Suomessa kierrätetään monipuolisesti ja tehokkaasti. Lähes kaikelle kierrätyskelpoiselle jätteelle löytyy keräyspisteet ainakin suurimmissa asutuskeskuksissa helposti kulkureittien varrelta. Kaatopaikoille joutuvan sekajätteen koostumus onkin asutuskeskuksissa muuttunut niin, että tekstiilijätteen osuus on kasvanut neljästä jopa kuuteentoista prosenttiin.
Tutkijat selittävät tekstiilijätteen osuuden kasvamista myös kertakäyttökulttuurin lisääntymisellä. Muoti kiertää yhä nopeammin ja vaatteita saa kaupasta yhä edullisemmin, joten niistä myös luovutaan yhä helpommin. Kaikkea ei kirpputoreille tai vaatekeräyksiin huolita: jos materiaalit ovat kehnoja, vaate menee käyttökelvottomaan kuntoon nopeasti. Jo pestessä vaatteet saattavat olla ympäristöriski: keinokuiduista irtoaa pesussa mikroskooppisia hiukkasia, jotka kertyvät vesistöön ja sitä kautta ravintoketjuun.
Vaatteita ostetaan meillä tarpeen mukaan, käytettäväksi.
Kaapintäytteenä niitä ei roikoteta, vaan vaatteita on jokaisella
perheenjäsenellä sen verran, että pyykkirumbaa ahkerasti pyörittämällä
jokaiselle on joka päivä puhdasta päälle pantavaa. Myös liinavaatteiden ja muiden kodintekstiilien
määrä pidetään maltillisena, koska säilytystiloja on rajallisesti. Olen
huomannut, että kaksi tai korkeintaan kolme pussilakanasettiä
perheenjäsentä kohden riittää mainiosti myös oksennustautien yli.
Myönnän olevani laiska paikkaaja. Irronneet napit vielä ompelen paikoilleen, mutta vetoketjujen edessä nostan kädet ilmaan. Ratkenneiden saumojen tai palkeenkielien kohdalla mietin tarkkaan korjaamisen mielekkyyttä. Varsinkin lasten vaatteissa hajoaa todennäköisesti seuraava kohta pian paikkaamisen jälkeen.
Vaatteiden materiaaleista sen sijaan olen tarkka. Ostan lähinnä luonnonkuituisia tekstiilejä ihan jo siksi, että ne tuntuvaat mukavammilta. Ne myös usein kestävät käyttöä ja pesua paremman näköisenä. Toki tekokuidulla saadaan parannettua kankaiden ominaisuuksia, kun halutaan esimerkiksi kestävyyttä, joustoa tai vedenpitävyyttä. Pyrin myös ostamaan vaatteita, jotka kestäisivät käyttöä mahdollisimman pitkään. Onneksi lapsenikaan eivät vielä ole kiinnostuneet pintamuodista, vaan syksyllä hankitut paidat ja housut kelpaavat kouluun vielä keväälläkin, mikäli suinkin päälle mahtuvat.
Ehjät ja käyttökelpoiset vaatteet lähtevät meiltä uusille käyttäjille joko lähipiirin, kirpputorin tai vaatekeräyksen kautta. Käyttöikänsä päähän tulleiden vaatteiden kierrätys on asia, jossa minulla olisi tsemppaamisen varaa. Osan säästän käsityöprojekteihin, napit ja nyörit raksin aina talteen jatkokäyttöä varten. Myönnän kuitenkin, että monen tekstiilin osoitteena on roskis. Siis se ihan tavallinen kaatopaikalle päätyvä sekajäte. Tähän on syynä puhtaasti lajittelijan laiskuus.
En jaksa selvitellä, olisiko puhkinukutuilel lakanoille, maalitahraisille paidoille tai nuhjuisille pyyhkeille käyttöä pieneläinsuojissa. Sellaista ei lähialueella ole, joten riepujen toimittaminen vaatisi minulta erikseen suunniteltua ja aikataulutettua reissua. Vaikka siitä varmasti tulisikin hyvä mieli, tuntuu vaivannäkö liian suurelta arjen pyörittämisen keskellä.
Omassa taloyhtiössämme on keräyspöntöt sekajätteen lisäksi biojätteelle, pahville ja kartongille. Kävelymatkan päästä löytyy lasin, metallin ja paristojen keräyspiste. Käyttökelpoisille vaatteillekin löytyy keräyspönttö, mutta "lumpulle" ei. Energiajaetta ei kotikunnassamme toistaiseksi yleisesti kerätä. Sitä olisi kuitenkin mahdollista viedä marketin kierrätyspisteeseen. Olen välillä vienytkin sinne esimerkiksi elintarvikkeiden pakkauksista kertyvää muovijätettä. Eipä olisi iso ongelma kerätä risoja vaatteita ja kangastilkkuja omaan pussiinsa ja vaikka kerran kuussa kauppareissun yhteydessä viedä ne keräykseen. Tulisi edes sen pussillisen verran vähemmän kuormitusta kaatopaikalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti