Aikoinaan käytin lapsillani
kestovaippoja, ja sitä kautta tutustuin tarkemmin myös
kuukautissuojien kestäviin ja pestäviin vaihtoehtoihin. Muutamia
merkkejä läpi kokeiltuani olen saanut nyt kootuksi itselleni
toimivan setin.
Ykkösvahtoehtoni on kuukuppi. Omani on
suomalainen Lunette. Parin harjoittelukerran jälkeen kupittelu alkoi
sujua kuin itsestään, eikä ole mielestäni sen sotkuisempaa kuin
tamponienkaan käyttö. Päinvastoin, vessassa ei tarvitse erillistä
roskista, kun roskia ei yksinkertaisesti synny. Kädethän pitää
joka tapauksessa pestä aina vessassa asioinnin jälkeen.
Niagarapäivien ja etenkin -öiden
varalta minulla on myös kestositeitä. Näistä olen hyviksi
havainnut muutaman hutiostoksen jälkeen Kestovaippakaupan omat
siteet kuivaliinapinnalla. Ostin pari vuotta sitten säästösetin,
jossa on kolme S-kokoista, 3 M-kokoista ja kaksi L-kokoista sidettä.
Tämä määrä riittää minulle kuukupin kanssa yksiin
kuukautisiin, ja siteet ovat tosiaan kestäneet pari vuotta aivan
uudenveroisina pesusta toiseen, vaikka joku on joskus saattanut eksyä
kuivausrumpuunkin.
Kieltämättä tuntuu paljolta laittaa
kertainvestointina reilu 80 euroa kuukautistarvikkeisiin. Toisaalta
yli kahteen vuoteen en ole joutunut ostamaan lisää kuukautissuojia,
ja uskoisin nykyisten palvelevan vielä toiset pari vuotta ilman
ongelmia.
Bonuksena minulta loppuivat
kestosuojiin siirryttyäni täysin hiivatulehdukset, jonka sain
aikaisemmin lähes kerran kuussa. Jo tämä yksinään riittäisi
minulle syyksi käyttää kestosuojia.
Lähivuosina tulee ajankohtaiseksi opastaa myös lapseni kuukautissuojien pariin. Aion kertoa hänelle niin näistä itselleni parhaista kestovaihtoehdoista kuin myös kertakäyttöisistä tuotteista. Ymmärrän hyvin, että murrosiän myllerryksissä kuukautissuojien pesu ja huoltaminen voi tuntua liian haasteelliselta, eikä ekoilu saa mielestäni olla tärkeämpi arvo kuin lapsen itsemääräämisoikeus näinkin henkilökohtaisessa asiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti