Kengänpohjat päivässä

"Kato nyt, missä sun lapsi on!", henkäisi aikoinaan naapuri leikkipaikalla. Vilkaisin selkäni taa ja näin lähes kaksivuotiaan lapseni kiipeilytelineessä. Huomattuaan, että äiti katsoo, lapsi aikoi vilkuttaa innoissaan. Jouduin muistuttamaan, että ei kannata vilkuttaa kahdella kädellä yhtä aikaa, kun putoamismatka on enemmän kuin lapsen oma pituus.

Tämä lapsi oppi kiipeämään sohvalle ennen kuin seisoi ilman tukea. Muutaman kerran jälkeen hän myös oppi, että sohvalta kannattaa tulla alas mieluummin peffa kuin pää edellä. Ja tämä on lapsistani se vähemmän liikunnallinen.

Se liikunnallisempi sen sijaan sai viisvuotistarkastuksessa neuvolasta papereihinsa huomautuksen, että lapsi ei osaa kunnolla heittää palloa. No ei kai, kun heti pystyyn noustuaan lapsi otti mailan (lattiaharjan, kenkälusikan, paistinlastan, kepin) käteensä ja läimi palloja sillä. Neuvolassa haluttiin vain tietää, osaako lapsi heittää palloa - mailapelit juosten, luistellen ja rullaluistellen eivät ole merkille pantavia taitoja.

Molemmat lapset ovat heti kävelytaidon opittuaan saaneet seikkailla metsissä ja pelloilla. Kivien ja puiden osalta olen sanonut, että kiivetä saa niin korkealle kuin itse pääsee, kunhan selviytyy myös ehjänä alas. Putoaminen on "kielletty", eli järki pitää touhussa olla. Ainakin oma jälkikasvu on nämä ohjeet aika hyvin jo pienestä pitäen omaksunut, laastarilla ollaan saatu kaikki kolhut paikattua.

Olen usein kuullut samanlaisia kommentteja lasteni kiipeilystä ja muusta liikkumisesta kuin Katja Lahti, mutta jättänyt ne omaan arvoonsa. Uskon, että kun lapset saavat touhuissaan pieniä kolhuja, he oppivat hiljalleen omat rajansa, ja suuremmilta tapaturmilta vältytään. Lasten yhteenlaskettu ikä on nyt parikymmentä vuotta, ja toistaiseksi tämä teoria on pitänyt kutinsa.

Äitini neuvoi aikoinaan, että terve lapsi nuolee kengänpohjat päivässä. Ehdoin tahdoin ei toki ole tarpeen maata suuhun lappaa, mutta jos pihalla nyt vähän sattuu maistelemaan luonnon ihmeitä, en hätäänny. Koiran- ja muiden eläinten kakat sekä sienet olen kuitenkin käskenyt jättää maistamatta, koska ne saattavat olla oikeastikin vaarallisia. Lumen syöntiä en myöskään pääkaupunkiseudulla suosittele, mutta jos sitä nyt on ihan pakko popsia, niin kannattaa valita sitä valkoista laatua. Flunssia, vatsatauteja ja allergioita lapsillamme ei sanottavasti ole tällä menetelmällä ollut.

Yhdestä turvallisuussäännöstä en kuitenkaan tingi senttiäkään: fillarin päälle tai rullaluistimille noustessa pitää olla kypärä päässä. Tämä ei johdu siitä, ettenkö luottaisi lasteni taitoihin, vaan siitä, että liikenteessä he eivät ole yksi. Sitäpaitsi kaikkia muita ruumiinosia lääketiede pystyy pitkälti korvaamaan, mutta varapäitä ei tehdä.