Vaikka pyrimme puhtaisiin ja
perusterveellisiin ruokavalintoihin, niin emme suinkaan ole tiukkoja
puristeja. Kerran, pari kuussa käymme paikallisessa pitseriassa tai
hampurilaisravintolassa. Vastapainoksi käymme yhtä usein myös
”oikeissa ravintoloissa”, kuten lapset sanovat. Ulkona syöminen
on koko perheen yhteinen harrastus ja nautinto. Aina siihen ei ole
ollut varaa, joten osaamme kyllä arvostaa tätä pientä
ylellisyyttä.
Kotonakin kaapista löytyy välillä
epämääräistä huttua. Lapset haluavat toisinaan maustettuja
jugurtteja tai vanukkaita. Perheen molemmat aikuiset ja toinen lapsi tykkäävät leipomisesta, joten meillä myös leivotaan usein: juustokakkuja, muffinsseja, keksejä... Leipää leivoin jossain vaiheessa usein itse, mutta tällä hetkellä ostamme leivät joko lähileipomosta tai vähän kauemmasta leipomosta. Leipäsnobeiluun kyllästyneet lapset välillä toivovat "ihan tavallista leipää" eli ruispaloja ja paahtoleipää.
Oma paheeni on CocaCola, nimenomaan se
aito ja alkuperäinen. Muut merkit eivät vaan maistu samalta. Kun
muulla perheellä on karkkipäivä, minulla on puoli litraa kokista.
Toisinaan nappaan pullon myös työreissujen evääksi ja poden
huonoa omatuntoa.
Karkinsyönnistä olen lakkoillut tällä
erää puolisen vuotta. Välillä poden kestämätöntä
karkintuskaa, mieli tekee milloin salmiakkia, milloin suklaata tai
jotain tiettyä hedelmäkarkkia. Toistaiseksi olen selättänyt nämä
tuskanhetket ja mietinkin, josko luopuisin karkista kokonaan. Ehkä
kuitenkin jätän viikon mittaisen herkutteluoption joulun aikaan –
suklaa ja vihreät kuulat nyt vain kuuluvat traditioihini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti