Kengänpohjat päivässä

"Kato nyt, missä sun lapsi on!", henkäisi aikoinaan naapuri leikkipaikalla. Vilkaisin selkäni taa ja näin lähes kaksivuotiaan lapseni kiipeilytelineessä. Huomattuaan, että äiti katsoo, lapsi aikoi vilkuttaa innoissaan. Jouduin muistuttamaan, että ei kannata vilkuttaa kahdella kädellä yhtä aikaa, kun putoamismatka on enemmän kuin lapsen oma pituus.

Tämä lapsi oppi kiipeämään sohvalle ennen kuin seisoi ilman tukea. Muutaman kerran jälkeen hän myös oppi, että sohvalta kannattaa tulla alas mieluummin peffa kuin pää edellä. Ja tämä on lapsistani se vähemmän liikunnallinen.

Se liikunnallisempi sen sijaan sai viisvuotistarkastuksessa neuvolasta papereihinsa huomautuksen, että lapsi ei osaa kunnolla heittää palloa. No ei kai, kun heti pystyyn noustuaan lapsi otti mailan (lattiaharjan, kenkälusikan, paistinlastan, kepin) käteensä ja läimi palloja sillä. Neuvolassa haluttiin vain tietää, osaako lapsi heittää palloa - mailapelit juosten, luistellen ja rullaluistellen eivät ole merkille pantavia taitoja.

Molemmat lapset ovat heti kävelytaidon opittuaan saaneet seikkailla metsissä ja pelloilla. Kivien ja puiden osalta olen sanonut, että kiivetä saa niin korkealle kuin itse pääsee, kunhan selviytyy myös ehjänä alas. Putoaminen on "kielletty", eli järki pitää touhussa olla. Ainakin oma jälkikasvu on nämä ohjeet aika hyvin jo pienestä pitäen omaksunut, laastarilla ollaan saatu kaikki kolhut paikattua.

Olen usein kuullut samanlaisia kommentteja lasteni kiipeilystä ja muusta liikkumisesta kuin Katja Lahti, mutta jättänyt ne omaan arvoonsa. Uskon, että kun lapset saavat touhuissaan pieniä kolhuja, he oppivat hiljalleen omat rajansa, ja suuremmilta tapaturmilta vältytään. Lasten yhteenlaskettu ikä on nyt parikymmentä vuotta, ja toistaiseksi tämä teoria on pitänyt kutinsa.

Äitini neuvoi aikoinaan, että terve lapsi nuolee kengänpohjat päivässä. Ehdoin tahdoin ei toki ole tarpeen maata suuhun lappaa, mutta jos pihalla nyt vähän sattuu maistelemaan luonnon ihmeitä, en hätäänny. Koiran- ja muiden eläinten kakat sekä sienet olen kuitenkin käskenyt jättää maistamatta, koska ne saattavat olla oikeastikin vaarallisia. Lumen syöntiä en myöskään pääkaupunkiseudulla suosittele, mutta jos sitä nyt on ihan pakko popsia, niin kannattaa valita sitä valkoista laatua. Flunssia, vatsatauteja ja allergioita lapsillamme ei sanottavasti ole tällä menetelmällä ollut.

Yhdestä turvallisuussäännöstä en kuitenkaan tingi senttiäkään: fillarin päälle tai rullaluistimille noustessa pitää olla kypärä päässä. Tämä ei johdu siitä, ettenkö luottaisi lasteni taitoihin, vaan siitä, että liikenteessä he eivät ole yksi. Sitäpaitsi kaikkia muita ruumiinosia lääketiede pystyy pitkälti korvaamaan, mutta varapäitä ei tehdä.

Ensimmäisen maailman ongelmia

Tällä viikolla on ärsyttänyt johto. Tai useampikin johto. Kaikenlaisia ladattavia laitteita on perheeseen kertynyt, ja jokaisella on omat laturinsa ja johtonsa. Perheemme neljästä kännykästä kolme on samaa merkkiä, mutta näistä vain kahteen käy sama laturi. Se kolmas onneksi hoituu erimerkkisen puhelimen laturilla.

Noiden kolmen puhelimen lisäksi meillä on samalta valmistajalta kaksi kameraa ja täppäri. Kaikkien virta tulee erilaisesta lähteestä. Täppärin liitin ei tietenkään voi olla samanlainen kuin yhdessäkään puhelimessa. Tyttären pokkarikamera käyttää sormipattereita, joiden laturilla onnkesi on muukin funktio. Oman kamerani akku pitää ladata omalla laturillaan.

Havahdun laturiongelmaan lähes päivittäin, kun kaivan jollekin laitteelle sopivaa piuhaa latausnurkastamme. Pitää olla tarkkana, että yhdistää oikean piuhan sekä laitteeseen että seinään. Usein on käynyt niin, että seinässä onkin väärä laturi.

Reissuun lähtiessä tarvitsen mukaan kännykän (yhteydenpitoon ja musiikin kuunteluun), täppärin (lehtien ja kirjan lukemiseen) ja kameran (kuvien ottamiseen). Kameran sentään sain ladattua etukäteen, mutta kaksi laturia piti silti varata mukaan. Ulkomaille saattaa lisäksi tarvita vielä adapterin erilaisten sähköpistokkeiden ja jännitteiden takia. Miksi virtaa ei voi tulla joka vehkeeseen samanlaisesta liittimestä?

Kun vatsa vaivaa

Koska tällä viikolla päässäni ei ole liikkunut muuta kuin kuumehöyryjä ja räkää, en nyt kykene kommentoimaan ajankohtaisia aiheita muuten kuin toteamalla, että on niitä ruumiinosia poistettu kohonneen syöpäriskin takia muiltakin kuin Pittin vaimokkeelta.

Sairastuin haavaiseen paksusuolentulehdukseen lukion loppusuoralla. Diagnoosin sain kirjoitusten jälkeisenä syksynä, juuri täytettyäni 19. Se oli kolmas kerta, kun minulla epäiltiin syöpää. Pari vuotta aikaisemmin oli poistettu pari kummallisen näköistä luomea ja samana kesänä munasarjoista löytyi jotain ylimääräistä. Tennispallon kokoinen möykky oli onneksi vain dermoidikysta.

Siksipä tämä viimeisinkin diagnoosi oli alkuun vain helpotus: syön lääkärin määräämät lääkkeet, kyllä tämä tästä. Ihan niin se ei sitten kuitenkaan mennytkään, vaan kymmenen vuotta myöhemmin silloinen lääkärini ehdotti, että leikattaisiin koko paksusuoli pois. Kauaa en suostumista joutunut miettimään, koska sen verran tuskaista oli viimeiset vuodet sairauden kanssa ollut. Kohonnut riski paksusuolensyöpäänkin huolestutti.

Minulle leikattiin niin sanottu J-pussi. Olen pärjännyt sen kanssa jo seitsemän vuotta oikeinkin hyvin. Ihan terveeksi en itseäni kuitenkaan koe. Joudun edelleen miettimään mitä ja milloin syön. En kuitenkaan joudu enää pitämään silmällä lähimpien vessojen sijaintia. En kärsi lamaannuttavista vatsakivuista, en syö kourakaupalla lääkkeitä enkä vuoda verta ulostaessani. Enkä joudu enää pelkäämään paksusuolensyöpää.

Hyvää kansainvälistä IBD-päivää kaikille!

Jos välität, et välitä

Tällä viikolla on puhuttu alkoholin tarjoamisesta alaikäisille. Ensin opettaja-äiti kertoi antaneensa nelivuotiaansa maistaa alkoholia opettaakseen, että se ei maistu lapsille. Sitten poliisi-isä komppasi, että hän on ostanut omille teineilleen alkoholia. Psykologit muistuttavat, että alkoholi ei kuulu lapsille ja että lapsille pitäisi kertoa myös alkoholin huonoista puolista, kuten krapulasta.

Keskustelun aloittanut opettaja ja sitä jatkanut poliisi olisivat mielestäni voineet esiintyä tässä yhteydessä ilman ammattititteleitään, ihan vain äitinä ja isänä. Toki näillä ammateilla saadaan räväkämpiä otsikoita kuin bussikuski-isän tai kaupankassa-äidin lausumista. Mutta loppupeleissä jokainen vanhempi tekee ratkaisut omien lastensa kohdalla ensisijaisesti vanhempana, ei ammattinsa edustajana.

Tuon poliisi-isän kohdalla pitää myös ottaa huomioon se, että välittäessään alaikäisille alkoholia hän on rikkonut lakia.Tulemalla tässä asiassa esiin ammattinsa kautta hän antaa viestin, että lainvalvoja voi valita itse ne lait, joita noudattaa. Kai me muutkin voimme sitten tehdä samalla tavalla? Mutta jos jokainen voi itse päättää, mitkä säännöt ovat tyhmiä ja siksi rikottavissa, niin jossain vaiheessa alamme luisua kohti anarkiaa.

Alkoholin kohdalla ikärajoja on asetettu siksikin, että alkoholin ainoa vaikutus ei ole humalatila. Humalassa harkintakyky heikkenee ja humalainen voi ajautua tilanteisiin, jotka myöhemmin kaduttavat. Etenkin alaikäisen kohdalla seuraukset voivat olla traagiset - pysyviä fyysisiä vammoja, hyväksikäyttöä, merkintöjä rikosrekisteriin, vahingonkorvausvastuita, ei-toivottuja raskauksia. Asioita, joilta toivoisi kaikkien lasten säästyvän.

Alkoholia lapsilleen tarjoavat vanhemmat pitävät turvallisempana vaihtoehtona, että lapset tutustuvat alkoholiin kotona tai edes vanhempien hankkimilla juomilla kotibileissä. Ei kuitenkaan voi olla varmuutta siitä, että lapset tai nuoret joisivat vain niitä juomia, joita vanhemmat tarjoavat. Muitakin hakijoita kun on helposti löydettävissä. Kaikkien vanhempien omat tavat käyttää alkoholia eivät ole samanlaisia, ja alkoholin käyttöön tutustuttaminen voi eri lähtökohdista olla hyvinkin erilaista.

Opettaja-äidin ulostulon inspiroinutta Vanhempainliiton kampanjaa ei liene tarkoitettu ensisijaisesti hänen kaltaisilleen vanhemmille, joiden oma suhtautuminen alkoholiin on terveellä pohjalla. Kampanjoiden tarkoituksena lieneekin provosoida julkista keskustelua, jotta myös toisella tapaa vanhemmuuttaan toteuttavat pysähtyisivät miettimään toimintatapojaan.

Kun puhutaan lapsista ja alkoholista, niputetaan helposti samaan kastiin kaikki taaperoista mopoikäisiin. Eri-ikäisten lasten kasvatus ja opetus on muissakin asioissa erilaista, joten myös alkoholikasvatuksessa on otettava huomioon lapsen ikä ja kehitysvaiheet. Kolumnissaan Saska Saarikoski kirjoitti: "Minusta on paljon parempi, että lapsi maistaa alkoholia isän ja äidin kanssa ruokapöydässä kuin kulauttaa pöydälle unohtuneesta viinipullosta salaa tai vetää pussikaljakännit kaverien kanssa kaupungilla." Vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole näin mustavalkoisia. Alkoholimaistiaiset eskarissa eivät estä kaljoittelua yläkoulussa.

On monia muitakin asioita, jotka ovat aikuisille normaaleja, mutta eivät kuulu lapsille. Autolla ajaminen, vaaleissa äänestäminen ja seksi tulevat ensimmäisinä mieleen. Lapsille voi opettaa liikennesääntöjä päästämättä heitä rattiin. Lapsille voi selittää yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkeyttä antamatta heidän piirtää numeroa äänestyslippuunsa. Lapsille voi antaa sukupuolivalistusta ilman käytännön demonstraatioita. Yhtä hyvin lapsille voi kertoa alkoholista antamatta heidän maistaa sitä.



Itse sain maistaa alkoholia ensimmäisen kerran hieman toisella kymmenellä ollessani: Kreikan-lomalla kastoin kielenkärjen äitini ouzo-lasiin. Muistaakseni maku oli mielestäni hyvä, mutta enempää en saanut. Seuraavaa kertaa sain odottaa rippikoulukesääni saakka, jolloin sain jollain aterialla puoli lasia viiniä. En juonut kaikkea, koska se ei ollut hyvää.

Hyvää ei ollut myöskään se olut, jota join hampaat irvessä kaksi pulloa yhdeksännellä luokalla, olin "ihan hirveen kännissä" ja loppuillan oksensin. Sen jälkeen ei ole olut maistunut. Muuten kyllä alkoholia olen käyttänyt niin perisuomalaisiin perskänneihin kuin Keski-Eurooppalaiseen sivistyneeseenkin tyyliin.

Alaikäisille en ole alkoholia ostanut, vaikka pyyntöjä on tullutkin. Pari kertaa tosin hain siskolleni viinapullon Alkosta, kun hän oli jo 18, vaan ei vielä 21. Sitä samaa tiukkaa viinaa hän olisi saanut ostaa lasi kerrallaan baarista, joten omatuntoni salli tämän välitysrikoksen. Uskoisin, että omatuntoni tulee taipumaan samaan ratkaisuun myös omien lasteni kohdalla joidenkin vuosien kuluttua. Mutta alaikäiselle en omaa pulloa hanki. Sen viiinilirauksen rippikouluiässä saatan tarjota.

Toukokuun aikana tai pari päivää myöhemmin

Haaveilemme puolisalaa omakotitalosta, mieluusti vanhasta puutalosta jossain syrjemmällä. Kuitenkin reaalimaailmassa arvostamme niin hyviä kulkuyhteyksiä, palvelujen läheisyyttä kuin huoltoyhtiön tekemiä lumitöitäkin. Meillä on kuitenkin iloksemme takapiha, jolla saan tyydytettyä kesäisin puutarhahommaviettiäni. Isommat huolto- ja ylläpitotyöt ovat kuitenkin taloyhtiön vastuulla.

Tänään napsahti palkokasvi syvälle sieraimeen, kun vastaanotin tiedotteen tulevasta huoltotyöstä.

"Tulemme öljyämään takapihan puuterassit. Työ tehdään ____________________. Pyydämme siirtämään mahdolliset terassilla olevat tavarat pois terassilta. Huomioikaa myös, että sääolosuhteet saattavat siirtää ilmoitettua aikaa, sillä terassin tulisi olla kuiva vähintään kahden vuorokauden ajan ennen käsittelyä."

Viivalle on käsin kirjoitettu "toukokuun aikana".

Öljyäminen firman piikkiin on ihan ok, vaikka kyllä se meiltä itseltämmekin on joka kevät onnistunut. Kamojen siirtäminen pois työn alta on sekin ok. Aikataulu ei tuolla tarkkuudella sen sijaan ole ollenkaan ok.

Terassimme on samaa kokoluokkaa kuin olohuoneemme. Siellä on kuuden hengen pöytäryhmä, kaasugrillija iso säilytysarkku pihapeleille yms kesäleluille. Tällä hetkellä siell odottaa nurmikolle siirtämistä lisäksi pienempi kahden hengen pöytäryhmä sekä kevytrakenteinen kasvihuone. Niiden tilalle tulee varastosta pari lepotuolia. Meidän pitäisi siis siirtää kaikki tuo tavaramäärä mahdollisesti koko toukokuuksi nurmikolle odottamaan, että öljyäminen mahdollisesti tapahtuu, mikäli ei sada pariin päivään? Nurmikolle, jonka tallomista pitäisi tähän aikaan vuodesta vielä välttää, jotta se lähtisi kunnolla kasvamaan?

Luulenpa, että lauantaiaamuna nostelemme tavarat nurtsille, öljyämme terassin ja sunnuntai-iltana saamme tavarat takaisin terassille. Maanantaiaamuna voinkin pirauttaa lapussa ilmoitetulle yhteyshenkilölle ja kertoa, että voivat ruksia meidän terassimme työlistaltaan yli. Sitten pääsenkin tekemään ensimmäisiä ruukkuistutuksia terassille.