasit, kuulokkeet ja vesipullo sinne pitäisi kuitenkin kuulemma saada mahtumaan.

Katselimme yhdessä netistä laukkuja, ja tiedän nyt aika hyvin, minkä tyyppisestä laukusta hän haaveilee. Itse asiassa löysin yhden nahkaisen sopuhintaisen laukun, joka täyttää esiteinin toiveet ja jota myös äiti voisi joskus lainata tai vaikka aikanaan periä omaan käyttöönsä. Yritän kuitenkin päästä vielä katsastamaan sen livenä ennen ostopäätöstä.

Arkiruokailun helpottamista

Jäkikasvu palasi tänään koulunpenkille. Kalenteritetriksen palaset alkavat toivottavasti loksahdella paikoilleen. Koulut, työt, harrastukset, pelimatkat, työmatkat, virkistysmatkat, kurssit ja perhejuhlat täyttävät perheen yhteistä nettikalenteria.

Pari vuotta olen ollut enimmäkseen iltapäivisin kotona niin, että perheemme on voinut panostaa arkenakin yhdessä ruokailuun. Kotona alusta asti tehtyä ruokaa, pääsääntöisesti joka päivä juuri siksi päiväksi valmistettua. Aika lailla ihan perusruokaa kuten pastaa/riisiä/perunaa erilaisin kastikkein, laatikoita, keittoja ja patoja.

Tämä syksy tuo muutoksia tässäkin suhteessa. Työtilanteeni on muuttunut niin, että en ehdi joka päivä ajoissa laittamaan ruokaa. Ja vaikka ehtisinkin, muu perhe viilettää harrastuksissaan pitkin maailmaa. Näyttää siltä, että koko perheen yhteiset arkiateriat muuttuvat harvinaisemmaksi herkuksi. Pyrimme kuitenkin siihen, ettei kenenkään, ainakaan lasten, tarvitsisi syödä ihan yksin. Eineksiin emme tartu edelleenkään, mutta erilaisia puolivalmisteita, kuten pakastevihanneksia ja valmiita kastikepohjia käyttänemme talven aikana totuttua enemmän. Onneksi niitäkin saa nykyään lisäaineettomana ja jopa luomulaatuisena ihan peruskaupoista.

Ruuanlaittoa pitää suunnitella vähän eri tyylillä. Viikonloppuisin aion leikkiä suurkeittiön emäntää ja valmistaa helposti pakastettavia ruokia useamman päivän tarpeiksi. Itse en tykkää useinkaan syödä samaa ruokaa monena päivänä peräkkäin, joten pakastin tuo vähän pelivaraa. Esimerkiksi makaronilaatikko, lasagne ja lihapullat toimivat tässä tarkoituksessa erinomaisesti. Monet pataruuat suorastaan paranevat lämmityskierroksella, eivätkä ole moksiskaan, vaikka kävisivät siinä välissä pakastimessakin. Aion myös paistaa ja pakastaa esimerkiksi jauhelihaa ja paloiteltua kanaa/broileria silloin, kun sitä tarjouksesta saan, jolloin kastikkeen, keiton tai kiusauksen valmistaminen nopeutuu arjessa taas pykälän.

Suunnittelen myös valjastavani esiteinejä keittiötiimiin. Aloitamme helpoista: paloittelen juurekset kattilaan kylmään veteen aamulla, junioriosasto nostakoon sen hellalle kiehumaan oikeaan aikaan ja lisätköön loppupuolella proteiinit: pakastimesta otettavia jauhelihoja tai kanoja, kalakuutioita tai vaikka helposti pilkottavia nakkeja. Myös kiusaukset perunasipulisekoituksesta ja etukäteen valmistellusta proteiinista onnistunevat myös ja jossain vaiheessa varmaan myös pastan keitto ja helppo kastike... Nuoriso ei ehkä vaikuttanut hurjan innostuneelta, kun tästä heille kerroin, joten katsotaan nyt, miten pitkälle hienot ideani kantavat.

Koska yhteiset ateriat ovat meille tärkeitä, aiomme mahduttaa niitäkin jokaiseen viikkoon. Puoliso osti kesällä kirjan, jossa on ohje sataan erilaiseen hampurilaiseen. Kokkaamme ja syömme sen läpi perjantai-iltaisin, kun kellään ei ole harrastusmenoja. Sunnuntaisin valmistamme yhdessä (tai ainakin perheen aikuisten yhteistyönä) kolmen ruokalajin päivällisen. Olemme tehneet näitä säännöllisen epäsäännöllisesti ennenkin ja tämän tavan elvyttämistä ovat toivoneet nimenomaan lapset. Toivottavasti nämä yhteiset ruokahetket jättävät vahvat muistijäljet siitä, että perheemme on istunut yhdessä ruokapöydässä myös tänä tähän mennessä hektisimmältä vaikuttavana aikana.

Pitäisikö varautua kaikkeen?

Seuraan Jovelan talopäiväkirjaa pienenä pakona arjesta. Oikeasti minusta ei olisi asumaan maalla kaukana kaikesta, koska luonteeni määräävin ominaisuus on laiskuus, mutta ihailen jovelalaisten elämänrytmiä ja pyrkimystä omavaraisuuteen. Viime päivinä olen miettinyt heidän ansiostaan kotivaraa. Siis sitä, että kotona olisi aina peruselintarvikkeita ja muita välttämättömyysasioita niin, että pärjättäisiin tarvittaessa pari päivää tai viikkoakin ilman sähköä, vesijohtovettä ja kaupassakäyntiä.

Itse yritän pitää jonkinlaista "käsivarastoa" kotona tietyistä perusjutuista. Satoaikaan kuivatan, pakastan ja säilön marjoja, vihanneksia ja yrttejä sen vähintään sen verran kuin satoa tulee ja enintään sen verran kuin kuvittelen perheemme vuodessa kuluttavan. Täydennän kuiva-aineiden, pakasteiden, säilykkeiden ja esimerkiksi siivousaineiden varastoa yleensä silloin, kun käyttämässämme marketissa on tuplabonuspäivät, vaikka tiedänkin, että kanta-asiakasalennukset on leivottu sisään marketin perushintoihin. Saa sitä kuvitella olevansa taloudellinen näinkin.

Käymme "isoilla kaupoilla" kerran viikossa. Silloin meillä on mietittynä alustava ruokalista seuraavalle viikolle, jota muokataan kaupassa tarjousten ja saatavuuden mukaan. Esimerkiksi saman tai seuraavan päivän leimalla lihatuotteita saa usein 30 %:n alennuksella, ja ostankin niitä usein pakastimeen. Näin säästyneillä euroilla voin sitten hankkia vähän kalliimpaakin ruokaa, kuten erilaisia kaloja ja luomulihaa. Tuoretavaraa, käytännössä leipää, maitoa ja hevi-osastoa käymme viikon varrella täydentämässä pikaisesti työ- ja harrastusmatkojen varrelle osuvista kaupoista tarpeen mukaan.

Meillä on keittiössä kuitenkin kaksi perusongelmaa kotivaran rakentamisen tiellä: rajallisuus ja rajattomuus. Rajallisesti on säilytystilaa - keittiömme on pieni koppi, johon ei mahdu lisäkaappeja. Sen suunnittelija ei taida olla kovin ahkera keittiöihminen, koska muutamat ratkaisut ovat aika mielenkiintoisia.

Esimerkiksi tiskikonetta ja roskiskaappia ei saa yhtä aikaa auki, kun tisikoneen paikka on kulmittain tiskipöytään nähden. Ainakin minä tykkäisin kaapia ruuanjämät roskiin astioita tiskiin latoessani. Vastaavasti tiskikonetta tyhjentäessäni en yllä kuivaus- ja lautaskaappiin. Ja tietenkin tiskikoneen taakse jää yhden alakaapin verran "hukkatilaa", koska ainakaan minä en halua säilyttää ruokatarvikkeita tai astioita roskiskaapissa. Nyt siellä on sitten sekalaista etäisesti keittiöön liittyvää tavaraa, kuten TrippTrapp-tuolin turvakaari vauvavieraiden varalta ja taimikasvatusruukkuja. Tosi tehokasta säilytystä. Täyskorkeasta jääkaapista ja pakastimesta sen sijaan olen kyllä erittäin iloinen, pienemmillä en enää tulisi toimeen.

Mutta nyt karkasin aiheesta: pointtini oli, että varastointitilaa ei juurikaan ole. Mitä maksaisinkaan siitä, että taloyhtiöömme olisi aikanaan rakennettu "vanhanaikaiset" kylmäkellarit!

Jos säilytystilaa onkin rajallisesti, niin rajaton on urheilevan esiteinin ruokahalu. Edes Vanhassa testamentissa ei oltu niin julmia, että oltaisiin lähetetty egyptiläisten sadon kimppuun joukkueellinen kiekkojunioreita. Sellaista määrää ruokaa en ole vielä koskaan ostanut tai valmistanut, etteikö se olisi jossain vaiheessa loppunut kesken. Kotivaran kasaaminen kahden aikuisen perheelle on erilaista kuin isommalle kokoonpanolle, jossa on vielä kasvuikäisiä lapsia. Toki poikkeustilanteessa täytyisi jollain tapaa rajoittaa myös perheen suursyömäreiden kulutusta yleisen hyvän nimissä.

Asumme alueella, joka on kiireellisyysluokaltaan alkupäässä, jos esimerkiksi myrskyt katkoisivat sähköt päiväkausiksi. Syys- ja talvimyrskyjen aikaan kylmäsäilytystä tarvitsevia ruokia voisi todennäköisesti säilyttää ainakin jonkin aikaa terassillakin ja kaasugrillillä voisi ainakin jotain ruokia valmistaa myrskyn tauottua. Taloyhtiön väestönsuojassa on tiettyjä perustarpeita, kuten lakikin määrää. Tässäkin mielessä kotivaran tarve on erilainen maalla ja kaupungissa, taloyhtiössä ja omakotitalossa.

Itselleni olisi suolistosairauteni takia vaikeinta elää ilman vessaa. Jo mökkiviikonloppu vaatii minulta paljon etukäteissuunnittelua ja henkistä valmistautumista. Viikon etelänmatkalla tuli ikävä bide-suihkua, vaikka olisi luullut suihkun ja jatkuvan uimisen riittävän hygienian hoitamiseen. Pärjäisihän sitä jonkin aikaa vaikka pelkällä ämpärillä, jos olisi pakko, mutta ei se kyllä helppoa ja mukavaa olisi kellekään.

Varmuuden vuoksi -tuotteet pääsivät käyttöön

Kesäkuun lopussa kävin läpi lääkekaapin sisältöä ja totesin useammasta tuotteesta, että niitä on varmuuden vuoksi, vaikka käyttöä ei ole ollut ikinä (punkkipihdit) tai pitkiin aikoihin (kyypakkaus). No, taisin jinxata tämän kesän.

Ensin palstalta hyppäsi puolison karvakinttujen kyytiin punkki, joka kiinnitti itsensä yhdeksi yöksi nivusseutuun. Koska emme olleet koskaan aikaisemmin joutuneet punkkipihtejä käyttämään, emme saaneet örkkiä irti ihan kokonaan. Ihoalueen karvaisuus toi omat haasteensa. Puoliso desinfioi aluetta useampaan otteeseen ja parin päivän kuluttua saikin nypättyä punkinjämät irti. Taisimme selvitä säikähdyksellä, ainakaan mitään borrelioosiin tai TBE:hen viittaavia oireita ei tullut. Mutta kyllähän se vähän säikäytti, perheemme ensimmäinen punkkikokemus.

No, eipä aikaakaan, kun iski seuraava onnettomuus. Palstamme reunamilla törröttää parista kohta raudoitusverkon palasia, ilmeisesti aiempien viljelijöiden aitoina tai kasvitukina ollutta, mutta nyt jo pahasti ruosteista. Ovat sen verran syvällä savimaassa, ettemme ole saaneet niitä kaivetuksi kokonaan ylös, ja koko kesän olemmekin aikoneet katkaista ne mahdollisimman syvältä järeillä pihdeillä ja peitellä huolellisesti. Ennen tämän aikomuksen realisoitumista minä ehdin kuitenkin tölväistä kinttuni rautaverkkoon niin, että sääreen tuli liki parikymmensenttinen naarmu. Onneksi jäykkäkouristusrokotus on voimassa. Haava umeputui itsekseen seuraavaan päivään mennessä, putsailin sitä useampaan kertaan sen vielä vuotaessa. Mätäkuusta huolimatta haava parani hyvin ja olen melkein onnistunut olemaan rapsuttelematta rupeakin.

Ei kahta kolmatta: kun säärihaavani alkoi olla kunnossa, hyökkäsi palstalla kimppuuni ampiainen. Se oli pujahtanut hameenhelmani alle ja jäi jumiin kankaan ja reiden väliin. Onneksi mukana oli kylmäkalle pitämässä eväitä viileänä, se toimi ensiapuna siihen saakka kuin kotoa hälytetty lapsi toi kyypakkauksen. Kotiin päästyäni nappasin vielä särkylääkkeitä ja allergialääkettä sekä laitoin pistokohtaan kortisonivoidetta. Jatkoin kylmäkäsittelyä koko illan, koska kipu oli kovaa. Ilmeisesti hoitokonstit olivat kuitenkin tehokkaita, koska aamulla pistoskohta ei ollut juurikaan turvoksissa ja kipu on ajoittaista viiltelyä. Edellisellä ampparihyökkäyskerralla toistakymmentä vuotta sitten pistoskohta (polvitaive) turposi niin, että en pystynyt lähes viikkoon kävelemään kunnolla.

Olemme jo varautuneet siihen, että joku meistä pistää suuhunsa jotain epäsopivaa ja joudumme käyttämään myös lääkehiiltä vielä ennen kesän vaihtumista syksyksi.

Mitä tein kesälomalla?

Oma lomani loppui jo, puoliso lomailee vielä pari päivää. Lomalla oli tarkoitus hoitaa kotihommista muutama parempaa aikaa odottamaan jäänyt asia, kuten terassinoven verkko-oven asennus ja kellarivaraston perusteellisempi raivaus. Jälkimmäinen oli sovittu sadepäivälle, mutta sellaisia ei lomalle tainnut osua yhtäkään. Tekemättä jäi myös monta suunniteltua kesäretkeä: käymättä jäi kauppatori, huvipuisto, eläintarha, Suomenlinna, saaristoveneet ja Itämeren risteilyt.

Vaikka edelleen parempaa aikaa odottavat hommat toki hieman harmittavat, ehkä myös muutama suunnitteluasteelle jäänyt retkikin, niin loppupeleissä lomalla saimme aikaan juuri sen, mitä pitikin: rentouduimme, lepäsimme ja nollasimme.

Minä pääsin irti jatkuvan suorittamisen pakosta: istuin tuntikausia kirjapinon äärellä terassin lepotuolissa, nousin vain hakeakseni lisää juotavaa. Puoliso lakkasi huokailemasta ja puhisemasta vietettyään monta hauskaa rantapäivää lasten kanssa. Lapset, esiteinit, nukkuivat monta kertaa viikossa kellon ympäri: suunnilleen yhdentoista aikaan kävimme herättelemässä heidät aamupalalle, jonka senkin ulkoistimme vähintään kerran viikossa lähileipomolle. Vanhempi lapsi huomasi, että kavereiden poissaollessa myös pikkusisarus onkin oivaa seuraa konsolipelaamiseen, kun pitää hetkeksi paeta hellettä sisätiloihin.

Kävimme lasten kanssa yhden yön reissulla vajaan parin tunnin ajomatkan päässä. Vietimme siinä yhteydessä päivän tärkeiden ihmisten kanssa vesipuistossa ja toisen päivän omalla sakilla historiaan ja kulttuuriin tutustuen. Kävimme myös yhdistetyllä historia/kulttuuri/sukuloimisreissulla toisessa kaupungissa, ja tämän onnistuimme mahduttamaan yhteen pitkään ja kuumaan päivään. Näillä reissuilla panostimme erityisesti hyvään ruokaan ja kiireettömään aikatauluun.

Näinkin pienillä eväillä taisimme saada aikaiseksi mukavan ja muistoja synnyttäneen kesäloman. Sen verran on tylsääkin ollut, että lapsista ei ole ihan kamalaa palata koulunpenkille reilun viikon päästä. Varaston olemme sopineet siivoavamme jonain syksyisenä viikonloppuna, vaikka sitten punaviinipullon voimalla. Ja verkko-ovi asennetaan ensi keväänä.

Välitilinpäätös

Töihin paluu on kotimaassa vietetyn, mutta lopultakin lämpötiloiltaan välimerellisen kuukauden jälkeen edessä. Koulujen alkukin lähestyy, ja ainakin lasten vaatekaappeihin pitää hankkia päivitystä venyneiden raajojen takia. Project 333:n kesäkaudessa alkaa viimeinen kolmannes, jotenaion jo hieman alkaa pohtia syksyn vaatetarpeita omalta kohdaltanikin.

Kesäkuussa oli kylmää, ja P333-vaatteistani jäi iso osa käyttämättä liian keveinä. Neuleet olivat tarpeen. Rönttävaateosastolta käytin verkkareita ja huppareita. Juhannuksen alla projektiin tuli kivasti lisähaastetta, kun pesukoneemme lakkasi linkoamasta. Onneksi saimme tarvittavat varaosat ja puolisoni sai koneen ehjättyä ilman tolkuttomia kustannuksia.

Kuun vaihduttua myös säätila vaihtui. Lähes kaikki kesäkuussa käyttämäni vaatteet jäivät vuorostaan odottamaan. Lempiyhdistelmäni on ollut skorts ja kevyt puuvillapaita. Suomeksi ei taida olla hyvää sanaa hameelle, jonka helman alla on piilossa sortsit? Golf-hameena olen sellaisesta joskus puhunut. Tämä on taas hyvä esimerkki vaatekappaleesta, joita olen ostanut kaksi eri väristä, kun hyvä malli on kohdalle osunut. Musta ja keskiruskea toimivat lähes joka tilanteessa.

Minulla on muutama ohut, väljä puuvillapaita, joita olen käyttänyt joko sellaisenaan tai yhdistettynä hihattomaan toppiin. 3/4-hihat suojaavat paahtavalta auringolta, mutta ohuen, jopa läpikuultavan materiaalinsa takia paidat eivät ole hiostavia. Lempparini ovat valkoisia, mutta käyttöä on löytynyt myös beigelle kukkakuvioiselle paidalle.

Kokonaan vaille käyttöä on jäänyt pari paitaa sekä mekoista juhlavin. Neulottu hamppuhame oli käytössä muutaman kerran, mutta edellisten vuosien suosikki näyttää hieman nyppyyntyneen ja muutenkin menettäneen ryhtiään. Voi olla, että tämän kesän jälkeen se päätyy rönttävaatteeksi tai jopa siivousrievuiksi.

Rönttisosastolla käytössä on ollut lähinnä pellavahameet ja -sortsit yhdistettynä hihattomiin toppeihin pihalla ja palstalla puuhaillessa. Mustikkametsään oli laitettava pitkää hihaa ja lahjetta, mutta muuten ei moisia ole tarvittu.

Yksi olennainen osa kesäpukeutumistani P333-listani ulkopuolelta on ollut lierihattu. Lempihattuni on "olkihattu", jotain muoviolkea se taitaa olla. Olen kerännyt sen kupua kiertämään hius- ja rintakoruiksi tarkoitettuja kangasruusuja. Näkevätpähän palstanaapuritkin kaukaa, millainen kukkahattutäti oikein olen. Edes teko-olkinen hattu ei kuitenkaan tykkää tulla runtatuksi kassiin, joten kakkoshattuna minulla on muutama vuosi sitten etelänlomalta ostamani kankainen lierihattu. Onneksi pidin lomahuumassakin pääni kylmänä ja valitsin vaaleanruskean hatun, jonka koristeena on yksinkertainen rusetti. Hattu on tarpeeksi hillitty jopa kaupunkikäyttöön.

Kesäkuun kuljin nahkaisissa ballerinoissa ja palstalla toki kumppareissa. Heinäkuussa useimmin jalkoihini sujahtivat varvastossut tai palstalle lähtiessä crocsit. Muutamia käyttökertoja on tullut ballerinoille, kaksille korollisille sandaaleille sekä mustikkametsässä kumppareille. Tähän mennessä viidet tai kuudet kengät olisivat olleet riittävästi.

Herkutellaan välillä

Vaikka pyrimme puhtaisiin ja perusterveellisiin ruokavalintoihin, niin emme suinkaan ole tiukkoja puristeja. Kerran, pari kuussa käymme paikallisessa pitseriassa tai hampurilaisravintolassa. Vastapainoksi käymme yhtä usein myös ”oikeissa ravintoloissa”, kuten lapset sanovat. Ulkona syöminen on koko perheen yhteinen harrastus ja nautinto. Aina siihen ei ole ollut varaa, joten osaamme kyllä arvostaa tätä pientä ylellisyyttä.

Kotonakin kaapista löytyy välillä epämääräistä huttua. Lapset haluavat toisinaan maustettuja jugurtteja tai vanukkaita. Perheen molemmat aikuiset ja toinen lapsi tykkäävät leipomisesta, joten meillä myös leivotaan usein: juustokakkuja, muffinsseja, keksejä... Leipää leivoin jossain vaiheessa usein itse, mutta tällä hetkellä ostamme leivät joko lähileipomosta tai vähän kauemmasta leipomosta. Leipäsnobeiluun kyllästyneet lapset välillä toivovat "ihan tavallista leipää" eli ruispaloja ja paahtoleipää.

Oma paheeni on CocaCola, nimenomaan se aito ja alkuperäinen. Muut merkit eivät vaan maistu samalta. Kun muulla perheellä on karkkipäivä, minulla on puoli litraa kokista. Toisinaan nappaan pullon myös työreissujen evääksi ja poden huonoa omatuntoa.

Karkinsyönnistä olen lakkoillut tällä erää puolisen vuotta. Välillä poden kestämätöntä karkintuskaa, mieli tekee milloin salmiakkia, milloin suklaata tai jotain tiettyä hedelmäkarkkia. Toistaiseksi olen selättänyt nämä tuskanhetket ja mietinkin, josko luopuisin karkista kokonaan. Ehkä kuitenkin jätän viikon mittaisen herkutteluoption joulun aikaan – suklaa ja vihreät kuulat nyt vain kuuluvat traditioihini.

Muistoja matkalta

Kävimme pienellä lomasella Porvoossa. Vanha kaupunki on kaunis ja mielenkiintoinen. Sieltä löytyi myös useampi hyvä ruoka- ja kahvittelupaikka. Kun säätkin suosivat, tunsimme olevamme melkein ulkomailla kapeilla mukulakivikaduilla japanilaisturisteja väistellessämme.

Kiertelimme pienissä kaupoissa. Joistain liikkeistä piti päästä äkkiä pois, kun tavaraa ja tilpehööriä oli liikaa. Kauniitkaan esineet eivät erotu, kun niitä on liian paljon. Toisaalta mietimme, että monikaan näkemistämme tavaroista ei olisi edukseen meidän kotonamme, koska ympärillä olevat tavarat olisivat vääränlaisia.

Puoliso esimerkiksi ihastui antiikkiliikkeesä kahden hengen sohvaan, jolle sinänsä olisi tarvekin: toisen lapsen huoneesta puuttuu hyvä istuin konsolipelien pelaamiseen. Emme olisi saaneet sitä kuitenkaan kuljetettua kotiin. Minun tyylisilmäni ei myöskään ihan ehkä yhdistäisi antiikkisohvaa Ikean modernilinjaisempiin kalusteisiin, jääkiekkojulisteisiin ja pelipaitoihin. Tämä toki voi olla ihan minun henkilökohtaista rajoittuneisuuttani. Lapsi keikkukoon edelleen jumppapallon päällä pelatessaan. Ostetaan vaikka toinenkin, jos kaveritkin tarvitsevat istuimen.

Itse pysähdyin moneen kertaan suomalaisten käsityöläisten tuotteiden ääreen. Tältä reissulta ei kuitenkaan tarttunut mitään mukaan, koska en pystynyt perustelemaan itselleni mitään tarpeita. Yhden torikojun korvikset olisin lopulta ostanut, mutta myyjä ei ollutkaan toisena päivänämme enää paikalla. Ostan usein matkamuistoiksi juuri korvakoruja: pieninä esineinä ne eivät vie säilytystilaa reissussa tai kotonakaan. En juurikaan käytä muita koruja kuin korviksia ja vihkisormusta. Lisäksi matkamuistokorviksista tulee aina mieleen reissumuistoja, kun aamulla valitsee päivän korut.

Lopulta ostimme lapsille tuliaisiksi Brunbergin nameja peltirasiassa. Muu perhe tuhosi karkit, minä sain tyhjentyneen peltirasian neuletarvikkeilleni.

Kodin tekstiilejä, osa 2

Keittiössä meillä on astia- ja käsipyyhkeitä vino pino. Tätä en pidä ongelmana, koska vaihdamme keittiöpyyhkeen lähes päivittäin, joskus parikin kertaa päivässä. Muutama erikuosinen keittiöpyyhe on eri pinossa, niitä käytän leivinliinoina. Itselläni on kaksi esiliinaa, keittiössä viihtyvällä lapsella yksi.

Tiskirättejä olen neulonut itse bambu- ja puuvillalangoista. Uudet rievut otetaan ensimmäisenä käyttöön keittiössä, ja kun ne aikanaan pinttyvät niin, ettei niitä saa enää puhtaiksi, ne siirretään muuhun siivoukseen. Patalappuja on neljä – kahdellakin kai pärjäisi, mutta pesuvaraa on hyvä olla.

Pöytäliinoja tahtoisin käyttää, mutta meidän arjessamme sellainen ei pysyisi pitkään siistinä. Meillä onkin vain yksi pöytäliina tukevastaa pellavakankaasta, jota käytetään lähinnä juhlissa. Viime talvena viritin siitä verhon terassin oven eteen vetoa estämään – toimi loistavasti! Kaitaliinoja meillä on neljä – yksi vakiokäytössä kukkapöydällä, yksi jouluinen ja kaksi, joita käytetään lähinnä vieraiden aikana. Arjessa kaitaliinat rullautuvat äkkiä syrjään niin ruoka- kuin sohvapöydältäkin. Melkein unohdin: terassin pöydällä on myös oma liinansa.

Toivelistallani on pellavaiset lautasliinat, mutta muu perhe arvostaa arjessa enemmän talouspaperia ja juhlakattauksissakin paperiset lautasliinat ovat riittäneet toistaiseksi mainiosti. Paperiliinoilla saa kivasti tuotua väriä ja vaihtelua muuten hyvin neutraalin väriseen astiastoomme.

Mansikka-aika

Viikko sitten puoliso haki läheiseltä marjatilalta kolme viiden kilon laatikkoa mansikkaa. Tilalla olisi itsepoimintaakin, mutta tässä kohtaa säästän selkääni ja tuen paikallisten nuorten kesätyöllistäjää. Yksi laatikollinen katosi parempiin suihin heti hakupäivänä. Aamupalaksi tein smoothiet, lounaan halloum-salaatin kruunasivat balsamico-marinoidut mansikat, jälkiruuaksi jätskiä ja mansikoita. Illalliselle tein vielä feta-mansikkasalaatin ja jälkiruuaksi jätskiä ja mansikoita.

Loput säilöin talven varalle. Isoimpia marjoja viipaloin kokeeksi hyötykasvikuivuriin ja mietin, että ehkä sellainen kananmunaleikkurin näköinen mansikanviipaloija voisikin olla kätevä, vaikka aiemmin olen sitä turhakkeena naureskellutkin. Suurimman osan pakastin puolikkaiksi halkaistuna. Syömme talvisin paljon marjakiisseliä ja -rahkaa sekä smoothieita, joten mansikkaa kyllä kuluu. Vaikka mansikat olivatkin samana aamuna poimittuja ja kuljetusmatkaa oli pari kilometriä, löytyi laatikoiden pohjalta yhteensä reilu litra pehmenneitä marjoja. Ne hurautin sauvasekoittimella soseeksi, jonka pakasti annosrasioissa. Tämä sose käy esimerkiksi jäätelön tekoon tai kakkujen täytteeksi - täytekakku ei muuta kostutusta kaipaa, jos laittaa sosetta ja pakastemarjoja.

Olemme ostaneet useamman kerran pienempiä eriä mansikoita syömämarjoiksi ja todenneet taas sen, että vaikka nuo lähitilan marjat ovat valmiiksi poimittuina kilohinnaltaan huimasti kalliimpia kuin marketin laatikot, niin kyllä laadussakin on eroa. Pakastettavien marjojen tulee mielestäni olla hyvälaatuisia, koska eivät ne sulatettuna ainakaan alkuperäistä parempia ole.

Oman pihan kuukausimansikat eivät meillä selviydy edes sisälle asti, saati sitten pakkaseen. No, syömämarjoiksi ne on ostettukin. Ensi keväänä taidan laittaa muutaman taimen myös kirsikkapuun alle, koska menekkiä mansikoilla tuntuu olevan vaikka kuinka paljon.

Ja ne tyhjät mansikkalaatikotkin saimme hyödynnettyä: ne toimivat erinomaisesti kanin aktivoinnissa. Laatikoista on pinottu erilaisia esteitä ja piilopaikkoja pupun tutkittavaksi.

Maku ratkaisee

Ruoka-asioissa en koe olevani minimalisti, vaikka tietyllä tapaa yksinkertaisuutta tavoittelenkin. Minulle tärkeintä ruuassa on makunautinto, toisena tulee ravitsemus- ja terveellisyysnäkököhdat. Edustan sitä koulukuntaa, jonka mielestä terveellisin ja parhaan makuinen valmistetaan mahdollisimman vähän prosessoiduista ja käsitellyistä aineksista.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että syömme lähinnä kotiruokaa. Emme osta marinoituja lihatuotteita tai valmisruokia. Jonkin verran käytän arkea helpottamassa puolivalmisteita, kuten pakastevihanneksia tai lisäaineettomia ateriakastikkeita.

Suosimme luomua ja lähiruokaa. Välillä taloutemme tulot ovat olleet pienet, ja silloin tämä painotus tuntui joskus haasteelta. Teimme päätöksen, että jokaisella kauppareissulla ostamme vähintään yhden tuotteen luomuna, muissa sai ratkaista hinta. Pikkuhiljaa kaappeihin alkoi tällä metodilla kertyä luomutuotteita: puurohiutaleita, jauhoja, perunajauhoa, sokeria, teetä, kaakaojauhetta, mausteita... Joskus luomuvaihtoehto oli nopeammin kulutettavaa: vihanneksia, hedelmiä tai maitotuotteita. Kuukausibudjetissa tällainen luomun suosiminen ei tuntunut rasitteelta. Tulojen noustua luomutuotteiden määrä ostoksissamme on lisääntynyt.

Luomu ei kuitenkaan ole aina meidän valintamme. Esimerkiksi espanjalainen luomuporkkana jää kyllä kauppaan, kun vierellä on kotimaista ”tavallista” porkkanaa. Joskus myös luomutuotteen hinta on hilattu liian korkeaksi. Esimerkiksi maitoa lapset juovat ruokajuomana niin paljon, että viikkotasolla hintaero olisi jo merkittävä. Lisäksi nirsompi lapsi väittää, että luomumaito maistuu ”liian erilaiselle”.

Ketä disainerii?

Vaatekaappini sisällön määrän lisäksi olen pohtinut sen laatua. Ensimmäiset kaksi Project 333 -kierrosta olen toteuttanut käytännössä ilman shoppailua. Pari vaatetta hankin second handina juuri ennen ensimmäisen kierroksen alkua, mutta muuten olen tehnyt löytöjä omista kaapeistani. Hassua sinänsä: aiemmin luulin, ettei minulla ole mitään päälle pantavaa!

Kevätkvartaalin aikana poistin yhden huonosti päälleni istuneen paidan ja ostin toisen tilalle, kun sopiva sattui kierrätysmyymälässä vastaan tulemaan. Mary Jane -tyyppiset nahkakenkäni kävelin keväällä puhki (oikeasti, pohjaan tuli reikä!), ja ostin tilalle saman merkin nahkaiset ballerinat. Jos edelliset kengät kestivät aktiivikäytössä viisi vuotta, on laadun oltava hyvä.

Kesäpuvustossani on nyt 32 vaatetta. Niistä kuusi olen ostanut tai saanut käytettynä. En ole mikään kirpputorien koluaja, joten tuokin määrä yllättää. Käytöstä poistamiani vaatteita laitan kyllä usein eteenpäin erilaisten vaatekeräysten kautta, eli siihen suuntaan tuen enemmänkin second hand -kulttuuria.

Ylivoimaisesti eniten kesäpuvustossani on H&M-vaatteita. Lähes kaikki paitani ovat näköjään sieltä, mikä nostaa Henkkis-vaatteiden määrän yhdeksään. Kaksi tai kolme vaatetta kultakin on KappAhlista, Indiskasta, Espritiltä, Marimekolta ja Columbialta. Yksittäisiä merkkejä tai ”merkittömiä” vaatteita on neljä.

Pientä ylpeyttä tunnen siitä, että kakkoseksi vaatemerkeittäin listattaessa nousen minä itse: itse neulomiani tai virkkaamiani vaatteita kesälistalla on peräti seitsemän! Suomen kesä on tunnetusti sen verran lyhyt ja vähäluminen, että pari neuletakkia on syytä olla listalla, mutta olen minä oikeasti kesäisiäkin vaatekappaleita saanut joskus aikaiseksi.

En aio vaihtaa vaatteitani uusiin vain siksi, että hankkimani vaatteet eivät ehkä ole eettisesti ja laadultaan sitä, mitä nyt ostaisin. Aion kuitenkin pitää tämän listan mielessäni sitten, kun vaatteeni eivät enää sovi päälleni tai tyyliini tai kun pohdin, millaisia täydennyksiä tarvitsen syksyn valikoimaa kasatessani. Enemmän kotimaista, enemmän eettistä, enemmän kestävää – ehkä enemmän second handia?

Se toimii!

Tulin tuossa eräänä kesälomailtana tyhjentäneeksi lasten sipsipussin. Aamulla suolan määrä kostautui: suuta kuivasi ja pussit silmien alla kutittelivat polvia. Pesaisin hampaat, join ison lasillisen vettä ja leikkasin kurkusta pari siivua. Palasin sänkyyn ja laitoin kurkkusiivut silmilleni.

Oikein tunsin, kuinka nesteet alkoivat liikkua silmien ympärillä! Varsinkin toisessa silmässä kihelmöinti kävi melkein epämiellyttäväksi, joten en tainnut kestää tätä hoitoa kuin viitisen minuuttia. Lopuksi söin kurkut ja hieroin niistä irronneen viileän kosteuden silmänympärysiholle ennen kuin nousin sängystä. Uudella yrityksellä kylppärin peilistä katsoi ihan eri näköinen tyyppi.

Kodin tekstiilejä

Vaatekaappien jälkeen onkin hyvä tarkastella liinavaatekaappien sisältöä. Joulu-, pääsiäis-, kesä- ja talviverhojen vaihtelu ei ole koskaan kuulunut tyyliini, joten isoja karsintoja ei tällä osastolla tarvitse tehdä. Kodin tekstiilejä kertyy kuitenkin kaappeihin helposti enemmän kuin niitä todellisuudessa kuluu.

Olen todennut hyväksi lakanoiden määräksi kahdet per perheenjäsen: yhdet käytössä, yhdet vuoroaan odottamassa kaapissa. Usein petaan suoraan pesusta samat lakanat takaisin sänkyihin. Kun vaihteluvaraa ei ole paljon, meillä nukutaan ajoittain lakanat ihan kirjaimellisesti puhki. Reikien ilmaantuessa tiedän, että on aika ostaa uudet.

Meillä käy yövieraita varsin harvoin, joten tarvetta erillisille vieraslakanoille en näe, omat lakanamme käyvät tarvittaessa yökyläilijöillekin. Lasten lakanat ovat heidän vaatekaapeissaan, parivuoteen lakanat lipaston laatikossa. Yksien vaihtolakanasettien säilytys ei vaadi paljon tilaa.

Lapset nukkuvat parvisängyissä, eli tarvetta päiväpeitoille ei ole. Parivuoteen päiväpeittona palvelee intianpuuvillainen peite – silloin, kun sen joku muistaa, ehtii ja jaksaa levittää. Yleensä se on myttynä jalkopäässä.

Kylpy- ja käsipyyhkeitä en muista ostaneeni itse juuri koskaan. Niitä on saatu lahjoina milloin mistäkin. Lipaston pyyhelaatikko on täynnä. Käytännössä kuitenkin samat pyyhkeet pyörivät käytössä jatkuvasti: usein pyyhe napataan uuteen käyttöön suoraan narulta tai kuivausrummusta.

Muutama käsipyyhe on pinottuna niin pikkuvessan kuin kylppärinkin hyllyille, jotta ne on helppo vaihtaa vaikka lennosta. Samoin kylpyhuoneessa on pinossa pari kylpypyyhettä nopeita vaihtoja varten. Urheilevilla perheenjäsenillä on usein käytössä pari kylpypyyhettä kerrallaan, toinen treenikassissa tai kuivumassa, toinen kylppärin naulakossa. Itselleni riittää yksi pyyhe aktiivikäytössä ja toinen varalla.

Voisin siis vähentää meiltä lähes laatikollisen pyyhkeitä ilman ongelmia. En kuitenkaan ole karsinut pyyhkeitä, vaan olen ajatellut, että aika hoitaa homman. Olemme saaneet lahjoiksi kiusallisen laadukkaita pyyhkeitä, ja luonnollinen poistuma on kovin hidasta. En kuitenkaan pidä ajatuksesta, että luopuisin käyttökelpoisesta tavarasta siksi, että sille ei juuri nyt ole käyttöä, kun tiedän tarpeen kuitenkin tulevan lähitulevaisuudessa. "Voithan sitten ostaa uuden" ei tunnun ekologiselta kannalta kestävältä ajatusmallilta. Yksi lipaston laatikko ei meidän säilytysongelmiamme ratkaise suuntaan tai toiseen.

Tuoksua sittenkin?

En minäkään ole kosmetiikan karsimisestani huolimatta immuuni houkutuksille. Pari kuukautta olen harkinnut ostavani jonkun luonnonkosmetiikkamerkin hajuveden. Minä, joka en ole käyttänyt hajuvesiä yli kymmeneen vuoteen! Minä, joka saan päänsärkyä ja hengenahdistusta kävellessäni tavaratalon kosmetiikkaosaston läpi! Minä, joka haluan pitää kosmetiikka hyllyni ja -pussukkani mahdollisimman kevyesti varusteltuna!

Mutta joskus sitä vaan haluaa jotain kaunista turhuutta. Kun mieliteko on kuitenkin kestänyt jo näinkin pitkään, kävin nuuskuttelemassa Acorellen parfyymeja. Yhtä niistä suihkautin kokeeksi ranteisiini. Päivän mittaan tuoksu osui nenääni, mutta ei tuntunut häiritsevältä. Saattaapa siis olla, että lähiaikoina käyn ostamssa hajuveden. Puolisoni taitaa lentää hämmästykestä takapuolelleen.

Rönttävaatteita

Project 333:n sääntöjen mukaan kauden vaatteisiin ei lasketa mukaan vaatteita, joita käytetään vain kotosalla tai urheillessa. Itse en juurikaan urheilua harrasta, mutta lasken tähän kategoriaan palstalla käyttämäni vaattteet.

Tänä kesänä tähän ”ei lasketa”-ryhmään minulla kuuluu parikymmentä vaatekappaletta. Alunperin käyttövaatelistalta tipautin tänne pellavasortsit, kulahtaneen trikoomekon sekä yhden venähtäneen neuletakin. Kaksi jälkimmäistä taitavat poistua kesän jälkeen kokonaan, mutta nyt ne ovat juuri sopivia kiskaistavaksi päälle, kun hiippailen aamuhämärissä pihalle juomaan saavillisen teetä.

Palstahommiin olen hankkinut puutarhahaalarit, jotka ovat enstex-tyyppistä kangasta. Kesähelteillä palstailen kuitenkin edellä mainituissa sortseissa tai ainakin kuusi vuotta vanhassa kulahtaneessa pellavahameessa, joita minulla on kaksi.

Kotihengailuun tai viileämmillä ilmoilla palstalla käytettäväksi minulla on kolme pitkähihaista t-paitaa. Niillä kaikilla on ikää kymmenisen vuotta ja ne ovat aiemmin olleet aktiivikäytössä, eli pesua ja pitoa on jokaisella takana kohtuullisen paljon, mutta kunto on edelleen erinomainen. Kaksi on Marimekkoa ja yksi Nansoa. Enää ne eivät kuitenkaan tyyliltään ole ihan sitä, mitä käyttövaatteiltani haluan. Aion kuitenkin pitää mielessäni hyvät kokemukset näistä merkeistä, kun syksymmällä tarvitsen pitkähihaisia trikoopaitoja käyttövaatteiksi.

Hengailuvaatteitani täydentää kahdet collegehousut ja huppari sekä plyysioloasu (housut ja huppari). Käytännossä yhdet housut ja toisen hupparin voisi karsia, mutta odottelen luonnollista poistumaa.

Ulkona hengailuun minulla on kahdet housut – oli pakko ostaa kahdet samanlaiset, kun pitkän etsimisen jälkeen viitisen vuotta sitten löysin persjalkaiselle ja persevälle istuvan mallin. Epämuodollisen takkitarpeen tyydyttää 10 vuotta vanha R-Collectionin anorakkitakki.

Käytän yöpukuja oikeastaan vain iltaisin suihkun ja sängyn välissä. Kesäksi minulla on kaksi lyhytlahkeista pyjamaa sekä pitsihepene. Varsin passeli määrä. Kylmemmille vuodenajoille minulla on vain yksi pyjama, toinen täytynee hankkia lisäksi. Aamu- tai kylpytakista olen haaveillut, mutta sen tehtävään kelpaavat myös hupparit ja parhaat päivänsä nähneet neuletakit.

Oikeastaan tähän kategoriaan voisi lisätä myös hihattomat topit, joita käytän sellaisenaan vain kotioloissa, mutta jotka toimivat myös aluspaitoina muiden paitojen ja neuleiden alla. Suosikkejani ovat peruspuuvillaiset topit, joissa on vähän leveämmät olkaimet. Näitä minulla on neljä valkoista , kolme ruskeaa tai beigeä ja kaksi mustaa. Osa on jo vähän kulahtaneempia, joten kesän aikana näistä karsiutunee kaksi tai kolme.

Ekommat menkat

Aikoinaan käytin lapsillani kestovaippoja, ja sitä kautta tutustuin tarkemmin myös kuukautissuojien kestäviin ja pestäviin vaihtoehtoihin. Muutamia merkkejä läpi kokeiltuani olen saanut nyt kootuksi itselleni toimivan setin.

Ykkösvahtoehtoni on kuukuppi. Omani on suomalainen Lunette. Parin harjoittelukerran jälkeen kupittelu alkoi sujua kuin itsestään, eikä ole mielestäni sen sotkuisempaa kuin tamponienkaan käyttö. Päinvastoin, vessassa ei tarvitse erillistä roskista, kun roskia ei yksinkertaisesti synny. Kädethän pitää joka tapauksessa pestä aina vessassa asioinnin jälkeen.

Niagarapäivien ja etenkin -öiden varalta minulla on myös kestositeitä. Näistä olen hyviksi havainnut muutaman hutiostoksen jälkeen Kestovaippakaupan omat siteet kuivaliinapinnalla. Ostin pari vuotta sitten säästösetin, jossa on kolme S-kokoista, 3 M-kokoista ja kaksi L-kokoista sidettä. Tämä määrä riittää minulle kuukupin kanssa yksiin kuukautisiin, ja siteet ovat tosiaan kestäneet pari vuotta aivan uudenveroisina pesusta toiseen, vaikka joku on joskus saattanut eksyä kuivausrumpuunkin.

Kieltämättä tuntuu paljolta laittaa kertainvestointina reilu 80 euroa kuukautistarvikkeisiin. Toisaalta yli kahteen vuoteen en ole joutunut ostamaan lisää kuukautissuojia, ja uskoisin nykyisten palvelevan vielä toiset pari vuotta ilman ongelmia.

Bonuksena minulta loppuivat kestosuojiin siirryttyäni täysin hiivatulehdukset, jonka sain aikaisemmin lähes kerran kuussa. Jo tämä yksinään riittäisi minulle syyksi käyttää kestosuojia.

Lähivuosina tulee ajankohtaiseksi opastaa myös lapseni kuukautissuojien pariin. Aion kertoa hänelle niin näistä itselleni parhaista kestovaihtoehdoista kuin myös kertakäyttöisistä tuotteista. Ymmärrän hyvin, että murrosiän myllerryksissä kuukautissuojien pesu ja huoltaminen voi tuntua liian haasteelliselta, eikä ekoilu saa mielestäni olla tärkeämpi arvo kuin lapsen itsemääräämisoikeus näinkin henkilökohtaisessa asiassa.

Ekokikkoja puutarhatuholaisia vastaan

Aiemmin kerroin jo kokeilustani tuhota rikkakasveja etikalla. Käytössäni on myös muutamia muita ekologisia puutarhanhoitoniksejä.

Joka kesä Pohjantähti-ruusuuni pesiytyy kirvoja. Minulla on ihan tavallisessa sumutuspullossa laimennettua mäntysuopaliuosta. Kun huomaan kirvoja, ruiskuttelen sillä ruusua muutaman päivän ajan aamuin illoin. On tärkeää saada liuosta myös oksien alapuolelle. Eli pään yläpuolelle ruiskutellessaan saa bonuksena nostalgisen matonpesu-parfyymin.

Tuota Pohjantähteäni muuten lannoitan myös jostain nappaamallani ekoniksillä: kaivan joka kevät sen juurelle pienen kuopan, jonne hautaan pari banaaninkuorta. Viidessä vuodessa ruusu on kasvanut komeaksi, pisimmät oksat huitelevat jo liki viidessä metrissä.

Tomaatit pitävät hyvin kalkitusta maasta. Kerään keväisin keittiössä kananmunankuoret tyhjään jugurttiämpäriin, ja tomaatinistutusaikaan sekoitan kuorimurskan ruukkujen pohjamultaan. Näppärää, ilmaista ja ekologista.

Pihallamme esiintyy tolkuttomasti peltoetanoita. Lehtokotiloitakin on jonkin verran sekä pihalla että viljelypalstallamme, mutta ei (vielä) riesaksi asti. Ensisijainen aseeni etanoita vastaan on manuaalinen nyppiminen. Tyhjän jugurttiämpärin pohjalle lorautan vähän etikkaa ja laimennan sitä hieman vedellä, ja sitten käyn istutusalueiden kimppuun. Etikkaveteen tiputetut etanat kuolevat nopeasti. Lopuksi valutan veden pois ämpäristä (hiekka-alueelle, ettei etikka polta nurmea tai istutuksia!) ja kopsautan etananraadot roskikseen. Kuulemma taloyhtiön biojätesäiliöönkin voisi etanoita haudata, mutta pelaan tässä varman päälle – en halua, että lajitoverit tulevat laumoittain syömään edesmenneitä.

Jos ja yleensä kun tämä yksittäisten limanuljaskojen nyppiminen ei kuitenkaan riitä, turvaudun Ferramol-etanasyöttiin. Ainakin kuvittelen sen pitävän populaatiota jonkin verran kurissa. Ferramolin ripottelun lisäksi teen kuitenkin jokailtaisen kierroksen pihalla etikkaämpärin kanssa. Toivoisin myös siilien löytävän tiensä pihallemme etanoilla herkuttelemaan.

Pieni mansikkamaani on kasvilavassa terassin kupeessa. Etanoiden lisäksi sinne yrittää pesiytyä joka kevät muurahaisyhdyskunta. Yritin aikani häätää murkkuja kanelilla ja cayene-pippurilla, mutta murkut palasivat aina sateen huuhdottua mausteet pois. Parina kesänä olen nyt kokeillut aspartaamia: pullollinen keinomakeutettua mehuketta riittää koko kesäksi. Sinänsä muurahaisia saa kyllä pihassamme olla, koska alueellamme esiintyy runsaasti kyitä. Mansikkamaahani en niiden kuitenkaan halua pesäänsä tekevän.

Viheliäisimpiä pihalla esiintyvistä ötököistä taitavat kuitenkin olla ampiaiset. Koska olen allerginen hyönteisten pistoille, pelkään ampiaisia ihan tosissani. Melkein joka kesä ne pirulaiset yrittävät rakentaa pesänsä jonnekin terassimme läheisyyteen: katonraja ja pihavälineiden säilytysarkku ovat olleet suosituimpia paikkoja. Pesät tuhoamme heti ne havaittuamme ja tässä ei mitään hörhökeinoja edes mietitä, vaan tartumme reippaasti Raid-tölkkiin.

Viime vuonna punaiset viinimarjat ja vadelmat katosivat pensaista ennen kuin ehdin niitä keräämään. Syytin mustarastaita ja muita lintuja. Keräsin talven aikana käytöstä poistettuja cd-levyjä pelättitarpeiksi. Keväällä lapsen kanssa pihaa rapsutellessani hän kysyi: ”Saanko mä tänäkin kesänä syödä kaikki punaiset marjat?” Eipä taida cd-levyt karkoittaa tällaista tuholaista!

Aion neuvotella marjanpopsijan kanssa kesätyösopimuksen – isoa pakastimeen kerättyä rasiaa kohti lapsi saa kohtuullisen rahallisen korvauksen lisäksi syödä pienen kipollisen marjoja. Toinen lapsi lupasi huolehtia taas nurmikonleikkuusta. Viime kesänä palkaksi leikkuukerrasta kelpasi jääkiekkokeräilykorttipakka, tänä vuonna korttipakan hinta kylmänä käteisenä.

Kynnet kauniiksi

Vasta aikuisena kynsien pureskelun lopettaneena minulle on tärkeää, että kynteni näyttävät hyviltä. Varsinkaan kesällä en kuitenkaan usein jaksa lakata kynsiä, koska lakka kärsii nopeasti pihalla ja palstalla puuhatessa: monestikaan en ehdi miettiä puutarhahanskojen laittamista, kun ihan ohimennen alan puuhata jotain pientä. Kynnenkiillotusviilalla saa kesälläkin kynnet siistin näköisiksi.

Kesällä ”kuuluu” kuitenkin mielestäni olla lakatut varpaankynnet. Myös juhliin tykkään laittaa kynsiin lakkaa. Myös toinen lapseni haluaa välillä kynsiään lakattavan. Minulla onkin puolisen tusinaa eri väristä kynsilakkaa, lähinnä Lumenen Natural Codea ja Mavalaa. Näitä myydään sen verran pienissä pulloissa, että ehdin käyttää ne lähes loppuun ennen niiden kuivahtamista. Esimerkiksi Benecosin vähän ekommat kynsilakat ovat tuplasti isommissa pulloissa, jotka ovat minun käyttööni ihan liian suuria. Kynsilakanpoistoaineeni on Lumenen asetoniton Gloss & Care.

Kynsien hoidossa luottovälineet mainitun kiillotusviilan lisäksi ovat Fiskarsin kynsisakset ja lasiviila. Puutarhahommien jälkeen tarvitaan tietenkin kynsiharjaa, kun ne hanskat eivät aina muistu mieleen.

P333 – havaintoja alkumatkasta

Jo ensimmäistä P333-kautta aloittaessani minusta tuntui, että listalleni tuli liikaa vaatteita. Jokunen vaate listalta jäikin käyttämättä. Osa oli liian kesäisiä, osa liian talvisia. Säiltään toisenlaisena keväänä olisivat pukeutumistarpeetkin voineet olla erilaisia, joten lista oli kuitenkin kokoinaisuutena hyvä.

Haluan myös pestä vaatteet värien mukaan lajiteltuina täysinä koneellisina. Vaikka muun perheen vaatteet konetta omieni lisäksi täyttävätkin, on omassa kaapissani syytä olla sen verran valinnan varaa, etteivät kaikki vaatteet ole yhtä aikaa pesua odottamassa. Ainakaan vielä ei ole tullut kertaakaan sellaista tilannetta, etteikö kaapista olisi jotain päälle pantavaa löytynyt.

Huomasin heti kevätkauden aikana, että ruokaa laittaessani laitoin joka päivä essun tai vaihdoin rönttäpaidan, eli niitä “hyviä vaatteita” tuli suojeltua enemmän kuin aikaisemmin. Olen ollut niin laiska essun käyttäjä, että olen laittanut sen oikeastaan vain leipoessani tai jos tiedän laittavani jotain potentiaalisesti rasva/punajuuri/tomaattiroiskeista ruokaa. Nyt kaksi kivaa esiliinaani pääsevät useammin käyttöön.

Karvat kuriin

Niin luomu en ole, että antaisin kaikkien karvojeni rehottaa valtoimenaan. Niinpä tähän ikuiseen kitkentäurakkaankin on kertynyt oma tarpeistonsa.

Suhteellisen tummia, pitkiä ja runsaita säärikarvojani yritän taltuttaa Acorellen sokerointivahalla. Mikäli edellisestä vahauksesta on kohtuullisen vähän aikaa, mutta karvoja alkaa olla itseäni häiritsevästi, käytän epilaattoria. Talvisin karvat häiritsevät huomattavasti vähemmän kuin kevään ja kesän mekkokeleillä, mistä puolisoni välillä lempeästi huomautteleekin.

Kainaloihinkin olen joskus jotain vahaa kokeillut, mutta tulos ei mielestäni ollut tuskan arvoinen. Niinpä kainalokarvat saavatkin kyytiä pari kertaa viikossa Gilletten höylällä. Jotkut eettisesti valveutuneet boikotoivat Gilletteä. Itse olen kuitenkin aikoinaan vaihtoteräisen höylän siltä merkiltä hankkinut, joten vaihtoteriä tulee ostettua tarkemmin asiaa pohtimatta. En myöskään usko, että kilpailevat merkit olisivat sen eettisempiä.

Erityisiä sheivaukseen tarkoitettuja vaahtoja tai geelejä en käytä, mielestäni saippua ajaa saman asian. Hienhaju tuntuu pinttyvän nopeammin vaatteisiin heti, jos kainalokarvat pääsevät kasvamaan yhtään pidemmiksi. Ehkä tämäkin olisi vain tottumiskysymys, mutta vielä en ole keksinyt tarpeeksi hyvää syytä totuttaa itseäni karvaisiin kainaloihin.

Bikinirajojen karvoitukselle en ole vielä keksinyt muuta hyvää ratkaisua kuin bokserimalliset bikinihousut. Yritän kuitenkin aika ajoin siistiä pahimmin reisille röyhyäviä karvoja vahalla tai epilaattorilla. Tulokset eivät kestä kovin pitkään, mutta eipä onneksi Suomen uimarantakelitkään – pari kuukautta jaksan nysväillä ja hoitaa ärtynyttä ihoa.

Korttipeli

Minulla oli ennen iso ja paksu lompakko. Rahaa siellä ei juurikaan ollut, vaan pakka erilaisia kanta-asiakkuus- ja alennuskortteja.

Muutama vuosi sitten vaihdoin päivittäin tai viikoittain käyttämäni kortit pienempään lompakkoon. Muut kortit ovat omassa kotelossaan, jonka otan mukaan vain, kun lähden erityisesti ostoksille. Usein nappaan kotelosta vain kortin tai pari, jos tiedän tekeväni täsmäiskun esimerkiksi kirja- ja tai eläintarvikekauppaan. Kolikot eivät pikkulompakkoon sovi, vaan niitä varten minulla on pieni kukkaro.

Aika harvoin on jäänyt alennukset tai muut edut saamatta siksi, että etukortti ei ole ollut mukana – monen liikkeen järjestelmästä kanta-asiakkuus voidaan tarkistaa myös nimen perusteella. Ei minun ole tarvinnut näyttää edes henkilökorttia, kuten Yle uutisessaan sanoi. Joidenkin liikkeiden leimakortit ovat ongelmallisempia. Jos kortti ei ole mukana, tarjotaan uusi leimakortti. Parissa paikassa näiden erillisten korttien leimoja ei ole suostuttu yhdistämään, ja minut shoppailutahdillani edut ovat jääneet saamatta, kun leimat ovat voimassa vain rajallisen ajan. Toisaalta olisin ostanut tarvitsemani tuotteet myös ilman leimakortin lisäetuja, joten suurta tappiota en koe kärsineeni.

Voisin trimmata arkilompakkoni vieläkin pienemmäksi. Riittävä korttikombo olisi henkilökortti, yhdistetty Visa- ja bonuskortti, kirjastokortti, bussikortti sekä jäsenkortti, joka kertoo perussairaudestani. Aion kokeilla tällä minimimäärällä selviytymistä kesän aikana.

Ihan lopullisesti en ole vielä ratkaissut, millaisen säilytysratkaisun näille muutamille korteille haluan. Nyt ne ovat lipaston uumenista löytyneessä muovisessa korttikotelossa. En usko sen kestävän kovin pitkään ehjänä. Yksi vaihtoehto olisi hankkia puhelimelle suojakotelo, jossa on pari korttipaikkaa. Toisena harkinnassa on pennipussin ja korttisäilön yhdistävä kaksiosainen kukkaro. Molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolensa.

Lääkekaapin perustuotteet

Arkijärjen Jenni haastoi raivaamaan lääkekaapin. Erinomainen muistutus!

Olen aiemmin joutunut syömään paljon kovinakin pidettyjä lääkkeitä perussairauteni hoitamiseksi. En siis missään nimessä ole lääkevastainen, vaan ymmärrän, että oikeassa paikassa otettu lääke on usein pelastus. Pikkuvaivoja pyrin kuitenkin usein hoitamaan ensin vähän pehmeämmin keinoin.

Lääkekaapista löytyy aina särkylääkkeitä – parasetamolia, ibuprofeiinia ja aspiriinia. Lapsetkin ovat jo niin isoja, että voivat ottaa puolikkaan tai kokonaisen tabletin aikuisten särkylääkettä tarvittaessa. Muutama hätävaratabletti minulla on aina myös käsilaukussani kulkevassa pussukassa.

Kärsin nykyään enimmäkseen lihasjännityksestä tai stressistä aiheutuvista päänsäryistä. Nuorempana pahasti vaivanneet migreenit ovat käyneet onneksi raskauksien jälkeen niin harvinaisiksi, että täsmälääkkeet vanhentuivat kaappiin, enkä tullut uusineeksi reseptiä. Minulla on kuitenkin niin pahoja muistoja oksentamiseen saakka menneistä, monta päivää kestäneistä päänsärkykohtauksista, että otan suosiolla lääkettä jo silloin, kun tunnen säryn olevan hiipimässä päälle. Mikäli mahdollista, vetäydyn lääkkeenoton jälkeen pitkäkseni pimeään, hiljaiseen huoneeseen. Mieluusti laitan vielä viileän kääreen otsalle tai lämpöhauteen niskan päälle, riippuen säryn tyypistä. Piikkimatolla pyrin makoilemaan jo ennakoivasti silloin, kun selkälihakset alkavat jumiutua.

Käsilaukun pussukassa on aina myös nenänavausaineita: Weledan Rhinodoron-suihke ja Sniffer-puikko. Tukkoisuuteni johtuu kuivuvista ja karstoittuvista limakalvoista, joten nämä toimivat minulla paremmin kuin lääkesuihkeet. Tehokkaimpana nenänavaajana käytän nenäkannua – poskiontelontulehduksia minulla ei olekaan ollut kannuun tutustumisen jälkeen. Jos flunssa iskee oikein kunnolla päälle eikä kotipihan marjoista keitelty mehu (edes terästettynä) tai lusikallinen hunajaa auta karhistavaan kurkkuun, kaivan lääkekaapista Bafucinia ja Strepsilsiä.

Lisäksi lääkekaapissa pitää aina olla huuliherpesvoidetta. Viruksen olen saanut lapsuudessani, ja rankimpien lääkitysteni aikaan huuleni olivat vähän väliä rakkuloilla. Nykyään herpes puhkeaa enää harvoin, mutta ihan varmasti silloin, kun voide on mennyt vanhaksi puoli vuotta aikaisemmin.

Hyttyset pitävät minua varsinaisena herkkupalana, joten jos eteerisen sitronellaöljyn teho ei riitä karkottamaan öttiäisiä kimpustani, käytän ihan suosiolla äreitä Offeja ja vastaavia. Saan hyttysenpistoista sormenpään kokoisia, kirkkaanpunaisia paukamia. Niiden kutinaa ja suoranaista kipuakin yritän rauhoitella Illodin-suuvedellä tai eteerisellä tea tree -öljyllä. Pahimmissa tapauksissa käytän kyllä kortisonivoidetta, jotta saan nukuttua. Tea tree -öljyä laitan muuten muutaman tipan hoitoaineen sekaan aina, kun lasten koulusta tulee täivaroitus. Onneksi niitä öttiäisiä ei meillä ole vielä koskaan näkynyt!

Myös punkkipihdit, kyypakkaus ja lääkehiiltä meillä on, vaikka niitä ei ole vielä koskaan tarvittukaan. Lääkekaapinraivaushaaste osoitti tarpeellisuutensa juuri näiden tuotteiden kohdalla. Tänä kesänä umpeutuu päiväys kyypakkauksesta, joten uusi on syytä hankkia.

Reseptilääkkeitä meillä ei tällä hetkellä puolison allergialääkkeiden lisäksi olekaan, ja niistä hän saa huolehtia ihan itse. Vanhojen aikojen muistona kaapin perältä löytyy kuitenkin dosetti. Minimalismin nimissä siitä pitäisi luopua, kun uutta käyttöä ei toivottavasti vielä vuosikymmeniin tule. Ehkä sitten seuraavalla raivauskierroksella...

Laastarit, sidetarpeet ja Septidin eivät ole lääkekaapissa, vaan kylpyhuoneessa omassa laatikossaan. Lääkkeitähän ei pitäisi säilyttää kylpyhuoneessa, jossa lämpö ja kosteus saattavat pilata ne. Varsinainen lääkekaappi meillä on myös korkealla ja lukittavissa, joten vielä pari vuotta sitten lapsilla ei ollut sinne omin luvin asiaa. Laastareita piti kuitenkin olla saatavilla myös silloin, kun pikkukoululaiset olivat kotosalla ilman aikuisia. Näköjään laastareitakaan ei ole kovin usein tarvittu, koska varasto koostuu lähinnä supersankareista ja Hello Kittyistä.

Kengät kiertävät

Olen valitettavan laiska kirpputorien kiertelijä. Kun tarvitsen jotain, menen mieluummin kauppaan, josta tiedän suurella varmuudella löytäväni tarvitsemani asian. Kirpputorien valikoima ja tarjonta vaihtelee paljon, ja ainakin minun tulee tehtyä kirppiksillä enemmän heräteostoja kuin harkittuja hankintoja.

Samoin itselle tarpeettomaksi käyneen tavaran kiertoon laittaminen on joskus vaikeaa, kun järkevää kierrätyspistettä ei ole helposti saatavilla. Toisinaan taas tavara kiertää hyvinkin helposti – kuten meidän perheessämme tänä kesänä kengät.

Toisella lapsellani on nyt vähän suurempi jalka kuin minulla. Häneltä jäi pieneksi koulussa sisäkenkinä käytetyt Crocsit, jotka käyvät mainiosti minun piha- ja palstajalkineikseni, vaikka pohjat ovatkin jo hieman kuluneet ja nilkkaremmit kadonneet. Omat Crocsini, joita olen käyttänyt niin sisäkenkinä töissä kuin viime aikoina piha- ja palstakenkinäkin, on ominut toinen lapseni. Niidenkin pohjat ovat jo melkein sileät, käyttöikää taitaa olla jo kuutisen vuotta.

Tällä jälkimmäisellä lapsella on nyt tismalleen samankokoinen jalka kuin minulla. Meillä on siis tämän kesän yhteiskäytössä minun viitisen vuotta sitten ostetut, mutta hyvin vähän käytetyt lenkkarini (kumpikaan meistä ei lenkkeile, joten lenkkareita käytetään varsin vähän), edellä mainitsemani Crocsit, pari kesää sitten rantalomalla ostamani flip-flopit, parit vanhat tennarini sekä nelisen kesää vanhat sport-sandaalini.

Lapsi totesi itse, että voi käyttää kesän juhlissa yksiä vanhoja nahkasandaaleitani: ne ovat pari vuotta odottaneet käyttämättöminä, että kiinnittäisin sisäpohjat pikaliimalla. Lapselle on siis täksi kesäksi ostettu vasta yhdet varrelliset tennarit – jotka mahdollisesti saan periä ensi keväänä lapsen jalan kasvettua.

Omassa käytössäni yritän pitää vasta ostamiani nahkaisia ballerinoja sekä korollisia sandaaleitani, mutta niitäkin lapsi säännöllisesti sovittelee. Kävipä taannoin niinkin, että uudet kenkäni alkoivat kalvaa kantapäästä (Näin käy aina, vika ei ole kengässä vaan kantapäässä. Yhden rakon jälkeen ongelmia ei ole.). Eipä siinä sitten muuta kuin kengät lapsen kanssa vaihtoon, ja kotimatka sujui nilkuttamatta.

Silmäni tämä perhepiirissä tapahtuva kierrätys on avannut ainakin siltä osin, että yhtään lisää kesäkenkiä en pariin vuoteen taida tarvita. Toisaalta vaihtelunhaluisen ja tyyliasioista vasta kiinnostuneen esiteinin kanssa tämä on loistava järjestely, kun hän voi kokeilla erityyppisiä kenkiä ilman, että meidän tarvitsee ostaa järjetöntä kenkämäärää. Ehkä ensi kesänä hän sitten tietää, millaisille kengille hänellä on eniten käyttöä.

En ole toistaiseksi laskenut kenkiä mukaan P333-listalleni, mutta ehkä sellainenkin aika vielä joskus koittaa. Siihen saakka pyrin olemaan ostamatta lisää kenkiä ja käyttämään nykyisiä tasapuolisesti ja vaihtelevasti. Jos jotkut kengät jäävät jatkuvasti vaille käyttöä, lienee parasta pistää ne kiertoon joko perheen sisällä tai sen ulkopuolelle.