Kävimme pienellä lomasella Porvoossa. Vanha kaupunki on kaunis ja mielenkiintoinen. Sieltä löytyi myös useampi hyvä ruoka- ja kahvittelupaikka. Kun säätkin suosivat, tunsimme olevamme melkein ulkomailla kapeilla mukulakivikaduilla japanilaisturisteja väistellessämme.
Kiertelimme pienissä kaupoissa. Joistain liikkeistä piti päästä äkkiä pois, kun tavaraa ja tilpehööriä oli liikaa. Kauniitkaan esineet eivät erotu, kun niitä on liian paljon. Toisaalta mietimme, että monikaan näkemistämme tavaroista ei olisi edukseen meidän kotonamme, koska ympärillä olevat tavarat olisivat vääränlaisia.
Puoliso esimerkiksi ihastui antiikkiliikkeesä kahden hengen sohvaan, jolle sinänsä olisi tarvekin: toisen lapsen huoneesta puuttuu hyvä istuin konsolipelien pelaamiseen. Emme olisi saaneet sitä kuitenkaan kuljetettua kotiin. Minun tyylisilmäni ei myöskään ihan ehkä yhdistäisi antiikkisohvaa Ikean modernilinjaisempiin kalusteisiin, jääkiekkojulisteisiin ja pelipaitoihin. Tämä toki voi olla ihan minun henkilökohtaista rajoittuneisuuttani. Lapsi keikkukoon edelleen jumppapallon päällä pelatessaan. Ostetaan vaikka toinenkin, jos kaveritkin tarvitsevat istuimen.
Itse pysähdyin moneen kertaan suomalaisten käsityöläisten tuotteiden ääreen. Tältä reissulta ei kuitenkaan tarttunut mitään mukaan, koska en pystynyt perustelemaan itselleni mitään tarpeita. Yhden torikojun korvikset olisin lopulta ostanut, mutta myyjä ei ollutkaan toisena päivänämme enää paikalla. Ostan usein matkamuistoiksi juuri korvakoruja: pieninä esineinä ne eivät vie säilytystilaa reissussa tai kotonakaan. En juurikaan käytä muita koruja kuin korviksia ja vihkisormusta. Lisäksi matkamuistokorviksista tulee aina mieleen reissumuistoja, kun aamulla valitsee päivän korut.
Lopulta ostimme lapsille tuliaisiksi Brunbergin nameja peltirasiassa. Muu perhe tuhosi karkit, minä sain tyhjentyneen peltirasian neuletarvikkeilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti