Lääkekaapin perustuotteet

Arkijärjen Jenni haastoi raivaamaan lääkekaapin. Erinomainen muistutus!

Olen aiemmin joutunut syömään paljon kovinakin pidettyjä lääkkeitä perussairauteni hoitamiseksi. En siis missään nimessä ole lääkevastainen, vaan ymmärrän, että oikeassa paikassa otettu lääke on usein pelastus. Pikkuvaivoja pyrin kuitenkin usein hoitamaan ensin vähän pehmeämmin keinoin.

Lääkekaapista löytyy aina särkylääkkeitä – parasetamolia, ibuprofeiinia ja aspiriinia. Lapsetkin ovat jo niin isoja, että voivat ottaa puolikkaan tai kokonaisen tabletin aikuisten särkylääkettä tarvittaessa. Muutama hätävaratabletti minulla on aina myös käsilaukussani kulkevassa pussukassa.

Kärsin nykyään enimmäkseen lihasjännityksestä tai stressistä aiheutuvista päänsäryistä. Nuorempana pahasti vaivanneet migreenit ovat käyneet onneksi raskauksien jälkeen niin harvinaisiksi, että täsmälääkkeet vanhentuivat kaappiin, enkä tullut uusineeksi reseptiä. Minulla on kuitenkin niin pahoja muistoja oksentamiseen saakka menneistä, monta päivää kestäneistä päänsärkykohtauksista, että otan suosiolla lääkettä jo silloin, kun tunnen säryn olevan hiipimässä päälle. Mikäli mahdollista, vetäydyn lääkkeenoton jälkeen pitkäkseni pimeään, hiljaiseen huoneeseen. Mieluusti laitan vielä viileän kääreen otsalle tai lämpöhauteen niskan päälle, riippuen säryn tyypistä. Piikkimatolla pyrin makoilemaan jo ennakoivasti silloin, kun selkälihakset alkavat jumiutua.

Käsilaukun pussukassa on aina myös nenänavausaineita: Weledan Rhinodoron-suihke ja Sniffer-puikko. Tukkoisuuteni johtuu kuivuvista ja karstoittuvista limakalvoista, joten nämä toimivat minulla paremmin kuin lääkesuihkeet. Tehokkaimpana nenänavaajana käytän nenäkannua – poskiontelontulehduksia minulla ei olekaan ollut kannuun tutustumisen jälkeen. Jos flunssa iskee oikein kunnolla päälle eikä kotipihan marjoista keitelty mehu (edes terästettynä) tai lusikallinen hunajaa auta karhistavaan kurkkuun, kaivan lääkekaapista Bafucinia ja Strepsilsiä.

Lisäksi lääkekaapissa pitää aina olla huuliherpesvoidetta. Viruksen olen saanut lapsuudessani, ja rankimpien lääkitysteni aikaan huuleni olivat vähän väliä rakkuloilla. Nykyään herpes puhkeaa enää harvoin, mutta ihan varmasti silloin, kun voide on mennyt vanhaksi puoli vuotta aikaisemmin.

Hyttyset pitävät minua varsinaisena herkkupalana, joten jos eteerisen sitronellaöljyn teho ei riitä karkottamaan öttiäisiä kimpustani, käytän ihan suosiolla äreitä Offeja ja vastaavia. Saan hyttysenpistoista sormenpään kokoisia, kirkkaanpunaisia paukamia. Niiden kutinaa ja suoranaista kipuakin yritän rauhoitella Illodin-suuvedellä tai eteerisellä tea tree -öljyllä. Pahimmissa tapauksissa käytän kyllä kortisonivoidetta, jotta saan nukuttua. Tea tree -öljyä laitan muuten muutaman tipan hoitoaineen sekaan aina, kun lasten koulusta tulee täivaroitus. Onneksi niitä öttiäisiä ei meillä ole vielä koskaan näkynyt!

Myös punkkipihdit, kyypakkaus ja lääkehiiltä meillä on, vaikka niitä ei ole vielä koskaan tarvittukaan. Lääkekaapinraivaushaaste osoitti tarpeellisuutensa juuri näiden tuotteiden kohdalla. Tänä kesänä umpeutuu päiväys kyypakkauksesta, joten uusi on syytä hankkia.

Reseptilääkkeitä meillä ei tällä hetkellä puolison allergialääkkeiden lisäksi olekaan, ja niistä hän saa huolehtia ihan itse. Vanhojen aikojen muistona kaapin perältä löytyy kuitenkin dosetti. Minimalismin nimissä siitä pitäisi luopua, kun uutta käyttöä ei toivottavasti vielä vuosikymmeniin tule. Ehkä sitten seuraavalla raivauskierroksella...

Laastarit, sidetarpeet ja Septidin eivät ole lääkekaapissa, vaan kylpyhuoneessa omassa laatikossaan. Lääkkeitähän ei pitäisi säilyttää kylpyhuoneessa, jossa lämpö ja kosteus saattavat pilata ne. Varsinainen lääkekaappi meillä on myös korkealla ja lukittavissa, joten vielä pari vuotta sitten lapsilla ei ollut sinne omin luvin asiaa. Laastareita piti kuitenkin olla saatavilla myös silloin, kun pikkukoululaiset olivat kotosalla ilman aikuisia. Näköjään laastareitakaan ei ole kovin usein tarvittu, koska varasto koostuu lähinnä supersankareista ja Hello Kittyistä.