Välitilinpäätös

Töihin paluu on kotimaassa vietetyn, mutta lopultakin lämpötiloiltaan välimerellisen kuukauden jälkeen edessä. Koulujen alkukin lähestyy, ja ainakin lasten vaatekaappeihin pitää hankkia päivitystä venyneiden raajojen takia. Project 333:n kesäkaudessa alkaa viimeinen kolmannes, jotenaion jo hieman alkaa pohtia syksyn vaatetarpeita omalta kohdaltanikin.

Kesäkuussa oli kylmää, ja P333-vaatteistani jäi iso osa käyttämättä liian keveinä. Neuleet olivat tarpeen. Rönttävaateosastolta käytin verkkareita ja huppareita. Juhannuksen alla projektiin tuli kivasti lisähaastetta, kun pesukoneemme lakkasi linkoamasta. Onneksi saimme tarvittavat varaosat ja puolisoni sai koneen ehjättyä ilman tolkuttomia kustannuksia.

Kuun vaihduttua myös säätila vaihtui. Lähes kaikki kesäkuussa käyttämäni vaatteet jäivät vuorostaan odottamaan. Lempiyhdistelmäni on ollut skorts ja kevyt puuvillapaita. Suomeksi ei taida olla hyvää sanaa hameelle, jonka helman alla on piilossa sortsit? Golf-hameena olen sellaisesta joskus puhunut. Tämä on taas hyvä esimerkki vaatekappaleesta, joita olen ostanut kaksi eri väristä, kun hyvä malli on kohdalle osunut. Musta ja keskiruskea toimivat lähes joka tilanteessa.

Minulla on muutama ohut, väljä puuvillapaita, joita olen käyttänyt joko sellaisenaan tai yhdistettynä hihattomaan toppiin. 3/4-hihat suojaavat paahtavalta auringolta, mutta ohuen, jopa läpikuultavan materiaalinsa takia paidat eivät ole hiostavia. Lempparini ovat valkoisia, mutta käyttöä on löytynyt myös beigelle kukkakuvioiselle paidalle.

Kokonaan vaille käyttöä on jäänyt pari paitaa sekä mekoista juhlavin. Neulottu hamppuhame oli käytössä muutaman kerran, mutta edellisten vuosien suosikki näyttää hieman nyppyyntyneen ja muutenkin menettäneen ryhtiään. Voi olla, että tämän kesän jälkeen se päätyy rönttävaatteeksi tai jopa siivousrievuiksi.

Rönttisosastolla käytössä on ollut lähinnä pellavahameet ja -sortsit yhdistettynä hihattomiin toppeihin pihalla ja palstalla puuhaillessa. Mustikkametsään oli laitettava pitkää hihaa ja lahjetta, mutta muuten ei moisia ole tarvittu.

Yksi olennainen osa kesäpukeutumistani P333-listani ulkopuolelta on ollut lierihattu. Lempihattuni on "olkihattu", jotain muoviolkea se taitaa olla. Olen kerännyt sen kupua kiertämään hius- ja rintakoruiksi tarkoitettuja kangasruusuja. Näkevätpähän palstanaapuritkin kaukaa, millainen kukkahattutäti oikein olen. Edes teko-olkinen hattu ei kuitenkaan tykkää tulla runtatuksi kassiin, joten kakkoshattuna minulla on muutama vuosi sitten etelänlomalta ostamani kankainen lierihattu. Onneksi pidin lomahuumassakin pääni kylmänä ja valitsin vaaleanruskean hatun, jonka koristeena on yksinkertainen rusetti. Hattu on tarpeeksi hillitty jopa kaupunkikäyttöön.

Kesäkuun kuljin nahkaisissa ballerinoissa ja palstalla toki kumppareissa. Heinäkuussa useimmin jalkoihini sujahtivat varvastossut tai palstalle lähtiessä crocsit. Muutamia käyttökertoja on tullut ballerinoille, kaksille korollisille sandaaleille sekä mustikkametsässä kumppareille. Tähän mennessä viidet tai kuudet kengät olisivat olleet riittävästi.

Herkutellaan välillä

Vaikka pyrimme puhtaisiin ja perusterveellisiin ruokavalintoihin, niin emme suinkaan ole tiukkoja puristeja. Kerran, pari kuussa käymme paikallisessa pitseriassa tai hampurilaisravintolassa. Vastapainoksi käymme yhtä usein myös ”oikeissa ravintoloissa”, kuten lapset sanovat. Ulkona syöminen on koko perheen yhteinen harrastus ja nautinto. Aina siihen ei ole ollut varaa, joten osaamme kyllä arvostaa tätä pientä ylellisyyttä.

Kotonakin kaapista löytyy välillä epämääräistä huttua. Lapset haluavat toisinaan maustettuja jugurtteja tai vanukkaita. Perheen molemmat aikuiset ja toinen lapsi tykkäävät leipomisesta, joten meillä myös leivotaan usein: juustokakkuja, muffinsseja, keksejä... Leipää leivoin jossain vaiheessa usein itse, mutta tällä hetkellä ostamme leivät joko lähileipomosta tai vähän kauemmasta leipomosta. Leipäsnobeiluun kyllästyneet lapset välillä toivovat "ihan tavallista leipää" eli ruispaloja ja paahtoleipää.

Oma paheeni on CocaCola, nimenomaan se aito ja alkuperäinen. Muut merkit eivät vaan maistu samalta. Kun muulla perheellä on karkkipäivä, minulla on puoli litraa kokista. Toisinaan nappaan pullon myös työreissujen evääksi ja poden huonoa omatuntoa.

Karkinsyönnistä olen lakkoillut tällä erää puolisen vuotta. Välillä poden kestämätöntä karkintuskaa, mieli tekee milloin salmiakkia, milloin suklaata tai jotain tiettyä hedelmäkarkkia. Toistaiseksi olen selättänyt nämä tuskanhetket ja mietinkin, josko luopuisin karkista kokonaan. Ehkä kuitenkin jätän viikon mittaisen herkutteluoption joulun aikaan – suklaa ja vihreät kuulat nyt vain kuuluvat traditioihini.

Muistoja matkalta

Kävimme pienellä lomasella Porvoossa. Vanha kaupunki on kaunis ja mielenkiintoinen. Sieltä löytyi myös useampi hyvä ruoka- ja kahvittelupaikka. Kun säätkin suosivat, tunsimme olevamme melkein ulkomailla kapeilla mukulakivikaduilla japanilaisturisteja väistellessämme.

Kiertelimme pienissä kaupoissa. Joistain liikkeistä piti päästä äkkiä pois, kun tavaraa ja tilpehööriä oli liikaa. Kauniitkaan esineet eivät erotu, kun niitä on liian paljon. Toisaalta mietimme, että monikaan näkemistämme tavaroista ei olisi edukseen meidän kotonamme, koska ympärillä olevat tavarat olisivat vääränlaisia.

Puoliso esimerkiksi ihastui antiikkiliikkeesä kahden hengen sohvaan, jolle sinänsä olisi tarvekin: toisen lapsen huoneesta puuttuu hyvä istuin konsolipelien pelaamiseen. Emme olisi saaneet sitä kuitenkaan kuljetettua kotiin. Minun tyylisilmäni ei myöskään ihan ehkä yhdistäisi antiikkisohvaa Ikean modernilinjaisempiin kalusteisiin, jääkiekkojulisteisiin ja pelipaitoihin. Tämä toki voi olla ihan minun henkilökohtaista rajoittuneisuuttani. Lapsi keikkukoon edelleen jumppapallon päällä pelatessaan. Ostetaan vaikka toinenkin, jos kaveritkin tarvitsevat istuimen.

Itse pysähdyin moneen kertaan suomalaisten käsityöläisten tuotteiden ääreen. Tältä reissulta ei kuitenkaan tarttunut mitään mukaan, koska en pystynyt perustelemaan itselleni mitään tarpeita. Yhden torikojun korvikset olisin lopulta ostanut, mutta myyjä ei ollutkaan toisena päivänämme enää paikalla. Ostan usein matkamuistoiksi juuri korvakoruja: pieninä esineinä ne eivät vie säilytystilaa reissussa tai kotonakaan. En juurikaan käytä muita koruja kuin korviksia ja vihkisormusta. Lisäksi matkamuistokorviksista tulee aina mieleen reissumuistoja, kun aamulla valitsee päivän korut.

Lopulta ostimme lapsille tuliaisiksi Brunbergin nameja peltirasiassa. Muu perhe tuhosi karkit, minä sain tyhjentyneen peltirasian neuletarvikkeilleni.

Kodin tekstiilejä, osa 2

Keittiössä meillä on astia- ja käsipyyhkeitä vino pino. Tätä en pidä ongelmana, koska vaihdamme keittiöpyyhkeen lähes päivittäin, joskus parikin kertaa päivässä. Muutama erikuosinen keittiöpyyhe on eri pinossa, niitä käytän leivinliinoina. Itselläni on kaksi esiliinaa, keittiössä viihtyvällä lapsella yksi.

Tiskirättejä olen neulonut itse bambu- ja puuvillalangoista. Uudet rievut otetaan ensimmäisenä käyttöön keittiössä, ja kun ne aikanaan pinttyvät niin, ettei niitä saa enää puhtaiksi, ne siirretään muuhun siivoukseen. Patalappuja on neljä – kahdellakin kai pärjäisi, mutta pesuvaraa on hyvä olla.

Pöytäliinoja tahtoisin käyttää, mutta meidän arjessamme sellainen ei pysyisi pitkään siistinä. Meillä onkin vain yksi pöytäliina tukevastaa pellavakankaasta, jota käytetään lähinnä juhlissa. Viime talvena viritin siitä verhon terassin oven eteen vetoa estämään – toimi loistavasti! Kaitaliinoja meillä on neljä – yksi vakiokäytössä kukkapöydällä, yksi jouluinen ja kaksi, joita käytetään lähinnä vieraiden aikana. Arjessa kaitaliinat rullautuvat äkkiä syrjään niin ruoka- kuin sohvapöydältäkin. Melkein unohdin: terassin pöydällä on myös oma liinansa.

Toivelistallani on pellavaiset lautasliinat, mutta muu perhe arvostaa arjessa enemmän talouspaperia ja juhlakattauksissakin paperiset lautasliinat ovat riittäneet toistaiseksi mainiosti. Paperiliinoilla saa kivasti tuotua väriä ja vaihtelua muuten hyvin neutraalin väriseen astiastoomme.

Mansikka-aika

Viikko sitten puoliso haki läheiseltä marjatilalta kolme viiden kilon laatikkoa mansikkaa. Tilalla olisi itsepoimintaakin, mutta tässä kohtaa säästän selkääni ja tuen paikallisten nuorten kesätyöllistäjää. Yksi laatikollinen katosi parempiin suihin heti hakupäivänä. Aamupalaksi tein smoothiet, lounaan halloum-salaatin kruunasivat balsamico-marinoidut mansikat, jälkiruuaksi jätskiä ja mansikoita. Illalliselle tein vielä feta-mansikkasalaatin ja jälkiruuaksi jätskiä ja mansikoita.

Loput säilöin talven varalle. Isoimpia marjoja viipaloin kokeeksi hyötykasvikuivuriin ja mietin, että ehkä sellainen kananmunaleikkurin näköinen mansikanviipaloija voisikin olla kätevä, vaikka aiemmin olen sitä turhakkeena naureskellutkin. Suurimman osan pakastin puolikkaiksi halkaistuna. Syömme talvisin paljon marjakiisseliä ja -rahkaa sekä smoothieita, joten mansikkaa kyllä kuluu. Vaikka mansikat olivatkin samana aamuna poimittuja ja kuljetusmatkaa oli pari kilometriä, löytyi laatikoiden pohjalta yhteensä reilu litra pehmenneitä marjoja. Ne hurautin sauvasekoittimella soseeksi, jonka pakasti annosrasioissa. Tämä sose käy esimerkiksi jäätelön tekoon tai kakkujen täytteeksi - täytekakku ei muuta kostutusta kaipaa, jos laittaa sosetta ja pakastemarjoja.

Olemme ostaneet useamman kerran pienempiä eriä mansikoita syömämarjoiksi ja todenneet taas sen, että vaikka nuo lähitilan marjat ovat valmiiksi poimittuina kilohinnaltaan huimasti kalliimpia kuin marketin laatikot, niin kyllä laadussakin on eroa. Pakastettavien marjojen tulee mielestäni olla hyvälaatuisia, koska eivät ne sulatettuna ainakaan alkuperäistä parempia ole.

Oman pihan kuukausimansikat eivät meillä selviydy edes sisälle asti, saati sitten pakkaseen. No, syömämarjoiksi ne on ostettukin. Ensi keväänä taidan laittaa muutaman taimen myös kirsikkapuun alle, koska menekkiä mansikoilla tuntuu olevan vaikka kuinka paljon.

Ja ne tyhjät mansikkalaatikotkin saimme hyödynnettyä: ne toimivat erinomaisesti kanin aktivoinnissa. Laatikoista on pinottu erilaisia esteitä ja piilopaikkoja pupun tutkittavaksi.

Maku ratkaisee

Ruoka-asioissa en koe olevani minimalisti, vaikka tietyllä tapaa yksinkertaisuutta tavoittelenkin. Minulle tärkeintä ruuassa on makunautinto, toisena tulee ravitsemus- ja terveellisyysnäkököhdat. Edustan sitä koulukuntaa, jonka mielestä terveellisin ja parhaan makuinen valmistetaan mahdollisimman vähän prosessoiduista ja käsitellyistä aineksista.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että syömme lähinnä kotiruokaa. Emme osta marinoituja lihatuotteita tai valmisruokia. Jonkin verran käytän arkea helpottamassa puolivalmisteita, kuten pakastevihanneksia tai lisäaineettomia ateriakastikkeita.

Suosimme luomua ja lähiruokaa. Välillä taloutemme tulot ovat olleet pienet, ja silloin tämä painotus tuntui joskus haasteelta. Teimme päätöksen, että jokaisella kauppareissulla ostamme vähintään yhden tuotteen luomuna, muissa sai ratkaista hinta. Pikkuhiljaa kaappeihin alkoi tällä metodilla kertyä luomutuotteita: puurohiutaleita, jauhoja, perunajauhoa, sokeria, teetä, kaakaojauhetta, mausteita... Joskus luomuvaihtoehto oli nopeammin kulutettavaa: vihanneksia, hedelmiä tai maitotuotteita. Kuukausibudjetissa tällainen luomun suosiminen ei tuntunut rasitteelta. Tulojen noustua luomutuotteiden määrä ostoksissamme on lisääntynyt.

Luomu ei kuitenkaan ole aina meidän valintamme. Esimerkiksi espanjalainen luomuporkkana jää kyllä kauppaan, kun vierellä on kotimaista ”tavallista” porkkanaa. Joskus myös luomutuotteen hinta on hilattu liian korkeaksi. Esimerkiksi maitoa lapset juovat ruokajuomana niin paljon, että viikkotasolla hintaero olisi jo merkittävä. Lisäksi nirsompi lapsi väittää, että luomumaito maistuu ”liian erilaiselle”.

Ketä disainerii?

Vaatekaappini sisällön määrän lisäksi olen pohtinut sen laatua. Ensimmäiset kaksi Project 333 -kierrosta olen toteuttanut käytännössä ilman shoppailua. Pari vaatetta hankin second handina juuri ennen ensimmäisen kierroksen alkua, mutta muuten olen tehnyt löytöjä omista kaapeistani. Hassua sinänsä: aiemmin luulin, ettei minulla ole mitään päälle pantavaa!

Kevätkvartaalin aikana poistin yhden huonosti päälleni istuneen paidan ja ostin toisen tilalle, kun sopiva sattui kierrätysmyymälässä vastaan tulemaan. Mary Jane -tyyppiset nahkakenkäni kävelin keväällä puhki (oikeasti, pohjaan tuli reikä!), ja ostin tilalle saman merkin nahkaiset ballerinat. Jos edelliset kengät kestivät aktiivikäytössä viisi vuotta, on laadun oltava hyvä.

Kesäpuvustossani on nyt 32 vaatetta. Niistä kuusi olen ostanut tai saanut käytettynä. En ole mikään kirpputorien koluaja, joten tuokin määrä yllättää. Käytöstä poistamiani vaatteita laitan kyllä usein eteenpäin erilaisten vaatekeräysten kautta, eli siihen suuntaan tuen enemmänkin second hand -kulttuuria.

Ylivoimaisesti eniten kesäpuvustossani on H&M-vaatteita. Lähes kaikki paitani ovat näköjään sieltä, mikä nostaa Henkkis-vaatteiden määrän yhdeksään. Kaksi tai kolme vaatetta kultakin on KappAhlista, Indiskasta, Espritiltä, Marimekolta ja Columbialta. Yksittäisiä merkkejä tai ”merkittömiä” vaatteita on neljä.

Pientä ylpeyttä tunnen siitä, että kakkoseksi vaatemerkeittäin listattaessa nousen minä itse: itse neulomiani tai virkkaamiani vaatteita kesälistalla on peräti seitsemän! Suomen kesä on tunnetusti sen verran lyhyt ja vähäluminen, että pari neuletakkia on syytä olla listalla, mutta olen minä oikeasti kesäisiäkin vaatekappaleita saanut joskus aikaiseksi.

En aio vaihtaa vaatteitani uusiin vain siksi, että hankkimani vaatteet eivät ehkä ole eettisesti ja laadultaan sitä, mitä nyt ostaisin. Aion kuitenkin pitää tämän listan mielessäni sitten, kun vaatteeni eivät enää sovi päälleni tai tyyliini tai kun pohdin, millaisia täydennyksiä tarvitsen syksyn valikoimaa kasatessani. Enemmän kotimaista, enemmän eettistä, enemmän kestävää – ehkä enemmän second handia?

Se toimii!

Tulin tuossa eräänä kesälomailtana tyhjentäneeksi lasten sipsipussin. Aamulla suolan määrä kostautui: suuta kuivasi ja pussit silmien alla kutittelivat polvia. Pesaisin hampaat, join ison lasillisen vettä ja leikkasin kurkusta pari siivua. Palasin sänkyyn ja laitoin kurkkusiivut silmilleni.

Oikein tunsin, kuinka nesteet alkoivat liikkua silmien ympärillä! Varsinkin toisessa silmässä kihelmöinti kävi melkein epämiellyttäväksi, joten en tainnut kestää tätä hoitoa kuin viitisen minuuttia. Lopuksi söin kurkut ja hieroin niistä irronneen viileän kosteuden silmänympärysiholle ennen kuin nousin sängystä. Uudella yrityksellä kylppärin peilistä katsoi ihan eri näköinen tyyppi.

Kodin tekstiilejä

Vaatekaappien jälkeen onkin hyvä tarkastella liinavaatekaappien sisältöä. Joulu-, pääsiäis-, kesä- ja talviverhojen vaihtelu ei ole koskaan kuulunut tyyliini, joten isoja karsintoja ei tällä osastolla tarvitse tehdä. Kodin tekstiilejä kertyy kuitenkin kaappeihin helposti enemmän kuin niitä todellisuudessa kuluu.

Olen todennut hyväksi lakanoiden määräksi kahdet per perheenjäsen: yhdet käytössä, yhdet vuoroaan odottamassa kaapissa. Usein petaan suoraan pesusta samat lakanat takaisin sänkyihin. Kun vaihteluvaraa ei ole paljon, meillä nukutaan ajoittain lakanat ihan kirjaimellisesti puhki. Reikien ilmaantuessa tiedän, että on aika ostaa uudet.

