Miksi en tahtoisi?

Täytin hiljattain erästä hakulomaketta netissä. Hakemus ei sinänsä koskenut puolisoani mitenkään, yhteisiä lapsiamme ja minua kylläkin. Pudotusvalikosta oli valittava siviilisäädykseni joko naimaton, avoliitto, avioliitto, rekisteröity parisuhde, leski, eronnut tai asumusero.

Jäin miettimään, että onko tällaisessa tapauksessa oikeasti merkitystä sillä, kumpaa sukupuolta puolisoni on? Vaikuttaako tämä tieto hakemuksen käsittelyyn? Eikö olisi tasa-arvoisempaa, jos avioliitto ja rekisteröity parisuhde olisivat edes samassa pykälässä, eikä erillisinä vaihtoehtoina? Miksi niiden pitää olla erillisiä instituutioita lain edessä? Onneksi tällä viikolla sainkin käydä allekirjoittamassa kansalaisaloitteen, jolla pyritään tämän epäkohdan oikaisemiseen.

Yksi kansalaisaloitteen vastustajien käyttämä argumentti on porttiteoria. Tämä on tuttua jo viime vuosituhannelta, kun eduskunnassa käsiteltiin kahden samaa sukupuolta olevan parisuhteiden virallistamista. "Seuraavaksi voisi elää vaikka sian kanssa, ja se olisi yhteiskunnassa hyväksyttävää", kommentoi kansanedustaja Lindqvist vuonna 1997. Olen aika varma, että eläinten kanssa avioitumista ajava kansalaisaloite ei saisi vielä nytkään puolessa vuodessa taakseen 50000 nimeä, eikä sitä myöskään lakivaliokunta eteenpäin päästäisi.

Tuomas Enbuske kirjoitti kolumnissaan, että ollakseen johodonmukainen, pitäisi kansalaisaloitteen kannattajien hyväksyä myös moniavioisuus ja sukurutsa. "On paskapuhetta väittää, että seksuaalisuus olisi yksityisasia", hän julisti. Avioliitossa on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin seksuaalisuuden toteuttamisesta. Ei kukaan avioitumisaikeisilta heteroiltakaan kysele makuuhuonepuuhista, ja toisaalta seksiä saa ihan huoletta harrastaa menemättä naimisiin. Jos kyse on vain seksistä, ei parisuhteen virallistamisen takia kannattane nähdä vaivaa. Ainakin ihannetilanteessa avioliitossa on kyse myös rakkaudesta. Toisaalta rakkaus ei sekään edellytä avioitumista - prinsessahäät eivät ole mikään rakkauden multihuipentuma. Parisuhteen virallistaminen on ennenkaikkea juridinen toimenpide.

Sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustavat vetoavat usein myös raamattuun ja kirkon opetuksiin. Pitäisi kuitenkin muistaa, että kristittyjen Jumala ei ole asettanut avioliittoa, vaan myös muissa kulttuureissa ja uskonnoissa on samanlaisia instituutioita. Nykyinen laki sallii avioliittoon vihkimisen myös muille kuin kristillistä uskoa tunnustaville. Jos avioliitto on pyhä asia, johon kirkolla on oltava sananvaltaa, niin miksi sitten maistraatissa voidaan vihkiä heteroita avioiittoon riippumatta siitä, kuuluvatko he kristillisiin uskontokuntiin vai eivät? Soppaa hämmentää vielä evankelisluterilaisen kirkon käyttämä avioliiton siunaaminen, jonka voi saada ainakin joissain seurakunnissa myös parisuhteen rekisteröinnin jälkeen.

Pitäisikö avioliittolakia sittenkin muuttaa siten, että vain kristillisessä kirkossa vihityt voivat sanoa olevansa avioliitossa ja kaikki muut puolisoiden sukupuoliin katsomatta olisivat rekisteröidyssä parisuhteessa? Vai olisko kuitenkin yksinkertaisempaa jos ei takerruttaisi sanoihin, pidettäisiin uskonnot ja uskomukset juridiikasta erillään ja oltaisiin tasa-arvoisia?

Koska kansalaisaloitte koskee myös adoptio-oikeuden laajentamista sekä liitttoon syntyvien lasten asemaa, on vasta-argumenttina käytetty myös lasten oikeuksia. "Kuinka kaksi homomiestä voi neuvoa tyttöä kuukautisasioissa?" No, kuinka sen tekee heteroyksinhuoltajaisä? "Ihan varmasti kiusataan koulussa lasta, jolla on kaksi äitiä!"Ainoa ihan varmasti tapahtuva asia koulukiusaamisen suhteen tulisi olla siihen puuttuminen. Valitettavasti lapset osaavat olla julmia, ja koulussa voidaan kiusata liian pitkiä tai lyhyitä, liian lihavia tai laihoja, rillipäitä, finninaamoja tai "vääränvärisiä". Pitäisikö avioituminen kieltää myös niiltä, joiden lapset kuuluvat näihin riskiryhmiin? Ainiin - niitä lapsiahan syntyy myös avioliiton ulkopuolelle. Eikä kukaan voi lapsen syntyessä tietää, millaisessa perheessä hän kouluikäisenä elää. Tärkeintä lienee, että lapsen perusturva on kunnossa.

Adoptio-oikeuden myöntäminen homopareille aiheuttanee sen, että myös muiden mahdollisuudet kansainväliseen adoptioon heikkenevät. Tämä on valitettava tosiasia. Voimmeko kuitenkaan jättää kehittämättä omaa lainsäädäntöämme tasa-arvoisempaan suuntaan vain sen takia, että joissain toisissa maissa tasa-arvo on vielä heikommissa kantimissa? Vai pitäisikö kansainvälisellä tasolla yleisemminkin pyrkiä parantamaan niin lasten kuin seksuaalivähemmistöjenkin asemaa?

Avioliitto on ennenkaikkea juridinen sopimus kahden henkilön välillä, jotka haluavat elämänsä toistensa kanssa jakaa. Avioliiton kautta määritellään pariskunnan omaisuutta yhdessä olon aikana sekä sen jakoa mahdollisessa erotilanteessa tai toisen puolison kuollessa. Avioliitto määrittää myös siihen syntyvien lasten asemaa. Uskonnolliset yhteisöt saavat puolestani määritellä avioliittonsa edelleen ihan omien kriteeriensä mukaan, mutta juridisesti näiden kahden aikuisen ihmisen välisten sopimusten tulisi mielestäni olla yhdenvertaisia riippumatta siitä, mitä sukupuolta he edustavat.