Ekokikkoja puutarhatuholaisia vastaan

Aiemmin kerroin jo kokeilustani tuhota rikkakasveja etikalla. Käytössäni on myös muutamia muita ekologisia puutarhanhoitoniksejä.

Joka kesä Pohjantähti-ruusuuni pesiytyy kirvoja. Minulla on ihan tavallisessa sumutuspullossa laimennettua mäntysuopaliuosta. Kun huomaan kirvoja, ruiskuttelen sillä ruusua muutaman päivän ajan aamuin illoin. On tärkeää saada liuosta myös oksien alapuolelle. Eli pään yläpuolelle ruiskutellessaan saa bonuksena nostalgisen matonpesu-parfyymin.

Tuota Pohjantähteäni muuten lannoitan myös jostain nappaamallani ekoniksillä: kaivan joka kevät sen juurelle pienen kuopan, jonne hautaan pari banaaninkuorta. Viidessä vuodessa ruusu on kasvanut komeaksi, pisimmät oksat huitelevat jo liki viidessä metrissä.

Tomaatit pitävät hyvin kalkitusta maasta. Kerään keväisin keittiössä kananmunankuoret tyhjään jugurttiämpäriin, ja tomaatinistutusaikaan sekoitan kuorimurskan ruukkujen pohjamultaan. Näppärää, ilmaista ja ekologista.

Pihallamme esiintyy tolkuttomasti peltoetanoita. Lehtokotiloitakin on jonkin verran sekä pihalla että viljelypalstallamme, mutta ei (vielä) riesaksi asti. Ensisijainen aseeni etanoita vastaan on manuaalinen nyppiminen. Tyhjän jugurttiämpärin pohjalle lorautan vähän etikkaa ja laimennan sitä hieman vedellä, ja sitten käyn istutusalueiden kimppuun. Etikkaveteen tiputetut etanat kuolevat nopeasti. Lopuksi valutan veden pois ämpäristä (hiekka-alueelle, ettei etikka polta nurmea tai istutuksia!) ja kopsautan etananraadot roskikseen. Kuulemma taloyhtiön biojätesäiliöönkin voisi etanoita haudata, mutta pelaan tässä varman päälle – en halua, että lajitoverit tulevat laumoittain syömään edesmenneitä.

Jos ja yleensä kun tämä yksittäisten limanuljaskojen nyppiminen ei kuitenkaan riitä, turvaudun Ferramol-etanasyöttiin. Ainakin kuvittelen sen pitävän populaatiota jonkin verran kurissa. Ferramolin ripottelun lisäksi teen kuitenkin jokailtaisen kierroksen pihalla etikkaämpärin kanssa. Toivoisin myös siilien löytävän tiensä pihallemme etanoilla herkuttelemaan.

Pieni mansikkamaani on kasvilavassa terassin kupeessa. Etanoiden lisäksi sinne yrittää pesiytyä joka kevät muurahaisyhdyskunta. Yritin aikani häätää murkkuja kanelilla ja cayene-pippurilla, mutta murkut palasivat aina sateen huuhdottua mausteet pois. Parina kesänä olen nyt kokeillut aspartaamia: pullollinen keinomakeutettua mehuketta riittää koko kesäksi. Sinänsä muurahaisia saa kyllä pihassamme olla, koska alueellamme esiintyy runsaasti kyitä. Mansikkamaahani en niiden kuitenkaan halua pesäänsä tekevän.

Viheliäisimpiä pihalla esiintyvistä ötököistä taitavat kuitenkin olla ampiaiset. Koska olen allerginen hyönteisten pistoille, pelkään ampiaisia ihan tosissani. Melkein joka kesä ne pirulaiset yrittävät rakentaa pesänsä jonnekin terassimme läheisyyteen: katonraja ja pihavälineiden säilytysarkku ovat olleet suosituimpia paikkoja. Pesät tuhoamme heti ne havaittuamme ja tässä ei mitään hörhökeinoja edes mietitä, vaan tartumme reippaasti Raid-tölkkiin.

Viime vuonna punaiset viinimarjat ja vadelmat katosivat pensaista ennen kuin ehdin niitä keräämään. Syytin mustarastaita ja muita lintuja. Keräsin talven aikana käytöstä poistettuja cd-levyjä pelättitarpeiksi. Keväällä lapsen kanssa pihaa rapsutellessani hän kysyi: ”Saanko mä tänäkin kesänä syödä kaikki punaiset marjat?” Eipä taida cd-levyt karkoittaa tällaista tuholaista!

Aion neuvotella marjanpopsijan kanssa kesätyösopimuksen – isoa pakastimeen kerättyä rasiaa kohti lapsi saa kohtuullisen rahallisen korvauksen lisäksi syödä pienen kipollisen marjoja. Toinen lapsi lupasi huolehtia taas nurmikonleikkuusta. Viime kesänä palkaksi leikkuukerrasta kelpasi jääkiekkokeräilykorttipakka, tänä vuonna korttipakan hinta kylmänä käteisenä.