Ketä disainerii?

Vaatekaappini sisällön määrän lisäksi olen pohtinut sen laatua. Ensimmäiset kaksi Project 333 -kierrosta olen toteuttanut käytännössä ilman shoppailua. Pari vaatetta hankin second handina juuri ennen ensimmäisen kierroksen alkua, mutta muuten olen tehnyt löytöjä omista kaapeistani. Hassua sinänsä: aiemmin luulin, ettei minulla ole mitään päälle pantavaa!

Kevätkvartaalin aikana poistin yhden huonosti päälleni istuneen paidan ja ostin toisen tilalle, kun sopiva sattui kierrätysmyymälässä vastaan tulemaan. Mary Jane -tyyppiset nahkakenkäni kävelin keväällä puhki (oikeasti, pohjaan tuli reikä!), ja ostin tilalle saman merkin nahkaiset ballerinat. Jos edelliset kengät kestivät aktiivikäytössä viisi vuotta, on laadun oltava hyvä.

Kesäpuvustossani on nyt 32 vaatetta. Niistä kuusi olen ostanut tai saanut käytettynä. En ole mikään kirpputorien koluaja, joten tuokin määrä yllättää. Käytöstä poistamiani vaatteita laitan kyllä usein eteenpäin erilaisten vaatekeräysten kautta, eli siihen suuntaan tuen enemmänkin second hand -kulttuuria.

Ylivoimaisesti eniten kesäpuvustossani on H&M-vaatteita. Lähes kaikki paitani ovat näköjään sieltä, mikä nostaa Henkkis-vaatteiden määrän yhdeksään. Kaksi tai kolme vaatetta kultakin on KappAhlista, Indiskasta, Espritiltä, Marimekolta ja Columbialta. Yksittäisiä merkkejä tai ”merkittömiä” vaatteita on neljä.

Pientä ylpeyttä tunnen siitä, että kakkoseksi vaatemerkeittäin listattaessa nousen minä itse: itse neulomiani tai virkkaamiani vaatteita kesälistalla on peräti seitsemän! Suomen kesä on tunnetusti sen verran lyhyt ja vähäluminen, että pari neuletakkia on syytä olla listalla, mutta olen minä oikeasti kesäisiäkin vaatekappaleita saanut joskus aikaiseksi.

En aio vaihtaa vaatteitani uusiin vain siksi, että hankkimani vaatteet eivät ehkä ole eettisesti ja laadultaan sitä, mitä nyt ostaisin. Aion kuitenkin pitää tämän listan mielessäni sitten, kun vaatteeni eivät enää sovi päälleni tai tyyliini tai kun pohdin, millaisia täydennyksiä tarvitsen syksyn valikoimaa kasatessani. Enemmän kotimaista, enemmän eettistä, enemmän kestävää – ehkä enemmän second handia?