Meillä käy yövieraita varsin harvoin, joten tarvetta erillisille vieraslakanoille en näe, omat lakanamme käyvät tarvittaessa yökyläilijöillekin. Lasten lakanat ovat heidän vaatekaapeissaan, parivuoteen lakanat lipaston laatikossa. Yksien vaihtolakanasettien säilytys ei vaadi paljon tilaa.

Lapset nukkuvat parvisängyissä, eli tarvetta päiväpeitoille ei ole. Parivuoteen päiväpeittona palvelee intianpuuvillainen peite – silloin, kun sen joku muistaa, ehtii ja jaksaa levittää. Yleensä se on myttynä jalkopäässä.

Kylpy- ja käsipyyhkeitä en muista ostaneeni itse juuri koskaan. Niitä on saatu lahjoina milloin mistäkin. Lipaston pyyhelaatikko on täynnä. Käytännössä kuitenkin samat pyyhkeet pyörivät käytössä jatkuvasti: usein pyyhe napataan uuteen käyttöön suoraan narulta tai kuivausrummusta.

Muutama käsipyyhe on pinottuna niin pikkuvessan kuin kylppärinkin hyllyille, jotta ne on helppo vaihtaa vaikka lennosta. Samoin kylpyhuoneessa on pinossa pari kylpypyyhettä nopeita vaihtoja varten. Urheilevilla perheenjäsenillä on usein käytössä pari kylpypyyhettä kerrallaan, toinen treenikassissa tai kuivumassa, toinen kylppärin naulakossa. Itselleni riittää yksi pyyhe aktiivikäytössä ja toinen varalla.

Voisin siis vähentää meiltä lähes laatikollisen pyyhkeitä ilman ongelmia. En kuitenkaan ole karsinut pyyhkeitä, vaan olen ajatellut, että aika hoitaa homman. Olemme saaneet lahjoiksi kiusallisen laadukkaita pyyhkeitä, ja luonnollinen poistuma on kovin hidasta. En kuitenkaan pidä ajatuksesta, että luopuisin käyttökelpoisesta tavarasta siksi, että sille ei juuri nyt ole käyttöä, kun tiedän tarpeen kuitenkin tulevan lähitulevaisuudessa. "Voithan sitten ostaa uuden" ei tunnun ekologiselta kannalta kestävältä ajatusmallilta. Yksi lipaston laatikko ei meidän säilytysongelmiamme ratkaise suuntaan tai toiseen.

Tuoksua sittenkin?

En minäkään ole kosmetiikan karsimisestani huolimatta immuuni houkutuksille. Pari kuukautta olen harkinnut ostavani jonkun luonnonkosmetiikkamerkin hajuveden. Minä, joka en ole käyttänyt hajuvesiä yli kymmeneen vuoteen! Minä, joka saan päänsärkyä ja hengenahdistusta kävellessäni tavaratalon kosmetiikkaosaston läpi! Minä, joka haluan pitää kosmetiikka hyllyni ja -pussukkani mahdollisimman kevyesti varusteltuna!

Mutta joskus sitä vaan haluaa jotain kaunista turhuutta. Kun mieliteko on kuitenkin kestänyt jo näinkin pitkään, kävin nuuskuttelemassa Acorellen parfyymeja. Yhtä niistä suihkautin kokeeksi ranteisiini. Päivän mittaan tuoksu osui nenääni, mutta ei tuntunut häiritsevältä. Saattaapa siis olla, että lähiaikoina käyn ostamssa hajuveden. Puolisoni taitaa lentää hämmästykestä takapuolelleen.

Rönttävaatteita

Project 333:n sääntöjen mukaan kauden vaatteisiin ei lasketa mukaan vaatteita, joita käytetään vain kotosalla tai urheillessa. Itse en juurikaan urheilua harrasta, mutta lasken tähän kategoriaan palstalla käyttämäni vaattteet.

Tänä kesänä tähän ”ei lasketa”-ryhmään minulla kuuluu parikymmentä vaatekappaletta. Alunperin käyttövaatelistalta tipautin tänne pellavasortsit, kulahtaneen trikoomekon sekä yhden venähtäneen neuletakin. Kaksi jälkimmäistä taitavat poistua kesän jälkeen kokonaan, mutta nyt ne ovat juuri sopivia kiskaistavaksi päälle, kun hiippailen aamuhämärissä pihalle juomaan saavillisen teetä.

Palstahommiin olen hankkinut puutarhahaalarit, jotka ovat enstex-tyyppistä kangasta. Kesähelteillä palstailen kuitenkin edellä mainituissa sortseissa tai ainakin kuusi vuotta vanhassa kulahtaneessa pellavahameessa, joita minulla on kaksi.

Kotihengailuun tai viileämmillä ilmoilla palstalla käytettäväksi minulla on kolme pitkähihaista t-paitaa. Niillä kaikilla on ikää kymmenisen vuotta ja ne ovat aiemmin olleet aktiivikäytössä, eli pesua ja pitoa on jokaisella takana kohtuullisen paljon, mutta kunto on edelleen erinomainen. Kaksi on Marimekkoa ja yksi Nansoa. Enää ne eivät kuitenkaan tyyliltään ole ihan sitä, mitä käyttövaatteiltani haluan. Aion kuitenkin pitää mielessäni hyvät kokemukset näistä merkeistä, kun syksymmällä tarvitsen pitkähihaisia trikoopaitoja käyttövaatteiksi.

Hengailuvaatteitani täydentää kahdet collegehousut ja huppari sekä plyysioloasu (housut ja huppari). Käytännossä yhdet housut ja toisen hupparin voisi karsia, mutta odottelen luonnollista poistumaa.

Ulkona hengailuun minulla on kahdet housut – oli pakko ostaa kahdet samanlaiset, kun pitkän etsimisen jälkeen viitisen vuotta sitten löysin persjalkaiselle ja persevälle istuvan mallin. Epämuodollisen takkitarpeen tyydyttää 10 vuotta vanha R-Collectionin anorakkitakki.

Käytän yöpukuja oikeastaan vain iltaisin suihkun ja sängyn välissä. Kesäksi minulla on kaksi lyhytlahkeista pyjamaa sekä pitsihepene. Varsin passeli määrä. Kylmemmille vuodenajoille minulla on vain yksi pyjama, toinen täytynee hankkia lisäksi. Aamu- tai kylpytakista olen haaveillut, mutta sen tehtävään kelpaavat myös hupparit ja parhaat päivänsä nähneet neuletakit.

Oikeastaan tähän kategoriaan voisi lisätä myös hihattomat topit, joita käytän sellaisenaan vain kotioloissa, mutta jotka toimivat myös aluspaitoina muiden paitojen ja neuleiden alla. Suosikkejani ovat peruspuuvillaiset topit, joissa on vähän leveämmät olkaimet. Näitä minulla on neljä valkoista , kolme ruskeaa tai beigeä ja kaksi mustaa. Osa on jo vähän kulahtaneempia, joten kesän aikana näistä karsiutunee kaksi tai kolme.

Ekommat menkat

Aikoinaan käytin lapsillani kestovaippoja, ja sitä kautta tutustuin tarkemmin myös kuukautissuojien kestäviin ja pestäviin vaihtoehtoihin. Muutamia merkkejä läpi kokeiltuani olen saanut nyt kootuksi itselleni toimivan setin.

Ykkösvahtoehtoni on kuukuppi. Omani on suomalainen Lunette. Parin harjoittelukerran jälkeen kupittelu alkoi sujua kuin itsestään, eikä ole mielestäni sen sotkuisempaa kuin tamponienkaan käyttö. Päinvastoin, vessassa ei tarvitse erillistä roskista, kun roskia ei yksinkertaisesti synny. Kädethän pitää joka tapauksessa pestä aina vessassa asioinnin jälkeen.

Niagarapäivien ja etenkin -öiden varalta minulla on myös kestositeitä. Näistä olen hyviksi havainnut muutaman hutiostoksen jälkeen Kestovaippakaupan omat siteet kuivaliinapinnalla. Ostin pari vuotta sitten säästösetin, jossa on kolme S-kokoista, 3 M-kokoista ja kaksi L-kokoista sidettä. Tämä määrä riittää minulle kuukupin kanssa yksiin kuukautisiin, ja siteet ovat tosiaan kestäneet pari vuotta aivan uudenveroisina pesusta toiseen, vaikka joku on joskus saattanut eksyä kuivausrumpuunkin.

Kieltämättä tuntuu paljolta laittaa kertainvestointina reilu 80 euroa kuukautistarvikkeisiin. Toisaalta yli kahteen vuoteen en ole joutunut ostamaan lisää kuukautissuojia, ja uskoisin nykyisten palvelevan vielä toiset pari vuotta ilman ongelmia.

Bonuksena minulta loppuivat kestosuojiin siirryttyäni täysin hiivatulehdukset, jonka sain aikaisemmin lähes kerran kuussa. Jo tämä yksinään riittäisi minulle syyksi käyttää kestosuojia.

Lähivuosina tulee ajankohtaiseksi opastaa myös lapseni kuukautissuojien pariin. Aion kertoa hänelle niin näistä itselleni parhaista kestovaihtoehdoista kuin myös kertakäyttöisistä tuotteista. Ymmärrän hyvin, että murrosiän myllerryksissä kuukautissuojien pesu ja huoltaminen voi tuntua liian haasteelliselta, eikä ekoilu saa mielestäni olla tärkeämpi arvo kuin lapsen itsemääräämisoikeus näinkin henkilökohtaisessa asiassa.

Ekokikkoja puutarhatuholaisia vastaan

Aiemmin kerroin jo kokeilustani tuhota rikkakasveja etikalla. Käytössäni on myös muutamia muita ekologisia puutarhanhoitoniksejä.

Joka kesä Pohjantähti-ruusuuni pesiytyy kirvoja. Minulla on ihan tavallisessa sumutuspullossa laimennettua mäntysuopaliuosta. Kun huomaan kirvoja, ruiskuttelen sillä ruusua muutaman päivän ajan aamuin illoin. On tärkeää saada liuosta myös oksien alapuolelle. Eli pään yläpuolelle ruiskutellessaan saa bonuksena nostalgisen matonpesu-parfyymin.

Tuota Pohjantähteäni muuten lannoitan myös jostain nappaamallani ekoniksillä: kaivan joka kevät sen juurelle pienen kuopan, jonne hautaan pari banaaninkuorta. Viidessä vuodessa ruusu on kasvanut komeaksi, pisimmät oksat huitelevat jo liki viidessä metrissä.

Tomaatit pitävät hyvin kalkitusta maasta. Kerään keväisin keittiössä kananmunankuoret tyhjään jugurttiämpäriin, ja tomaatinistutusaikaan sekoitan kuorimurskan ruukkujen pohjamultaan. Näppärää, ilmaista ja ekologista.

Pihallamme esiintyy tolkuttomasti peltoetanoita. Lehtokotiloitakin on jonkin verran sekä pihalla että viljelypalstallamme, mutta ei (vielä) riesaksi asti. Ensisijainen aseeni etanoita vastaan on manuaalinen nyppiminen. Tyhjän jugurttiämpärin pohjalle lorautan vähän etikkaa ja laimennan sitä hieman vedellä, ja sitten käyn istutusalueiden kimppuun. Etikkaveteen tiputetut etanat kuolevat nopeasti. Lopuksi valutan veden pois ämpäristä (hiekka-alueelle, ettei etikka polta nurmea tai istutuksia!) ja kopsautan etananraadot roskikseen. Kuulemma taloyhtiön biojätesäiliöönkin voisi etanoita haudata, mutta pelaan tässä varman päälle – en halua, että lajitoverit tulevat laumoittain syömään edesmenneitä.

Jos ja yleensä kun tämä yksittäisten limanuljaskojen nyppiminen ei kuitenkaan riitä, turvaudun Ferramol-etanasyöttiin. Ainakin kuvittelen sen pitävän populaatiota jonkin verran kurissa. Ferramolin ripottelun lisäksi teen kuitenkin jokailtaisen kierroksen pihalla etikkaämpärin kanssa. Toivoisin myös siilien löytävän tiensä pihallemme etanoilla herkuttelemaan.

Pieni mansikkamaani on kasvilavassa terassin kupeessa. Etanoiden lisäksi sinne yrittää pesiytyä joka kevät muurahaisyhdyskunta. Yritin aikani häätää murkkuja kanelilla ja cayene-pippurilla, mutta murkut palasivat aina sateen huuhdottua mausteet pois. Parina kesänä olen nyt kokeillut aspartaamia: pullollinen keinomakeutettua mehuketta riittää koko kesäksi. Sinänsä muurahaisia saa kyllä pihassamme olla, koska alueellamme esiintyy runsaasti kyitä. Mansikkamaahani en niiden kuitenkaan halua pesäänsä tekevän.

Viheliäisimpiä pihalla esiintyvistä ötököistä taitavat kuitenkin olla ampiaiset. Koska olen allerginen hyönteisten pistoille, pelkään ampiaisia ihan tosissani. Melkein joka kesä ne pirulaiset yrittävät rakentaa pesänsä jonnekin terassimme läheisyyteen: katonraja ja pihavälineiden säilytysarkku ovat olleet suosituimpia paikkoja. Pesät tuhoamme heti ne havaittuamme ja tässä ei mitään hörhökeinoja edes mietitä, vaan tartumme reippaasti Raid-tölkkiin.

Viime vuonna punaiset viinimarjat ja vadelmat katosivat pensaista ennen kuin ehdin niitä keräämään. Syytin mustarastaita ja muita lintuja. Keräsin talven aikana käytöstä poistettuja cd-levyjä pelättitarpeiksi. Keväällä lapsen kanssa pihaa rapsutellessani hän kysyi: ”Saanko mä tänäkin kesänä syödä kaikki punaiset marjat?” Eipä taida cd-levyt karkoittaa tällaista tuholaista!

Aion neuvotella marjanpopsijan kanssa kesätyösopimuksen – isoa pakastimeen kerättyä rasiaa kohti lapsi saa kohtuullisen rahallisen korvauksen lisäksi syödä pienen kipollisen marjoja. Toinen lapsi lupasi huolehtia taas nurmikonleikkuusta. Viime kesänä palkaksi leikkuukerrasta kelpasi jääkiekkokeräilykorttipakka, tänä vuonna korttipakan hinta kylmänä käteisenä.

Kynnet kauniiksi

Vasta aikuisena kynsien pureskelun lopettaneena minulle on tärkeää, että kynteni näyttävät hyviltä. Varsinkaan kesällä en kuitenkaan usein jaksa lakata kynsiä, koska lakka kärsii nopeasti pihalla ja palstalla puuhatessa: monestikaan en ehdi miettiä puutarhahanskojen laittamista, kun ihan ohimennen alan puuhata jotain pientä. Kynnenkiillotusviilalla saa kesälläkin kynnet siistin näköisiksi.

Kesällä ”kuuluu” kuitenkin mielestäni olla lakatut varpaankynnet. Myös juhliin tykkään laittaa kynsiin lakkaa. Myös toinen lapseni haluaa välillä kynsiään lakattavan. Minulla onkin puolisen tusinaa eri väristä kynsilakkaa, lähinnä Lumenen Natural Codea ja Mavalaa. Näitä myydään sen verran pienissä pulloissa, että ehdin käyttää ne lähes loppuun ennen niiden kuivahtamista. Esimerkiksi Benecosin vähän ekommat kynsilakat ovat tuplasti isommissa pulloissa, jotka ovat minun käyttööni ihan liian suuria. Kynsilakanpoistoaineeni on Lumenen asetoniton Gloss & Care.

Kynsien hoidossa luottovälineet mainitun kiillotusviilan lisäksi ovat Fiskarsin kynsisakset ja lasiviila. Puutarhahommien jälkeen tarvitaan tietenkin kynsiharjaa, kun ne hanskat eivät aina muistu mieleen.

P333 – havaintoja alkumatkasta

Jo ensimmäistä P333-kautta aloittaessani minusta tuntui, että listalleni tuli liikaa vaatteita. Jokunen vaate listalta jäikin käyttämättä. Osa oli liian kesäisiä, osa liian talvisia. Säiltään toisenlaisena keväänä olisivat pukeutumistarpeetkin voineet olla erilaisia, joten lista oli kuitenkin kokoinaisuutena hyvä.

Haluan myös pestä vaatteet värien mukaan lajiteltuina täysinä koneellisina. Vaikka muun perheen vaatteet konetta omieni lisäksi täyttävätkin, on omassa kaapissani syytä olla sen verran valinnan varaa, etteivät kaikki vaatteet ole yhtä aikaa pesua odottamassa. Ainakaan vielä ei ole tullut kertaakaan sellaista tilannetta, etteikö kaapista olisi jotain päälle pantavaa löytynyt.

Huomasin heti kevätkauden aikana, että ruokaa laittaessani laitoin joka päivä essun tai vaihdoin rönttäpaidan, eli niitä “hyviä vaatteita” tuli suojeltua enemmän kuin aikaisemmin. Olen ollut niin laiska essun käyttäjä, että olen laittanut sen oikeastaan vain leipoessani tai jos tiedän laittavani jotain potentiaalisesti rasva/punajuuri/tomaattiroiskeista ruokaa. Nyt kaksi kivaa esiliinaani pääsevät useammin käyttöön.

Karvat kuriin

Niin luomu en ole, että antaisin kaikkien karvojeni rehottaa valtoimenaan. Niinpä tähän ikuiseen kitkentäurakkaankin on kertynyt oma tarpeistonsa.

Suhteellisen tummia, pitkiä ja runsaita säärikarvojani yritän taltuttaa Acorellen sokerointivahalla. Mikäli edellisestä vahauksesta on kohtuullisen vähän aikaa, mutta karvoja alkaa olla itseäni häiritsevästi, käytän epilaattoria. Talvisin karvat häiritsevät huomattavasti vähemmän kuin kevään ja kesän mekkokeleillä, mistä puolisoni välillä lempeästi huomautteleekin.

Kainaloihinkin olen joskus jotain vahaa kokeillut, mutta tulos ei mielestäni ollut tuskan arvoinen. Niinpä kainalokarvat saavatkin kyytiä pari kertaa viikossa Gilletten höylällä. Jotkut eettisesti valveutuneet boikotoivat Gilletteä. Itse olen kuitenkin aikoinaan vaihtoteräisen höylän siltä merkiltä hankkinut, joten vaihtoteriä tulee ostettua tarkemmin asiaa pohtimatta. En myöskään usko, että kilpailevat merkit olisivat sen eettisempiä.

Erityisiä sheivaukseen tarkoitettuja vaahtoja tai geelejä en käytä, mielestäni saippua ajaa saman asian. Hienhaju tuntuu pinttyvän nopeammin vaatteisiin heti, jos kainalokarvat pääsevät kasvamaan yhtään pidemmiksi. Ehkä tämäkin olisi vain tottumiskysymys, mutta vielä en ole keksinyt tarpeeksi hyvää syytä totuttaa itseäni karvaisiin kainaloihin.

Bikinirajojen karvoitukselle en ole vielä keksinyt muuta hyvää ratkaisua kuin bokserimalliset bikinihousut. Yritän kuitenkin aika ajoin siistiä pahimmin reisille röyhyäviä karvoja vahalla tai epilaattorilla. Tulokset eivät kestä kovin pitkään, mutta eipä onneksi Suomen uimarantakelitkään – pari kuukautta jaksan nysväillä ja hoitaa ärtynyttä ihoa.