Kesäkuun lopussa kävin läpi
lääkekaapin sisältöä ja totesin useammasta tuotteesta, että
niitä on varmuuden vuoksi, vaikka käyttöä ei ole ollut ikinä
(punkkipihdit) tai pitkiin aikoihin (kyypakkaus). No, taisin jinxata
tämän kesän.
Ensin palstalta hyppäsi puolison
karvakinttujen kyytiin punkki, joka kiinnitti itsensä yhdeksi yöksi
nivusseutuun. Koska emme olleet koskaan aikaisemmin joutuneet
punkkipihtejä käyttämään, emme saaneet örkkiä irti ihan
kokonaan. Ihoalueen karvaisuus toi omat haasteensa. Puoliso desinfioi
aluetta useampaan otteeseen ja parin päivän kuluttua saikin
nypättyä punkinjämät irti. Taisimme selvitä säikähdyksellä,
ainakaan mitään borrelioosiin tai TBE:hen viittaavia oireita ei
tullut. Mutta kyllähän se vähän säikäytti, perheemme
ensimmäinen punkkikokemus.
No, eipä aikaakaan, kun iski seuraava
onnettomuus. Palstamme reunamilla törröttää parista kohta
raudoitusverkon palasia, ilmeisesti aiempien viljelijöiden aitoina
tai kasvitukina ollutta, mutta nyt jo pahasti ruosteista. Ovat sen
verran syvällä savimaassa, ettemme ole saaneet niitä kaivetuksi
kokonaan ylös, ja koko kesän olemmekin aikoneet katkaista ne
mahdollisimman syvältä järeillä pihdeillä ja peitellä
huolellisesti. Ennen tämän aikomuksen realisoitumista minä ehdin
kuitenkin tölväistä kinttuni rautaverkkoon niin, että sääreen
tuli liki parikymmensenttinen naarmu. Onneksi jäykkäkouristusrokotus
on voimassa. Haava umeputui itsekseen seuraavaan päivään mennessä,
putsailin sitä useampaan kertaan sen vielä vuotaessa. Mätäkuusta
huolimatta haava parani hyvin ja olen melkein onnistunut olemaan
rapsuttelematta rupeakin.
Ei kahta kolmatta: kun säärihaavani
alkoi olla kunnossa, hyökkäsi palstalla kimppuuni ampiainen. Se oli
pujahtanut hameenhelmani alle ja jäi jumiin kankaan ja reiden
väliin. Onneksi mukana oli kylmäkalle pitämässä eväitä
viileänä, se toimi ensiapuna siihen saakka kuin kotoa hälytetty
lapsi toi kyypakkauksen. Kotiin päästyäni nappasin vielä
särkylääkkeitä ja allergialääkettä sekä laitoin pistokohtaan
kortisonivoidetta. Jatkoin kylmäkäsittelyä koko illan, koska kipu
oli kovaa. Ilmeisesti hoitokonstit olivat kuitenkin tehokkaita, koska
aamulla pistoskohta ei ollut juurikaan turvoksissa ja kipu on
ajoittaista viiltelyä. Edellisellä ampparihyökkäyskerralla
toistakymmentä vuotta sitten pistoskohta (polvitaive) turposi niin,
että en pystynyt lähes viikkoon kävelemään kunnolla.
Olemme jo varautuneet siihen, että
joku meistä pistää suuhunsa jotain epäsopivaa ja joudumme
käyttämään myös lääkehiiltä vielä ennen kesän vaihtumista
syksyksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti